Iranilainen Mona Rafatzadeh on kyllästynyt naisohjaajaksi lokerointiin.
”Miten kuvaisit unelmasi?”
”Maalaisin niistä taulun.”
”Mitä jolleivät unelmat mahtuisi yhdelle kankaalle?”
”Maalaisin monta!”
”Ja sitten yhdistäisit ne ja tekisit animaation, vai?”
”Ajatus dokumenttielokuvasta syntyi nähtyäni Krzysztof Kieslowskin Talking Heads -elokuvan (1980). Monet sanoivat, että dokumentista tulisi vain huono kopio Kieslowskista. Olen iloinen, että siitä huolimatta tein sen, henkisen matkan kameran takana”, kertoo iranilainen elokuvaohjaaja Mona Rafatzadeh.
Tampereen lyhytelokuvajuhlilla nähtävässä dokumentissa Road of Dreams teheranilaiset kertovat unelmistaan.
Suurin osa toivoo hyvää itselleen: työtä, terveyttä, rahaa, puolison tai green cardin. Osa toivoo hyvää myös muille, köyhyyden poistumista ja jumalan siunausta. Eri-ikäisten toiveissa piirtyy ihmisen elämänkaari. Iän myötä haaveet pienenevät.
Mikä on ohjaajan oma unelma?
”Minulla on miljoonia, minkä haluaisit kuulla?”, Rafatzadeh nauraa.
Nuorena Rafatzadeh ei haaveillut ainakaan elokuvaohjaajan urasta.
”Opiskelin graafista muotoilua ja halusin kuvataiteilijaksi, mutta Iranin julkisiin yliopistoihin on tosi vaikea päästä”, Razatzadeh kertoo.
”Pääsykokeessa olin mielestäni erinomainen grafiikassa ja surkea elokuvassa. En tiennyt siitä mitään enkä ollut kiinnostunutkaan.”
Siitä huolimatta Rafatzadeh hyväksyttiin elokuvakouluun.
”En käsitä miksi! Opiskelin elokuvaa kaksi lukukautta ja päätin lopettaa.”
Sitten kävi niin, että eräällä luennolla katsottiin ranskalaisia avantgarde-elokuvia 1920–30-luvuilta. Rafatzadeh koki valaistumisen.
”Ne olivat hyvin visuaalisia. Aloin itkeä ja sanoin, että jos tämä on elokuvaa niin haluan tehdä sitä.”
Rafatzadeh ohjasi ensimmäisen elokuvansa käsikameralla. Se kertoi kanasta. Sittemmin hänet hurmasi dokumentti.
”Aloitin elokuvanteon sattumalta kokeellisella dokumentilla ja innostuin valtavasti. Todellisuus esittää heijastajalleen koko kauneutensa ja inhottavuutensa.”
Rafatzadeh ei silti halua saarnata.
”Yleisön pitää antaa tulkita itse. Jos julistan, että elokuvalla on sanoma niin vaikuttaa siltä, että syötän asioita ihmisten mieliin. Silloin he saattavat passivoitua.”
Tampereen lyhytelokuvajuhlien Naisten Iran -teeman alla nähdään nuorten iranilaisnaisten itsenäisesti tai pienellä budjetilla tekemiä elokuvia. Rafatzadehin mukaan pieni budjetti antaa naisohjaajille itsenäisyyttä ja rohkeutta irrottautua perinteisen ajattelutavan rajoitteista. Hän kuitenkin vastustaa naisohjaaja-lokerointia.
”Onko niin, että kun nainen tarttuu kameraan, sitä kutsutaan naisten elokuvaksi? Eikö termi osoita, että elokuvia tekevät naiset ovat poikkeus miesten dominoimalla alalla? Riittääkö sukupuoli synnyttämään naiselllisen näkökulman ympäristöön?”, ohjaaja kyselee.
”Elokuvanteko ei riipu siitä, onko mies vai nainen, vaikka lähestymistapa voi olla maskuliininen tai feminiininen. Maassani naiset ja miehet tekevät elokuvia samassa ilmapiirissä, vaikka voi sanoa että usein iranilainen elokuva pohjautuu maskuliinisuudelle.”
”Naisohjaajat tuovat uutta aaltoa iranilaiseen elokuvaan. Heillä on uusia tarinoita, luovia ideoita ja näkökulmia.”
Rafatzadehin elokuvissa sykkii Teheran, kaupunki jossa ohjaaja kasvoi ja jota hän rakastaa.
”Teheran on valtava kaupunki, jossa elää useita kulttuureita. Urbaanin sykkeen voi tuntea mihin aikaan tahansa. Ystävällinen ilmapiiri tekee Teheranista erityisen”, ohjaaja hehkuttaa.
Entä mikä on Rafatzadehin mielestä syy iranilaisen elokuvan menestykseen maailmalla?
”Maamme runoperinne ja kirjallisuus ovat hyvin vahvoja, mikä vaikuttaa elokuviimme. Jokainen taiteilija löytää oman rakenteensa ja kertoo tarinansa, joka perustuu runoon, historiaan tai muuhun perinteeseen.”
Naisten Iran -teema Tampereen elokuvajuhlilla 9.–13.3.
Anna-Sofia Joro
