Arvostelussa Pirjo Honkasalon elokuva Betoniyö.

”Kun kirjailija Saisio katsoi elokuvan ensi kertaa, hänen katsojaennusteensa oli viisi”, ohjaaja Pirjo Honkasalo heittää Betoniyön Suomen ensiesityksessä Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaaleilla.

Kirjailijavaimonsa teoksen elokuvaksi ohjannut Honkasalo tunnetaan dokumenteistaan, mutta Betoniyö on fiktiota. Se on kertomus vankilaan joutuvan isoveljen (Jari Virman) ja hänen seurakseen määrätyn, ihannoivan ja vielä lapsenomaisen pikkuveljen (Johannes Brotherus) viimeisestä vapaasta vuorokaudesta. Huomaan miettiväni, pitäisikö kerronta paremmin otteessaan vähemmällä taidefiilistelyllä: tiiviimmällä rytmillä ja ilman muurahaislähikuvia sekä hidasta pilven liikkeen seurantaa.

Mustavalkoisen elokuvan ehdoton ansio on kuvaus. Puhkipalaneen aurinkoinen aamu, katuvalojen yö ja poikien kesäpäivä Kalasataman vastapäisellä teollisuusalueella näyttävät tutun 2010-luvun Helsingin myyttisen ajattomana paikkana. Elokuvateatterista lähtiessään huomaa katsovansa kaupunkia elokuvan silmin.

Pirjo Honkasalo: Betoniyö. Ensi-ilta 1.11. Kolme tähteä.

Kati Pietarinen