Lukuaika: 2 minuuttia

Elämäni eläimet

”Pienten” kilpikonnien keskimääräinen elinikä on noin 60 vuotta. Jaksatko sinä katsoa varsin apaattista eläintä niin kauan, varsinkin sen ollessa horroksessa kylmäkaapissa?

Matelijoiden suosio on kasvanut Suomessa kovaa vauhtia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Onhan se nyt tosi coolia istua sohvalla viisimetrinen boa kaulan ympärillä. Kannattaa kuitenkin ottaa tarkasti selvää hankittavasta matelijasta ennen lopullista päätöksentekoa. Ikävä kyllä joistain eläimistä on vain lähes mahdotonta saada riittävää tietoa. Eläinkauppiaat kertovat varmasti kyllä perusasiat, mutta heidänkin pääasiallinen tehtävänsä on kuitenkin saada eläimet myydyksi. Näin ollen voi monta tärkeää seikkaa jäädä kertomatta. Ennen matelijan hankkimista kotiin suosittelisinkin ottamaan ensin yhteyttä Suomen herpetologiseen yhdistykseen tarkempien tietojen saamiseksi.

Matelijan ostamista suunnittelevan kannattaa ensiksikin muistaa, että suurin osa matelijoista kasvaa iän myötä huomattavasti. Terraariot ovat kalliita, ja jotkut käärmeet tarvitsevat aikuisiällä kokonaisen pienen huoneen omaan käyttöönsä. Monet eläimistä syövät pelkästään elävää tavaraa. Sirkkoja hankittaessa asunto kuulostaakin lähinnä sademetsältä. Ja entä sitten jos sirkkoja pääsee karkuun? Heh, kannattaa lähteä evakkoon ja lujaa, sillä niiden tuhoaminen ei olekaan mikään helppo tehtävä. Osa eläimistä tarvitsee myös terraarion kosteuttamista pari kertaa päivässä, joten lomalle on turha kuvitella lähtevänsä ihan noin vaan.

Matelijoita ei ole myöskään kovin helppo kuljettaa asunnosta toiseen, kuten vaikkapa koiraa tai kissaa. Eniten hankaluuksia saattaa kuitenkin aiheuttaa eläimen sairastuminen. Pätevää eläinlääkäriä voi joutua etsimään satojen kilometrien päästä. Monesti sairaudet ovat sitä paitsi niin vaikeasti havaittavia, että apua ymmärretään hakea vasta liian myöhään. Pariskunnasta toisen jääminen yksin aiheuttaa helposti myös toisen kuoleman.

Eniten minua tällä hetkellä huolestuttaa kilpikonnien kohtalo. Kaupassa pieni kilpikonna voi näyttää sangen söpöltä, mutta kasvaessaan siitä tulee iso järkäle. Harvalla on varaa ostaa aikuiselle vesikilpikonnalle niin suurta terraariota kuin se vaatisi. Kaikki kilpikonnat pitäisi myös laittaa talveksi horrokseen, mutta harvahan näin tekee. Mikäli ei tiedä, mitä horrokseen laittaminen tarkoittaa, voi helposti käydä niin, ettei kilpikonnaa enää saa hereille. Kannattaa myös muistaa, että ”pienten” kilpikonnien keskimääräinen elinikä on noin 60 vuotta. Jaksatko sinä katsoa varsin apaattista eläintä niin kauan, varsinkin sen ollessa horroksessa kylmäkaapissa?

Mutta vaikka matelijat ovat hoidettavina varsin hankalia, ne osaavat myös piristää päivää. Minun tokee-gekkoni jaksavat kiehtoa minua vielä monien vuosien jälkeen, vaikka päiväsaikaan ne yleensä vain roikkuvat seinässä ja ovat. Turha siis kuvitella, että monestakaan matelijasta mitään seuraa saa. Minunkin gekkoni mielellään hyökkäisivät sormeen kiinni heti jos saavat siihen mahdollisuuden. Matelijoitahan ei ole tarkoitettu ihmisten hellittäviksi.

Lisää asiaa matelijoista Suomen herpetologisen yhdistyksen nettisivuilta www.herpetomania.fi.

Milla Rinne

  • 9.9.2009