Talouskriisi on tuonut julkiseen keskusteluun vaarallisia piirteitä.
Olen viime vuodet seurannut, kuinka Britannian hallitus talouskriisin varjolla hävittää hyvinvointivaltion rippeitä minkä ehtii.
Köyhyys lisääntyy sellaista vauhtia, että päätä huimaa. Ruoka-apuun turvautuvien määrä kasvoi 170 prosenttia viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun. Puolessa avunsaajatalouksista oli ainakin yksi työssäkäyvä jäsen, mutta palkoilla ei elä. Pikavippejä otetaan miljoona kuukaudessa, ja näistä lähes 400 000 menee välttämättömyyksien, kuten ruoan ja laskujen, maksamiseen.
Aina Suomeen tullessa tuntuu siltä, että asioiden täytyy täällä olla paremmin. Siksi minua onkin elokuun mittaan huolestuttanut puhe sosiaaliturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi.
Sosiaaliturvan purkamista ilman työpaikkojen lisäämistä on Britanniassa kokeiltu Thatcherin ajoista lähtien. Resepti on tuottanut köyhyyttä, eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia levottomuuksia, jotka ovat tämänkertaisen kriisin myötä eskaloituneet.
Britanniassa on kokeiltu sitäkin, että työttömät laitetaan palkattomiin töihin. Ohjelman nimi on workfare. Työvoimatoimistojen virkailijat voivat määrätä työttömän kuukauden mittaiseen harjoitteluun, josta kieltäytyminen johtaa tukien menettämiseen.
Hommiin voi päätyä sellaisiin yrityksiin kuin McDonald’s, Pizza Hut tai Asda. Helmikuussa hovioikeus määräsi laittomaksi tapauksen, jossa yliopistosta valmistunut birminghamilaisnainen oli pakotettu lopettamaan vapaaehtoistyönsä museossa ja ottamaan vastaan palkattoman työpaikan halpakaupassa.
Talouskriisi tarjoaa mahdollisuuden esittää ajatuksia, jotka normaalitilanteessa eivät menisi läpi. Miksi se ei voisi olla mahdollisuus myös progressiivisempaan kokeiluun?
Olin kesäkuussa luennolla, jossa taloustieteen professori Guy Standing esitteli tuloksia perustulokokeilusta Intian Madhya Pradeshissa. Vuonna 2010 käynnistyneen ohjelman aikana yli 6 000 köyhälle maaseudun asukkaalle oli jaettu vastikkeetonta rahaa. Tutkimusryhmä oli havainnut selkeitä parannuksia ihmisten terveydessä, ravinnossa ja koulunkäynnissä. Velkaantuneisuus oli vähentynyt ja tuottavuus kasvanut.
Intian maaseutu on täysin eri konteksti kuin rakennemuutoksen ravistelema Suomi tai luokkaerojen repimä Britannia. Standingin ydinhavainto on kuitenkin yksinkertainen: köyhät ovat vastuullisia. Siitähän koko keskustelussa on kyse: uskotaanko, että vastikkeeton toimeentulo passivoi vai haetaanko syytä köyhien pahoinvointiin ja työttömien syrjäytymiseen muualta.
Ajatus vastikkeellisesta sosiaaliturvasta on niin vaarallinen juuri siksi, että se kyseenalaistaa koko hyvinvointivaltion perusteet. Se vie pohjan ajatukselta, jonka mukaan valtio pitää huolen ihmisistä ikään, terveydentilaan ja kykyihin katsomatta. Se muuttaa valtion ja sen asukkaiden suhteen vaihtoon perustuvaksi. Sellaiseksi, jossa mitään ei anneta ilmaiseksi.
Fanny Malinen
