Elokuva Applen perustajasta Steve Jobsista kertoo, kuinka hyvä suunnittelu & kapitalismi yhdistyvät.

Jobs alkaa kohtauksella, jossa Applen perustaja Steve Jobs ja päädesigneri Jonathan Ive esittelevät iPodin. He lupaavat, että laite mullistaa musiikkibisneksen. Näin kävikin.

Elokuvassa suorastaan ylistetään Jobsia, joka tarinassa potkitaan suotta Applelta. Todellisuudessa Apple oli Jobsin päätösten vuoksi katastrofaalisessa tilanteessa. Näin väittää Applen toinen perustaja Steve Wozniak Bloombergin haastattelussa.

Tosiasia on, että vasta kun Jobs sai potkut, Apple sai selvitettyä taloudelliset ongelmansa ja vasta sitten se toi digitaalisen taittopöydän, ääni- ja videoeditoinnin kenen tahansa saataville. Jobsilla oli visioita, mutta ei kykyä toteuttaa niitä.

Wozniakin mukaan suurin virhe on jättää kokonaan kertomatta, millaisen muutoksen Jobs koki ennen kuin palasi Applelle takaisin 1990-luvun puolivälin jälkeen.

Sama piinaa myös Walter Isaacsonin kirjaa Steve Jobs. Tosin Wozniak on mukana toisessa, kilpailevassa Steve Jobsia käsittelevässä elokuvaprojektissa, jota käsikirjoittaa The Social Networkin Alan Sorkin.

Kökköydestä huolimatta tarina tempaisee paikoitellen mukaansa ja saa uskomaan, että maailmaa voi muuttaa myös tekemällä hyviä tuotteita.

Naiiviudesta huolimatta elokuvassa realisoituu kiehtovasti Jobsia riivannut demoni: ajatus hyvästä tuotteesta, joka on suunniteltu mahdollisimman minimalistisesti. Tämä ajatus on ajattoman designin ydin.

Jobs sytytti ihmiset, hän oli friikki, joka ratsasti toisinajattelulla ja brändäsi Applen sellaisen esikuvaksi. Usein Jobsin ideat ovat olleet tärkeämpiä esimerkkeinä kuin toteutuksena. Applelle on käynyt vähän kuin Michel Foucaultille tieteessä, kapinallisesta tuli valtavirran ääni.

Applessa tiivistyi aikoinaan wysiwyg eli saat mitä näet -ajattelu. Tietokoneelta ei tarvitse katsoa vihreitä kirjaimia vaan printteristä tai kirjapainosta tulee ulos sama näkymä kuin koneen ruudulla.

Jo 1990-luvulla Applen koneilla ja Adoben ohjelmistoilla pystyi toimimaan digi-teollisuuden ammattilaisena. Apple oli taikasana sille, että asioita voi oppia nopeasti ja tehdä yksinkertaisesti.

Se aika on tietenkin ohitse, mutta Applen esimerkki oli tärkeä: yhtiöllä voi olla muitakin tavoitteita kuin rahan tekeminen. Tosin nykyään Apple tekee nimenomaan rahaa.

Elokuva on sillisalaatti, jonka arvo on lähinnä siinä, että se toimii riittävän uskottavasti, vähän kuin Timo Koivusalon elokuvat parhaimmillaan – ja tämä oli aito kehu.

Jobs esittää kohtauksia Steve Jobsin ja Applen taipaleelta. Sen ydin pelkistyy sankaritarinaksi, miten kusipäästä tulee upporikas ja miten autotallista noustaan maailman arvokkaimmaksi yritykseksi tekemällä kompuuttereista kodinkoneita.

Elokuvassa tiivistyy aikamme henki: innovoi tai kuole.

Joshua Michael Stern: Jobs. Ensi-ilta 20.9. Kaksi tähteä.

Kimmo Jylhämö