Aiju Salmisen mukaan animaatio on kontrollifriikkien taiteenlaji ja harvojen herkku.
”Yksittäisiä lyhytanimaatioita voisi näyttää pitkien elokuvien alkukuvina, siten animaatiot saisivat lisää katsojia”, animaationtekijä Aiju Salminen sanoo. ”Tavallisesti animaatioita näkee ainoastaan animaatiofestivaaleilla Helsingissä ja Tampereella.”
Salminen harmittelee animaation tilaa neljän ihmisen kanssa jakamallaan työhuoneella Helsingin Tehtaankadulla. Kuvakellariksi nimetty työhuone on talon alimmassa kerroksessa.
“Tämä oli aiemmin partiolaisten kolo ja lattiat olivat valmiiksi täynnä askartelupaperisilppua”, Salminen esittelee hymyillen.
Aiju Salminen valmistui Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta animaation koulutusohjelmasta vuonna 2005. Opintojen myötä valmistuivat lyhytelokuvat nukkeanimaatio Treevil (yhdessä Christer Lindströmin ja Aino Ovaskaisen kanssa, 2003) sekä piirrosanimaatio Karaoke (2004). Nyt festivaaleille kiertää hänen lopputyöelokuvansa, pala-animaatio Elvis kääntyy haudassaan (2005).
“Luin Elvis elää? -kirjaa iltasella ja minua alkoi pelottaa, että Elvis olisikin elossa, Turussa minun ikkunani takana ja että hän aikoisi minulle jotain pahaa. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta mietin Elvistä sen jälkeen pitkään. Ajatus kehittyi sitten siihen, että Elvis on haudassaan ikään kuin elossa. Mietin myös sanontaa, että joku kääntyy haudassaan. Siitä syntyi elokuvan tapahtumaketjun alku”, Salminen muistelee.
Tällä hetkellä Salminen työstää uutta käsikirjoitusta, jolle on jo tuottaja tiedossa. Aiempien töiden tapaan animaatiosta on tulossa lyhytelokuva. “Pidän enemmän lyhytelokuvista, pitkät animaatiot eivät ole niin yllättäviä. On harmi, että lyhytanimaatiota ei voi oikein nähdä missään muualla kuin Ylen Uudessa Kinossa festivaalien lisäksi.”
”Internetin Pixoff-sivusto on hauska tapa nähdä animaatioita, mutta sielläkin on niin monen tasoisia elokuvia, ja on se eri asia katsoa tietokoneelta kuin valkokankaalta elokuvia”, Salminen pohtii.
Internetin hyödyistä ja haitoista Salminen ei ole tehnyt vielä lopullista linjanvetoa. “Joillakin festivaaleilla on käytäntönä, että he eivät halua näyttää elokuvia, jotka näkyvät muualla. Se rajoittaa halua laittaa omia elokuvia nettiin.”
Animaatioalaa kohti parempaa tulevaisuutta ajaa Suomen animaatiotekijöiden Animaatioklinikka. Viime syksynä käynnistyi myös uusi hanke Animaation apupyörä, jonka tarkoituksena on muun muassa parantaa mahdollisuuksia tehdä epäkaupallisia ja omaehtoisia elokuvia. Animaation apupyörä tarjoaa tekijöille välineet animointiin ja väylän valmiiden töiden esittämiseen, tällä hetkellä on suunnitteilla yhteistyötä Yleisradion TV1:n Uuden Kinon kanssa.
“Animaatiokoosteiden dvd-levityksestä on tehty kokeiluja, mutta ne lienevät lähinnä promootiotarkoituksiin eikä yleiseen levitykseen”, Salminen lisää.
Taideakatemiaa pidetään Suomen animaatiota opettavista oppilaitoksista arvostetuimpana. Koulutusohjelman pääopettajana toimii virolainen Priit Pärn, maineikas animaation tekijä, jonka töille on ominaista absurdius ja itseironia.
“Priit oli mahtava opettaja, ulkopuoliset osaavat ehkä sanoa jotain hänen vaikutuksestaan meidän töissämme. Mutta onhan se niin, että jos Taideakatemian sijaan olisin käynyt Disney-koulun, kyllä siitä jotain olisi tarttunut. Priit Pärnin opetukset ovat kuitenkin sellaisia yleisiä eurooppalaisen animaation ajatuksia”, Salminen arvioi.
Omiksi animaatiosuosikeikseen Salminen listaa japanilaisen Koji Yamamuran elokuvat Mountain Head (Atama Yama 2002) ja Your Choice! (1999). Kolmas suosikkielokuva Salmiselle on Juri Norsteinin Siili sumussa (1975).
“Erityisen innolla odotan entisten luokkakavereideni seuraavia elokuvia”, Salminen sanoo. Osa hänen luokkakavereistaan on samalla tavalla uuden animaatiokäsikirjoituksen parissa, osa tekee musiikkivideoiden ja mainoksien animointeja, muutama opettaa ja osa ei ole vielä valmistunut.
“Alkaisikohan heillä nyt seitsemäs opiskeluvuosi”, Salminen nauraa ja kertoo, että hänenkin opintonsa venyivät. Taideakatemian animaation koulutusohjelmaan otetaan uusia opiskelijoita kolmen vuoden välein, ensi syksynä aloittaa jälleen uusi ryhmä.
”Olen tehnyt myös Animatricks-festivaalien viimevuotiseen lasten tapahtumaan Animakidsiin trailerin ja Ylen Pussel-ohjelmaan lasten käsikirjoitukseen perustuvan elokuvan, jossa käytettiin lasten piirustuksia. Siinä oli kyllä actionia, kolmessa minuutissa noitia, kummituksia, matkailua Pariisissa ja Kiinassa”, Salminen nauraa. “Olen minä sitten animoinut vielä yhden elokuvan, mutta se oli niin huono, että ei siitä kannata puhua.”
Animaatioiden lisäksi Salminen tekee kuvituksia ja tilataideteoksia. Hän on myös pitänyt Rokkenroll Animals -taidenäyttelyn Turun B-galleriassa.
“Minun mielestä Kissin pojissa ja pandoissa on ollut aina paljon samaa. Näyttelyssä oli mukailtuja levynkansia. Beatlesin Abbey Road -kansi oli Siilitie”, Salminen kuvaa näyttelyä.
Tällä hetkellä Salminen puuhaa entiseen kotikaupunkiinsa Kotkaan tilataideteosta.
“Kotkan keskustassa on veistospuisto, joka on minusta kyllä todella hyvä idea, mutta minua on aina häirinnyt, kun saman kadun varrella on ankeita harmaita sähkökaappeja. Teokseni tulee nyt peittämään ne. Tarkoituksenani on kuvata kerrostaloja ja tehdä sähkökaapeista pieniä kerrostaloja. Siellä voi sitten ihmiset kävellä ja tuntea itsensä suurmiehiksi ja -naisiksi!” Salminen kertoo.
“Gallerioissa käyvät tietyt tyypit, samalla tavalla festivaaleilla käy tietyt animaatioiden ystävät. Minusta on hauskaa, että taidetta tuodaan sinne, missä ihmisiä kulkee muutenkin.”
”Kun opiskelin vuoden live-elokuvien tekoa Lahden kansalaisopistossa, totesin, että kamojen raahaus ja olosuhteiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat ei ole minun juttuni. Animaatioita tehdessä ei haittaa, jos ulkona sataa. Animaatiossa voi säätää kaikkea, kyllä se on aika kontrollifriikkien taiteenlaji”, Salminen pohtii animaation rasittavuuden ja hienouden suhdetta.
“Animaatiota tehdessä joutuu välillä vähän jakomieliseen tilaan tasapainoillessa luovuuden ja kriittisyyden välillä. Varsinkin kun näitä töitä ei ole tehty suurilla rahoilla – joudun itse olemaan vastuussa käsikirjoittamisesta, animoinnista ja usein myös leikkauksesta. Monesti mietin pitkään, raaskinko leikata jotain kuvaa pois piirrettyäni sitä monta päivää”, Salminen sanoo ja ylistää samalla työhuoneen luomaa mahdollisuutta jutella muiden ihmisten kanssa eri työvaiheissa.
Alan paikoittaisesta raskaudesta huolimatta Aiju Salmisen suhde animaatioon on selvä. “Animaatio on ällistyttävä taiteen laji”, hän tiivistää jatkuvan ihastuksensa.
Hannele Huhtala
