Arvostelussa Mikko Viljasen kirja Ensimmäinen elämä.

Mikko Viljasen romaani Ensimmäinen elämä alkaa 1990-luvun puolivälistä ja loppuu vuoteen 2011, jolloin maailma elää Islannin tulivuoren purkauksen alla. Romaanin alkupisteenä on aktivistien tekemä sabotaasi, jossa jokin menee mönkään. Kyse on dramaattisesta kaveripiirin
kehityskertomuksesta, jossa päähenkilö muuttuu laittomasta aktivistista eettis-ekologiseksi arkkitehdiksi.

Viljasen kirja tiivistyy mottoon: ”Voi uskoa sanoihin jotka muuttuvat teoiksi, tai tekoihin, joita yrittää lopun elämäänsä pukea sanoiksi.”

Kirja rikkoo aikajärjestystä ja kuvailee syyllisyyteen liittyvää ahdistusta, ihmissuhteiden kiertoa ja käsittelee keskiluokkaistumiseen liittyviä ristiriitoja:

Juoni koostuu tapahtumaketjuista, joissa on paljon toimijoita, tasoja ja ajatuksia. Kuitenkaan kirja ei täysin ime mukaansa eikä sukella henkilöiden syvyyksiin, vaikka tähän kumpaankin kunnianhimoisessa kirjassa on pyrkimystä.

Ensimmäinen elämä nostaa esiin pieniä oivaltavia yksityiskohtia, joilla se rikastuttaa muuten ekonomista kerrontaa. Vaikka kirjaan on upotettu paljon ajankuvausta, lainauksia mediasta, moraalisia sivuhuomioita ja muuta informaatiota, kokonaisuus jää hieman liian yksioikoiseksi.

Mikko Viljanen:
Ensimmäinen elämä.
Teos 2014. 229 s.

2 tähteä.

Kimmo Jylhämö