Kolme siivoojaa, Dagmar, Nadia, Leena, tekevät työtään eri lähtökohdista. Heidän tarinoitaan yhdistävät kehno palkka & työnantajan rikkomukset työntekijää kohtaan.

Siivoojien ääniä

Työolot ja -ilmapiiri siivousalalla kannustavat harvemmin työyhteisöä sosiaalisuuteen.

Keskusteluja työkavereiden kanssa käydään useimmiten hätätilanteissa töiden ruuhkautuessa. Lyhyet työvuorot takaavat sen, etteivät työkaverit pääse tauoilla tutustumaan toisiinsa.

Harmillisen usein työyhteisöä ei edes ole, sillä siivoojat työskentelevät paljolti itsenäisesti.

Siivouspalvelujen kilpailutuksen tuotteina toimivat siivousalan työntekijät. Kilpailutuksen aikaansaamien työolosuhteiden myötä ammattitaitoinen siivooja ei välttämättä kykene todistamaan pätevyyttään.

Aikataulut on mitoitettu niin kireälle, ettei kokenutkaan siivooja pärjää tahdissa. Lisäksi työkokemus näyttää olevan työnantajalle haitaksi: mitä uudempi työntekijä, sen halvempi.

Pitkään töitä tehneen siivoojan on myös vaikeampaa pitää fyysistä kuntoa yllä. Kehoa kuluttavan työn tehovaatimukset ovat kasvaneet korkeiksi jo nuoremmillekin työntekijöille.

Kokeneemmat siivoojat ovat myös usein valppaampia työehtojensa suhteen, joten heidät helposti leimataan työnantajan silmissä ”hankaliksi”.

Vaikuttaa siltä, että viime aikoina käydyssä julkisessa keskustelussa on etsitty syitä siivoojien toivottomaan tilanteeseen sen sijaan, että pohdittaisiin työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.

Keskustelunaiheeksi nouseekin toistuvasti halpa ulkomainen työvoima. Työnantajalle ihanteellisessa asetelmassa suomalaisia ärsyttävät ne ”muut” tai ”toiset”, jotka tekevät kaiken mukisematta.

Miltei olematon työyhteisö on tämän vuoksi entistäkin hajautuneempi.

Pahimmat ongelmat johtuvat kuitenkin liian löyhästä työlainsäädännöstä, joka mahdollistaa siivousalan yritysten väärinkäytökset työntekijöitä kohtaan.

Esimerkiksi alihankintaa säätelevä tilaajavastuulaki ei oikeastaan pysty vaikuttamaan tilaajan vuokratyövoiman palkkoihin. Jos isompi siivousyritys ostaa palveluita toiselta yritykseltä, riittää, että palveluntarjoaja vakuuttaa maksavansa työntekijöille työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Vaikka tilaaja näkisi suoraan tarjouksen edullisuudesta, että yhteistyökumppani luultavasti rikkoo työntekijöiden oikeuksia, tilauksen tekevä taho voi väärinkäytösten ilmaantuessa levitellä käsiään.

Ei siis ole ihme, että harmaa talous rehottaa siivousalalla.

Tällaiset ongelmat liitetään usein pienten ja tuntemattomien yritysten väärinkäytöksiin. Kuitenkin yhtä lailla isoissa ja tunnetuissa yrityksissä on paljastunut harmaata taloutta.

Myös kunnat ja kaupungit ovat päätyneet tekemään alihankintasopimuksia yritysten kanssa, joilla on taustallaan kiskonta- ja työsyrjintätuomioita sekä ihmiskaupan harjoittamiseen liittyviä epäilyjä.

Ammattiliiton asema siivoojien etujen ajajana on ristiriitainen. PAM on toki ollut mukana kitkemässä harmaata taloutta, mutta vain silloin, kun tilanne on paisunut kestämättömäksi.

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat siivoojat eivät kuulu liittoon, eivätkä ole välttämättä edes tietoisia liiton olemassaolosta.

On toki ymmärrettävää, ettei liitolla ole resursseja auttaa muita kuin jäseniään, mutta kaikkein vaikeimmissa tilanteissa olevien, eli muun muassa turvapaikan hakijoiden ja rikollisfirmojen työntekijöiden, hyväksikäyttö vaikuttaa yhtä lailla liiton jäseniin ja mahdollistaa kaikkien siivoojien etujen polkemisen.

Harmaan talouden tuomien ongelmien lisäksi siivousalan työntekijöiden tämänhetkinen työehtosopimus on pohjanoteeraus.

PAM onnistui neuvottelemaan siivoojille pienen prosentuaalisen palkankorotuksen, mutta uudessa ansiokehitysohjelmassa ikälisät jäädytettiin ja eritelisät poistettiin työehtosopimuksesta. Tämä on johtanut siihen, että siivoojien vuosiansiotulot ovat todellisuudessa laskeneet.

Siivoojien pieniä vaikutusmahdollisuuksia perustellaan matalalla järjestäytymisasteella. Siivoojilla taas luottamus ammattiliittoon on ymmärrettävästi ollut heikkoa, koska työolot näyttävät huononevan vuosi vuodelta. Vastassa on pattitilanne, joka pitäisi jollain tavoin avata.

Miten siivoojat kykenisivät edistämään oikeuksiaan? Yhtenä vaihtoehtona voisi olla Oikeutta siivoojille -liikkeen tai vastaavan elvyttäminen. Tällä hetkellä liike toimii parin siivooja-aktiivin voimin.

Siivoojat tarvitsevat innokkaita aktiiveja ja myös muita järjestöjä avukseen. Työntekijät eivät kykene yksin muuttamaan tilannetta etenkään, jos aika kuluu riittävän toimeentulon tavoitteluun.

Martta Tuomaala

Martta Tuomaala on kuvataiteilija, joka työstää dokumentaarista Siivoojan ääni -teosta siivousalasta ja siivoojien kokemuksista. Tämän artikkelin kolme kertomusta ovat katkelmia teokseen sisältyvistä haastatteluista.

_______________

Dagmar: ”Muille ei saanut kertoa, missä asuimme”

”Suomesta tarjottiin työtä vuonna 2011, ja sain mahdollisuuden tulla tänne. Lapseni jäivät Eestiin.

Aluksi tuntui hyvältä. Oli kaunista, ja työtä oli mukavasti. Sitten sitä alkoi tulla enemmän ja enemmän. Töitä oli päivittäin kahdeksasta ja puolesta tunnista 16–17 tuntiin asti.

Nousin ylös viideltä, söin vähän ja lähdin junalla töihin. Toimistot olivat ensimmäisinä kello 14:ään asti, seuraavana suursiivousta vaativat kohteet. Suursiivouksessa meni noin kaksi tuntia, jonka jälkeen piti mennä illaksi siivoamaan koulu. Koululla olin 17–21:een asti. Sen jälkeen oli vielä eräs urheiluhalli Kauniaisissa. Kotiin pääsin yhdentoista maissa.

Lauantaisin ei ollut toimistoja eikä kouluja, vain suursiivouksia. Kaikki päivät oli suunniteltu työtä varten. Minulla ei ole mitään työtä vastaan, mutta joku raja pitäisi olla.

Työolot olivat mitä olivat. Pesin ikkunoita tornitalon 12. kerroksessa, ikkunat auki, tikapuiden päällä tasapainoillen. Johtajan mielestä se oli normaalia.

Sitten alkoi tulla vastaan outoja asioita. Kävi ilmi, että työnantajani oli saanut Kauniasista keikkoja, joiden teettäjä ei saanut käyttää alihankkijoita. Kun tarkastajat tulivat, täytyi muistaa, minkä firman nimen sai sanoa.

Johtaja käski pitämään mielessä, että olemme ensinnäkin siivoojia ja toiseksi eestiläisiä ja että meitä ei hyväksytä tässä maassa. Piti puhua mahdollisimman vähän, ja parasta oli olla kokonaan hiljaa.

Muille ei saanut kertoa paikasta, jossa asuimme. Se oli toimistorakennus, joten siellä ei saanut asua. Maksoimme asumisesta vuokraa, 238 euroa huoneesta. Siellä oli viisi huonetta. Yhdessä huoneessa oli monta naista. Onnekseni minulla oli oma huone. Yhdessä huoneessa asui johtaja miehensä kanssa.

Ilmoitin johtajalle heti Suomeen tullessani, että seuraavassa kuussa menisin Eestiin poikani koulun päättäjäisiin ja että palaisin sitten nuoremman lapseni kanssa Suomeen.

Ensin hänellä ei ollut mitään tätä vastaan. Kun tuli aika lähteä Eestiin, hän ilmoitti, että voin käyttää matkaan kolme päivää. Hän alkoi puhua siitä, ettei hänkään ollut käynyt poikansa päättäjäisissä ja kyseli, miksi minun pitäisi mennä.

Palasin nuoremman lapseni kanssa kolmen päivän jälkeen Suomeen. Minulle selvisi, että johtaja oli sanonut muille, ettei tytön kanssa saa puhua. Tyttö saisi poistua huoneestaan vain käyttääkseen vessaa. Lasta olisi kaikin keinoin kartettava.

Sain onneksi todella pian, kiitos erään ystävän, hoidettua tytön lastentarhaan. Hän sai nyt vapaasti katsoa ulos ikkunasta, vaikka aiemmin se oli kiellettyä.

Saavuin Suomeen ensimmäinen toukokuuta. Työ alkoi toukokuun toinen päivä, ja ensimmäinen vapaapäiväni oli ensimmäinen päivä kesäkuuta. Neljän kuukauden työsuhteen aikana minulla oli kolmen Viron-lomapäivän lisäksi ainoastaan kolme vapaapäivää.

Kun olimme olleet kaksi kuukautta yhtäjaksoisesti töissä, kysyimme, saisimmeko muutaman vapaapäivän. Johtaja kysyi, minkä takia me vapaapäiviä tahdoimme. Olimmeko väsyneitä? Kun saimme sanottua, että olimme väsyneitä, saimme kuulla, miten hän tekee niin paljon enemmän töitä.

Kun oli puhetta ilta- ja viikonloppulisistä, johtaja sanoi, ettei hän maksa niitä. Sen minkä hän lupasi, hän maksoi: kahdeksan euroa tunnilta, vaikka selvisi, että tuntipalkan olisi pitänyt olla korkeampi. Esimerkiksi ikkunanpesusta olisi pitänyt maksaa enemmän.

Kun pomolta kysyttiin, hän myönsi tienneensä, mutta kieltäytyi maksamasta. Jos se ei sopinut, ei tarvinnut tulla enää töihin.

Sitten tuli irtisanominen, aivan odottamatta. Johtajalla oli tapana vain ilmoittaa, että nyt on lähdettävä. Minulle kävi samalla tavalla.

Olin aamulla töissä, ja hän kirjaimellisesti lensi sisään huoneeseen ja sanoi, että huoneen on oltava tyhjä huomiseen mennessä. Ei mitään perusteluja.

Ensimmäisenä ajattelin lapsia ja tarhaa. Sain parin tunnin sisään sovittua asiat lastentarhan kanssa. Muutaman tunnin päästä minulla oli oma elämä. Seuraavalla viikolla minulla oli jo uusi työpaikka. Lopulta minun kävi hyvin.”

_______________

Nadia: ”Siivoojalla ei ole Suomessa mitään oikeuksia”

”Olen Libyasta. Tulin Suomeen vuonna 2000, koska mieheni on puoliksi suomalainen ja puoliksi libyalainen. Tulin pian raskaaksi ja olin kotiäitinä. Kun lapset menivät tarhaan, halusin tehdä jotain, jotta voisin tuntea itseni tärkeäksi Suomessa. Ennen Suomeen tuloa opiskelin korkeakouluun asti.

Minulle tuli työvoimatoimistosta kirje siivousalan koulutuksesta. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Opiskelin yhdeksän kuukautta ja aloitin heti työt suuressa siivousfirmassa.

Töitä oli todella paljon. Olin silloin ainoa ulkomaalainen työntekijä, eikä minulla ollut rohkeutta sanoa vastaan, jos annettiin ylimääräistä työtä tai pari ylityötuntia. Tuntui, että ei ole oikeutta sanoa ääneen, jos on väsynyt.

Kerran olin todella sairas. Sain lääkäriltä viikon sairaslomaa ja annoin todistuksen työnantajalleni. Tilipäivänä huomasin, että minulta puuttui viikon palkka. Kysyin asiasta esimiehen avustajalta. Hän väitti, että olin ottanut lomaa, vaikka en ollut sairas: silloin oli Ramadan, ja olin muka paaston vuoksi jättänyt lounaan väliin, tuntenut siksi itseni sairaaksi ja ottanut lomaa.

Menin kotiin ja kerroin miehelleni. Mieheni puhui esimieheni kanssa samaa kieltä eli suomea, ja yllättäen miehelleni esimieheni myönsikin, että oli toimittu väärin. Viikon palkka maksettiin tililleni. Koska olen ulkomaalainen, enkä tunne kieltä enkä työlakia, minua on helppo käyttää hyväksi.

Kolmen vuoden jälkeen iso yritys, jossa olin töissä, hävisi kilpailutuksen pienemmälle firmalle. Minun työsuhteeni lopetettiin ja minut siirrettiin siihen firmaan, joka voitti kilpailutuksen.

Siivoojan palkalla ei voi elää kunnioitettavaa elämää, vaikka tekisi töitä 16 tuntia päivässä. Onneksi miehelläni on oma yritys, ilman hänen tulojaan emme olisi tulleet toimeen.

Siivosin neljä vuotta eräällä yläkoululla, ja käytin kerran mieheni autoa työmatkaan. Kun työpäivän jälkeen olin menossa autolle, vahtimestari kolasi pihalla lunta. Hän ei ikinä aikaisemmin huomioinut minua, mutta sinä päivänä hän tervehti ja tuli juttelemaan. Hän ihmetteli, miten minulla voi olla varaa sellaiseen autoon, vaikka olen siivooja, vaikka hänen palkkansa oli isompi kuin minun.

Sen jälkeen työnteko muuttui vaikeammaksi. Ruokatauoilla ja välitunneilla minulle ei enää puhuttu. Pomoni lisäsi työtehtäviäni: minua käskytettiin jatkuvasti. Koulussa oli yhteensä 30 vessaa. Minä siivosin aina ne kaikki.

Jos joku oli sairaslomalla, sijaistin heitä. Työni loppuivat neljältä, mutta joskus minulle soitettiin 15.45, että olisi lähdettävä vielä uuteen kohteeseen. Olin silloin jo vaihtanut työvaatteet pois ja tehnyt päivän työt.

Tuntui, että minusta haluttiin eroon. Mutta mieluummin niin, että itse tajuaisin irtisanoutua. Niin kävikin, etten jaksanut enää. Työtä oli niin paljon, kun aina siirrettiin paikasta toiseen.

Ilmoitin, etten halua enää jatkaa näin. Jouduin heti ongelmiin. Esimieheni toi minulle paperin allekirjoitettavaksi. Vein sen työvoimatoimistoon ja kerroin, ettei minulla ole enää töitä. He soittivat pomolleni, joka sanoi kaiken olevan minun syytäni. Olin huono työntekijä enkä hoitanut hommiani.

Olin väsynyt enkä halunnut ruveta riitelemään ison yrityksen ja työvoimatoimiston kanssa. Heillä oli vaikutusvaltaa. Minä olin pelkkä siivooja. Minulla ei ollut kokemusta, voimaa ja rohkeutta. Jätin koko jutun ja lähdin. Oikeus oli totta kai heidän puolellaan. Siivoojalla ei ole Suomessa mitään oikeuksia.

Jäin kotiin yli vuodeksi. Päädyin opiskelemaan, mutta tajusin, että haluan tekemistä, jossa voi liikkua. Mieheni näki ilmoituksen lehdessä, jossa etsittiin siivousalan yksityisyrittäjiä. Päädyimme perustamaan siivousfirman nimissäni. Otimme lainan pankista, ja aloitettuamme emoyhtiö hankki meille 14 asiakasta. Minä käyn siivoamassa vain tilatuissa paikoissa.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Asiakkaat kohtelevat minua eri tavoin, jos tietävät minun olevan itsenäinen yrittäjä. Tuntuu, että minua kunnioitetaan enemmän. Oloni on parempi nyt. Kukaan ei määräile, eikä työn määrä luo samanlaisia paineita kuin ennen. Kukaan ei käytä hyväkseen siksi, että olen ulkomaalainen. Tunnen itsesi vapaaksi.

En enää ujostele sanoa olevani siivooja. Aiemmin en kehdannut kertoa asiasta. Ujostelin jopa ystävieni seurassa. Ihmiset katsovat siivoojia epäkunnioittavasti.”

_____________

Leena: ”Asiakkaan ruoat piti ostaa omilla rahoilla”

”Olen tehnyt näitä töitä noin 10 vuotta, vähän yli. Toimistosiivousta, linja-autosiivousta, tehtaissa, ravintoloissa, elintarvikesiivousta, lavasteita, sairaalaa.

Omituisimpia olivat linja-autot. Joskus oli tapauksia, että ajossa oleva bussi oli hajonnut jonnekin vähän pitemmän matkan päähän, ja varsinkin viikonloppuna, kun ei ollut ketään muita vuorossa, se oli sitten siivooja, joka lähti ajamaan niitä linja-autoja.

Pari kertaa jouduin itsekin siirtämään linja-autoa, ihan liikenteessä. Siihen sai jonkinlaisen ajo-opetuksen, joka kesti ehkä maksimissaan tunnin. Sen jälkeen piti sitten osata ajaa linja-autoja ja peruuttaa niitä, viedä parkkiin.

On ollut todella paljon tilanteita, joissa on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja sanoa asiakkaalle, että siivoa itse, kerää itse omat kahvikuppisi.

Eräs tapaus sattui, kun olin raskaana, varmaan jo kahdeksannella kuulla. Kaksi asiakasta peilaili itseään peilistä ja puhui keskenään, että ”voi vitsi kun on vähän makkaroita” ja ”ei oo taas ehtiny salille”. Sitten toinen naisista sanoi, että ”kyllä mä vetäisin itteni hirteen, jos oisin yhtä läski kuin toi meidän siivooja”.

Seisoin melkein heidän vieressään siinä, kun he sen sanoivat. Sanoin sille naiselle, että ”no kyllä sä ainakin vielä näytät hengissä olevan”. Seuraavana päivänä esimies tuli sanomaan, etten saa enää ikinä mennä sinne kohteeseen, koska olen käyttäytynyt huonosti ja asiakas on valittanut käytöksestäni.

Joskus välineet on aataminaikaisia ja rikkinäisiä, mutta niillä pitäisi saada siistiä aikaiseksi. Imurit ei toimi, jotkut johdot on ihan rispaantuneita. Jos oman turvallisuuden takia kieltäytyy tekemästä jotakin, saattaa saada huudot tai pahimmassa tapauksessa kirjallisen varoituksen.

Eräskin esimies minulle huusi puhelimeen, että ”saatana, sinähän teet juuri niin kuin minä käsken, ja koska siellä sanotaan, että matot pitää imuroida, niin sinähän imuroit”.

Yhdessä kohteessa esimies vaati, että minun piti päivystää 24/7, olla koko ajan puhelimen päässä. En saanut sopia iltamenoja ollenkaan, en mitään henkilökohtaisia juttuja, koska jos joku sairastuu, minun piti olla hälytysvalmiudessa menemään töihin. Jos olin suunnitellut jotain viikonlopuksi, niin heti mainittiin, että ”kyllä sun pitäisi olla kotona. Jos joku on kipeenä, niin sun pitää tulla töihin”.

Eipä siitä varallaolosta tietenkään mitään maksettu, vaikka kuuluisi varmaan. Ei siitä edes kiitosta saanut. Kyllä se oli vain haukkumista.

Meidän eräs asiakaskohde oli sellainen, että jos sattui olemaan viikonloppuvuorossa, siellä piti tehdä asiakkaalle aamupala ja lounas. Joskus lounas tuli valmiina keittiöltä, se vain sitten pistettiin lautaselle. Mutta joskus lounasta ei ollut, niin siivooja teki sen itse.

Jos ei ollut kokkaustaitoja tehdä sitä makkarakastiketta, mentiin läheiseen ravintolaan ostamaan ruokaa tai kauppaan ostamaan valmisruokaa, josta yritettiin saada kauhean kaunista ja sille asiakkaalle sopivaa.

Kaikki piti ostaa ihan omilla rahoilla. Hyvällä säkällä sai omansa takaisin. En ole ikinä tullut laskeneeksi, mutta kyllä varmaan itselläkin on useampi sata euroa saatavia sieltä, vaikka kuinka toimitin kuitit esimiehelle.

Jos iltavuorossa asiakas halusi vaikka suolakeksejä, siivooja oli se, joka lähti hakemaan niitä kaupasta. Jos kieltäytyi, sai kuulla todella pahaa vittuilua.

Vielä näin 2000-luvullakin me siivotaan yleensä yöllä ja aamulla aikaisin. Ymmärrän kyllä kaupat ja tämmöiset, että ne siivotaan yöllä, kun siellä ei ole asiakkaita. Mutta ihan tavalliset toimistotkin pitää siivota silloin, kun siellä ei ole ketään.

On kohteita, joihin saa työohjeiden mukaan mennä vaikka kello viiden jälkeen, mutta jos siellä vielä silloin on ihmisiä, pitää odottaa niin kauan, että ihmiset lähtee. Että vaikka he lähtisivät vasta kahdeksalta illalla, et saa mennä sinne.

On se minun mielestäni aika pinnallista, että se häiritsee jotakin niin hirveästi, jos siivooja siivoaa työhuoneessa viisi minuuttia tai moppaa siellä käytävää. Toisten mielestä sekin on ahdistavaa.

Ilman tukia ei pärjää. Pääkaupunkiseudulla on niin korkeat vuokrat ja asumiskustannukset, bussiliput. Kyllä sääliksi käy ihmisiä, jotka ovat yksin. Ei tällä palkalla pärjää.”

_______________

Tämän artikkelin lehdessä julkaistussa versiossa esiintyy neljä siivoojaa, mutta yksi heistä on poistettu tästä verkkoversiosta asianomaisen pyynnöstä.

Martta Tuomaala