Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan on saanut liikkeelle monenlaisia ilmiöitä maailmassa. Ukrainalaiset ovat suurimpia kärsijöitä, mutta aaltoja tapahtuneesta tulee eri puolille maailmaa.
Energian hinta on noussut erityisesti Euroopassa ja inflaatio on yltänyt lukemiin, joita ei ole euroaikana kertaakaan nähty. Venäjän kaasutoimitusten loppuminen on pakottanut hakemaan korvaavia energialähteitä ja maksamaan tästä myös kovia hintoja. Inflaatiota puolestaan taltutetaan nousevilla koroilla, jotka tulevat velallisten maksettavaksi.
Ruoan, erityisesti viljan, hinta on sekin voimakkaassa nousussa, kun Ukrainan ja Venäjän viljan ja auringonkukkaöljyn vienti takkuilee. Lannoitteiden saatavuuden heikentyminen ja hintojen nousu jättää sekin ikävän jälkensä.
Venäjän naamioiden tippuminen on kääntänyt huomion Kiinaan. Voiko Kiina yrittää käyttää asemaansa koko maailman tehdaspajana, ja erityisesti harvinaisten metallien toimittajana, väärin samalla tavalla, kuin Venäjä yritti tehdä energian myyjänä? Onko riippuvuutemme Kiinasta jo liiallista?
Globalisaation, kansainvälisen työnjaon ja kaupan sijaan nyt korostuu riittävä omavaraisuus, huoltovarmuus ja EU-termeissä strateginen autonomia. Globalisaatio ottaa taka-askelia ja sen mukana oletettavasti tavaratuotantoon kappalekustannukset kasvavat. Huoltovarmuus ei ole ilmaista.
Maailmassa on tänään kolme suurta talouskeskusta: Yhdysvallat, Kiina ja EU. Näiden kolmen jätin välillä on tänään enemmän jännitteitä kuin vuosikymmeniin. Yhdysvallat taistelee talouksien ja vaikutusvallan johtopaikasta Kiinan kanssa ja Eurooppaa vaaditaan tässä valitsemaan puolensa.
Yhdysvallat rajoittaa Kiinan teknologiakehitystä säätämällä rajoituksia oman huipputeknologiansa viennille Kiinaan. EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on sanonut EU:n tavoitteeksi Kiina-riskien vähentämisen, mutta ei kanssakäymisen lopettamista kokonaan. Riskien vähentämistä korosti myös Saksan liittokansleri Scholtz vieraillessaan toukokuun alussa EU-parlamentissa.
Yhdysvallat ja EU-maat ovat demokraattisesti hallittuja maita, joissa vallanpitäjät voidaan vaaleilla vaihtaa. Olemme siis poliittisia ystäviä, mutta samalla taloudellisia kilpailijoita. Yhdysvalloissa korostunut oman teollisuuden suojelu koettelee myös Eurooppaa ja vaatii niin yhteisiä kuin jokaisen jäsenmaan omia toimia. Kun EU:ssa päättäjiä on paljon ja tahtoja vielä enemmän, voi EU:n reagointiaika maailmantapahtumiin olla nykyisellään turhan pitkä.
EU-päätöksentekoa on tarve yksinkertaistaa, jotta äänemme kuuluu maailmalla. Erityisesti ulkopolitiikan alalla siirtyminen määräenemmistöpäätöksiin jäsenmaiden yksimielisyyden sijasta on välttämätöntä.
