Luontokato on akuutti uhka, jonka pysäyttämiseksi on toimittava nopeasti. Se on jopa ilmastonmuutostakin suurempi ongelma. Elämämme riippuu luonnon monimuotoisuudesta. Siksi kaikessa poliittisessa päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon luonnon monimuotoisuus, ekosysteemit ja ekosysteemipalvelut.

Suomen jopa 48 000 eliölajista jopa joka yhdeksäs on uhanalainen. Hallitustenvälisen luontopaneeli IPBES:in julkaiseman raportin mukaan jopa miljoonaa lajia uhkaa sukupuutto. Maailmassa on arvioiden mukaan 8 miljoonaa lajia. Myös maailmalla lajikato kiihtyy edelleen.
Villejä eläimiä on vain 4 prosenttia maailman nisäkkäistä, kun ihmisiä on 36 prosenttia ja tuotantoeläimiä 60 prosenttia.

Biodiversiteettikatoa lisää Suomessa ilmastonmuutoksen lisäksi erityisesti metsätalous, maatalous, rakentaminen ja muu maankäyttö sekä saastuminen. Ilmastonmuutoksen edetessä tarvitsemme entistä enemmän lajien sisäistä ja lajien välistä monimuotoisuutta, mutta sitä on koko ajan entistä vähemmän.

Tekojen on oltava oikeita ja riittäviä.

Tarvitsemme lisää suojeltuja alueita. Koskemattomat alueet ovat nyt jo niin vähissä, että vaikka ne kaikki suojeltaisiin, se ei riittäisi. Tarvitsemme 30 prosenttia sellaisia suojeltuja alueita, jotka tukevat monimuotoisuuden kirjoa, sekä 10 prosenttia tiukan suojelun alueita.

Luontoarvoltaan huonojen alueiden kuten vaikkapa päätehakattujen alueiden luonnontilaistamisella, villiinnyttämisellä, on keskeinen merkitys riittävän suojellun alan luomisessa.
Suomessa tämä koskee erityisesti metsiä, mutta myös muita luontotyyppejä ja maaperän ekosysteemejä.

Jopa 86 prosenttia Suomen maapinta-alasta on metsää. Jos emme suojele biodiveristeettiä metsissämme, missä sitten? Meille ei jää paljon muita vaihtoehtoja.

Keskusteluissa usein tuodaan esille Suomen metsätalouden edistyksellisyys ja kestävyys. Jos toiminta olisi aidosti kestävää, ei biodiversiteettikato olisi edennyt.

Suomen metsämaan alasta vain 8,2 prosenttia on suojeltua. Tiukasti suojeltua metsämaata on 6 prosenttia metsämaan kokonaispinta-alasta. Suojelluista metsistä suurin osa sijaitsee Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomessa näistä sijaitsee vain 5 prosenttia.

Moni meistä on lapsuudessa ajatellut, että lähimetsämme on luonnonmetsä, vaikka se on todellisuudessa talousmetsää. Talousmetsiä tietysti saakin olla, mutta emme voi väittää metsiemme olevan luonnontilaisia.

Parlamentin hyväksymässä kannassa EU:n biodiversiteettistrategiaan korostetaan muun muassa tarvetta saattaa tiukan suojelun piiriin kymmenen prosenttia EU:n maa- ja merialueista ja suojella tiukasti kaikki jäljellä olevat aarnio- ja ikimetsät.

Miksi tämä on meille niin vaikeaa?