Jouluaattona 1975 kello 21.13 Espoon poliisille tehtiin ilmoitus: Westendissä sijaitsevaan omakotitaloon oli murtauduttu. Asiaa tutkimaan lähetettiin poliisikoira Lex, tuohon aikaan Suomen tunnetuin poliisivoimien edustaja, sekä tämän isäntä, vanhempi konstaapeli Veikko Ylönen.
Rikospaikalla Lex sai vainun, ja Ylönen ja Lex lähtivät jäljittämään epäiltyjä. Muutaman sadan metrin jälkeen kaksikon eteen tuli pimeänä ollut omakotitalo. Ylönen lähetti Lexin kiertämään talon ympäri yhtä puolta kiertäen itse toista tarkoituksenaan tavata talon takana. Pian jouluyössä kuului ensin miehen tuskainen ähkäisy ja sen jälkeen kajahti viisi laukausta.
Ylönen löysi vakavasti loukkaantuneen Lexin ja lähti kuljettamaan koiraa hoitoon Eläinlääketieteellisen korkeakoulun pieneläinklinikalle Helsinkiin. Lex kuoli leikkauspöydälle joulupäivänä puolilta päivin. Ampuja pakeni poliisipartioilta jouluyönä Westendissä, mutta saatiin myöhemmin kiinni poliisille tehdyn nimettömän ilmiannon avulla.
Tieto Lexin kohtalosta oli pian kaikissa uutismedioissa, useissa sanomalehdissä etusivulla.
”Ihmiset olivat järkyttyneitä, jopa shokissa. Ihmeteltiin, miten tällaista ylipäänsä voi tapahtua. Myös ne, jotka eivät normaalisti olleet koiraihmisiä, olivat raivoissaan”, muistelee Otavan markkinointipäällikkönä toiminut Arto Pakkanen. Kohu oli täydessä käynnissä vielä välipäivien jälkeen, kun Pakkanen palasi joululomalta töihin.
”Lounaskeskustelussa tuli puheeksi jouluaaton tapahtumat ja Lexin kohtalo. Joku meistä esitti huomion, että suomalaisen tekijän kirjoittamaa kirjaa, jossa olisi mukana susikoira, ei ole kirjoitettu. Todettiin, että semmoinen kirja pitäisi oikeastaan tehdä.”
Tätä epävirallista kokousta voidaan pitää susikoira Roin synnyinhetkenä. Paikalla olivat Marja Kemppinen lastenkirjaosastolta, Matti Nurminen tietokirjaosastolta, osastopäällikkö Matti Käki, tiedotuspäällikkö Tuula Isoniemi sekä sihteeri Eila Melin.
Pakkanen muistelee Marja Kemppisen ehdottaneen idean tarjoamista Jorma Kurviselle. ”Jorma oli hyvä sanankäyttäjä ja ammattikirjailija, joka myös ymmärsi kirjojen tekemisen taloudelliset puolet.”
Kurviselle annettiin varsin vapaat kädet, ja hän kehitti teoksiin hahmot, juonet ja kaiken muun. Ensimmäisen osan kirjoittamiseen kului vain noin neljä kuukautta. Susikoira Roi -kirja meni painoon kesälomien jälkeen ja tuli myyntiin syksyllä 1976.
”Kyllä se jonkinlaisella ohituskaistalla oli, varmaan kirja haluttiin saada ulos vielä kun Lex oli ihmisillä tuoreessa muistissa”, Pakkanen arvioi ripeää aikataulua.
Otava julkaisi vuonna 1976 myös toimittaja ja rikoskirjailija Aake Jermon yhdessä konstaapeli Veikko Ylösen kanssa kirjoittaman tietokirjan Poliisikoira Lex, josta suurin osa tämän artikkelin Lexiin liittyvistä tiedoista on peräisin. Vaikka kirjat ilmestyivät samaan aikaan, Pakkasen mukaan niiden tekijäryhmät eivät olleet tekemisissä keskenään.
Susikoira Roi -kirjan ensimmäinen painos oli 3 000 kappaletta, mikä oli aikansa painotekniikalla kannattavuuden alaraja. Sarjan myöhempien kirjojen painokset nousivat ainakin 8 000 kappaleeseen, mahdollisesti yli 10 000:n. Yleisradio teki kirjoista 1980-luvulla kaksi tv-sarjaa, ja vuonna 2022 näki päivänvalon täysimittainen Susikoira Roi -elokuva. Kurvinen jatkoi sarjan kirjoittamista aina kuolemaansa asti vuoteen 2002.
1990-luvulta lähtien susikoira Roi on seikkaillut myös kiertävissä kaskuissa. Vitsien lopussa on puujalkainen sananmuunnos, jota edeltää mielellään pitkä ja mielikuvituksekas taustatarina. Niistäkin on koottu kirja, Juri Nummelinin toimittama Suomen hauskimmat Susikoira Roi -vitsit (Lempo kustannus, 2015).
