Kymmenen puheenvuoroa yhteiskunnasta
Theodor W. Adorno, suom. Taneli Viitahuhta
Tutkijaliitto
Frankfurtin koulukunnan filosofi ja sosiologi Theodor W. Adorno (1903–1969) tunnetaan yhteiskuntafilosofisista ja esteettisistä kirjoituksistaan, mutta hänen poliittinen ajattelunsa on jäänyt vieraammaksi. Tutkija Taneli Viitahuhdan Adorno-käännös Kymmenen puheenvuoroa yhteiskunnasta korjaa tilanteen.
Suomennosvalikoiman tekstit on koostettu esitelmistä, joita Adorno piti vuosien 1949–1963 välillä palattuaan Yhdysvalloista maanpaosta Länsi-Saksaan. Hän käsittelee niissä kylmän sodan ajan ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä, kuten kaupunkisuunnittelua, Saksan uudelleenrakentamista kolmannen valtakunnan tuhon jälkeen, sosiologian ajankohtaisuutta, yksilön ja yhteiskunnan suhdetta, yliopistokoulutusta, autoritaarisuutta ja taikauskoa.
Adornon ajattelua ohjaa kriittiselle teorialle ominainen käsitys yhteiskunnallis-taloudellisten rakenteiden, ”objektiivisten voimien”, määräävästä vaikutuksesta. Myöhäisteollista yhteiskuntaa hallinnoivat suuret teollisuusyritykset, jotka ovat alistaneet voimattomat yksilöt pelkiksi ”kokonaisuuden funktioiksi” ja ”koneiston lisäkkeiksi”.
Teoksessa toistuu Adornon ja Max Horkheimerin Valistuksen dialektiikasta (1944) tuttu ajatus kehittyneiden tuotantovoimien ja jähmettyneiden yhteiskunnallisten suhteiden välisestä ristiriidasta. Esitelmässään ”Inhimillinen yhteiskunta tänään” Adorno hämmästelee, kuinka ihmiskunta tavoittelee tähtiä, muttei ole silti onnistunut järjestämään yhteiskuntasuhteitaan järkevästi.
Adorno kyseenalaistaa liberalismin hellimän ajatuksen vapaasta yksilöstä. Jos kapitalistinen talous asettaa politiikan reunaehdot, rajoittuuko vapautemme vapaudeksi valita ennalta määritettyjen vaihtoehtojen väliltä? Korvaako kuluttajan vapaus yksilön epävapauden poliittisessa sfäärissä?
Pohjimmiltaan Adorno vetoaa demokraattiseen periaatteeseen: yksilöiden tulisi olla yhteiskunnan subjekteja ja kyetä osallistumaan omien elinehtojensa muokkaamiseen.
Ihmisten kyvyttömyys tunnistaa heihin kohdistuvaa vallankäyttöä hämmentää Adornoa. Kysymys tuntuu 2020-luvulla entistä polttavammalta taloudellisen eriarvoisuuden kärjistyessä, suurvaltojen harjoittaessa jälleen imperialistista geopolitiikkaa, liberaalin sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen murentuessa kolonialistiseen tekopyhyyteensä ja ekologisen kriisin uhatessa tuhota elämän edellytykset. Adornon psykoanalyyttis-elitistinen vastaus tuntuu intuitiivisesti oikealta vaikkakin yksinkertaistavalta: ”Olet tyhmä, niin kaikki on hyvin.” Haluttomuus kohdata yhteiskunnallista vallankäyttöä voi olla yksilölle keino selviytyä epäinhimillisissä olosuhteissa ja sopeutua sairaaseen järjestelmään.
Adornoa on suomennettu viime vuosina ahkerasti. Hiljattain julkaistuihin käännöksiin kuuluvat Minima Moralia (Vastapaino 2024, suom. Raija Sironen ja Erkki Vainikkala) sekä Näkökulmia uuteen oikeistoradikalismiin (Vastapaino 2020, suom. Sauli Havu). Viitahuhdan erinomainen suomennos laventaa entisestään kuvaa Adornon monipuolisesta ajattelusta.
