1. Palestiinaa ei voi tunnustaa valtioksi, koska siellä ei ole [demokraattista] hallintoa.
Pääministeri Petteri Orponkin suusta kuultu väite ei pidä paikkaansa, Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren sanoo.
Kansainvälisen oikeuden mukaan silloin, kun valtio tunnustaa toisen suvereeniksi valtioksi, se ei tunnusta yksittäistä hallintoa, vaan valtion oikeuden olla kansainvälisesti tunnustettu itsenäinen valtio.
”Siinä ei oteta kantaa siihen, hyväksyykö Hamasin vai ei. Voisi odottaa, että myös ministerit Suomessa hallitsisivat tämänkaltaisen kansainvälisen oikeuden.”
Myös Lähi-idän mediasodan tutkija Tapio Kujalan mukaan väite on virheellinen. Valtioilla harvoin on valmista hallintoa niitä perustettaessa. Palestiinan tilanne on kypsempi, koska sillä on jo Oslon rauhanprosessin yhteydessä vuonna 1993 luotu itsehallinto, jota on harjoitettu ja tuettu ajatuksella, että siitä tulisi valtio joskus.
Kujalan mielestä keskustelu Palestiinan tunnustamisesta harhautuu Gazan kriisiä koskevasta ydinkysymyksestä: Miten Israelin toimiin reagoidaan?
”Erilaisten poliittisten lausuntojen tekeminen ei ole ratkaisu, vaan pitäisi ihan oikeasti käyttää talouspakotteita, samanlaisia toimia, millä esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-politiikka aikoinaan lopetettiin.”
2. Israel on demokratia.
Dahlgrenin mukaan väite on siltä osin totta, että Israelin juutalaisväestöllä on demokraattisia oikeuksia. Niiden edelle tosin menee kansallinen turvallisuus, johon vetoamalla voidaan rajoittaa sananvapautta ja poistaa henkilöitä valtiollisista viroista, kuten pääministeri Benjamin Netanjahu on tehnytkin.
Vähemmistöjen edustajilla, kuten arabeilla tai druuseilla, ei ole samoja oikeuksia kuin juutalaisväestöllä. Käytännössä myös juutalaiset ovat toisiinsa nähden eriarvoisessa asemassa, jonka määrittää heidän diasporaryhmänsä.
”Israel ei ole missään nimessä sellainen demokratia, mitä olemme Euroopassa tottuneet ajattelemaan”, sanoo Tapio Kujala.
Turvallisuuskoneiston massiivinen valta ja väestön epätasa-arvo eivät kuulu demokraattiseen valtioon.
3. Israelilla on oikeus puolustautua, koska äärijärjestö Hamas hyökkäsi sitä vastaan.
Vuoden 2023 lokakuun 7. päivän tapahtumista mediassa käytettäväksi ilmaukseksi on vakiintunut ”äärijärjestö Hamasin isku, jossa kuoli 1 200 ihmistä”, mutta tämä ei ole koko totuus. Tutkijana Dahlgren on kiinnostunut siitä, mitä tuona päivänä oikeasti tapahtui.
”Maailman parhaiten varustautunut armeija tuli täysin yllätetyksi. Miten se on mahdollista?” Dahlgren pohtii.
Vielä ei tiedetä, kuinka moni uhreista on Hamasin tappamia, kuinka moni kuoli Israelin armeijan ristitulessa ja kuinka moni joutui kaadetun raja-aidan läpi tulleiden gazalaisten väkivallan uhreiksi.
Israelissa keskustellaankin siitä, mikä on maan poliittisen johdon vastuu iskusta. Tiedustelutietoa todennäköisestä hyökkäyksestä ei kuunneltu. Rajan lähellä annettiin jopa järjestää musiikkifestivaali.
”Hamas kantaa iskusta poliittisen vastuun, ja isku on tuomittava. Israelin vastaus iskuun ei ole missään mittasuhteessa tapahtuneeseen”, Dahlgren sanoo.
Kujala pitää väitteen lähtökohtaa vääränä, koska se olettaa konfliktin alkaneen Hamasin iskusta. Kyse on paljon pidemmästä jatkumosta. Hän nostaa esimerkiksi Israelin valtavat hyökkäykset Gazaan vuosina 2012 ja 2014. Iskuissa tapettiin tuhansia ihmisiä. Infrastruktuuria, kuten sähkölaitoksia ja sairaaloita tuhottiin.
Iskujen alla eläneet useat sukupolvet tulevat muistamaan tapahtumat. Perheiden ja lasten tappaminen jättää syvät arvet, joihin on helppo kylvää ajatus oikeutetusta väkivallasta ja terroritekoihin osallistumisesta.
”Katsoessani tappamisen määrää, tässä on jo mielestäni kylvetty vihan kierre, jota toinen osapuoli [Israel] ei välttämättä edes halua katkaista.”
4. Kahden valtion malli on ratkaisu, jolla rauha saadaan palaamaan.
Dahlgrenin mukaan kahden valtion mallia edistämällä päästäisiin etenemään poliittiseen prosessiin, jonka kautta saataisiin konflikti loppumaan. Mallin onnistuminen vaatisi rauhanomaiseen yhteiseloon sitoutuneiden poliittisten tahojen löytämistä molemmista osapuolista.
Viime vuonna solmitussa Pekingin sopimuksessa 14 palestiinalaispuoluetta solmi suunnitelman palestiinalaishallinnon järjestämisestä sodan jälkeen. Sopimuksen allekirjoittanut Hamas on sitoutunut astumaan alas vallasta, mikäli Palestiinan valtio perustetaan. Esteenä on Israel, joka ei hyväksy kahden valtion mallia.
”Israelin koalitiohallituksessa on muutama puolue, joiden agendassa on käytännössä palestiinalaisten karkottaminen, Länsirannan ja Gazan liittäminen Israeliin sekä Suur-Israelin luominen”
Suur-Israel kattaisi maa-alueita useista ympäröivistä arabivaltioista, Irakista Egyptiin.
Kujala ei usko kahden valtion mallin tuovan ratkaisua tilanteeseen, koska Israel ei ole sitoutunut siihen. Palestiinassa on ollut itsehallinto 1990-luvun lopusta, joka ei kuitenkaan ole toteutunut käytännössä, koska Länsiranta on ollut Israelin turvallisuuskoneiston kontrollissa.
”Nykyisetkin aluetta ympäröivät konfliktit osoittavat, ettei Israel ole kunnioittanut valtionrajoja ollenkaan. Yhtä lailla se on voinut mennä Syyriaan, Jemeniin, Libanoniin kuin Iraniin. Miksi se ei menisi tämän toisen valtion puolelle, jos sellainen Länsirannalla tai Gazassa olisi?” Kujala pohtii.
Kujalan mielestä kansainvälisen yhteisön tulisi vaatia enemmän paitsi kahden valtion mallia, mutta myös yhtä demokraattista ja monikulttuurista valtiota, jossa kaikilla kansalaisilla on samat oikeudet ja pakolaisilla olisi oikeus palata kotimaahansa.
5. Palestiinan konflikti ei ole kansanmurha.
”Kansainvälisessä oikeudessa on sudenkuoppa tämän suhteen. Vaikka nähtäisiin, että on ilmiselvästi tapahtumassa kansanmurha, ei ole nopeaa prosessia sen toteamiseksi”, Dahlgren sanoo.
Ihmisoikeusjärjestöt ja YK:n erityiskomitea kutsuvat Gazan tilannetta kansanmurhaksi, Dahlgren painottaa. Lakiteknisesti käsite on kuitenkin vaikea ja laahaa perässä tarkoitusperien osoittamisen vaikeuden vuoksi. Tutkijana hän keskittyy mieluummin puhumaan selvästi todennettavista, tapahtuneista sotarikoksista, kuten väestönsiirroista sekä koko väestön nälkiinnyttämisestä.
Kujala ei ota kantaa lakiin, mutta hänen mielestään tilannetta ei voi enää kutsua muuksi kuin kansanmurhaksi. Moderniin sotateknologiaan ja nälkiinnyttämiseen perustuvat tappamisen keinot ovat käsittämättömiä.
Häntä pelottaa, mitä on vielä edessä. Hiljattain Israel hyökkäsi Gazan kaupunkiin ja on neuvotellut palestiinalaisten pakkosiirtämisestä Etelä-Sudaniin.
Kujala huomauttaa, että uhrimäärä on huomattavasti suurempi kuin mediassa esiintyvä 62 000. Gazan raunioissa lepää vielä paljon uhreja, joita ei ole saatu kaivettua ylös. Vakavat vammat, huono hygieniatilanne, kulkutaudit ja nälkiinnyttämisen seuraukset tulevat tappamaan vielä kauan, vaikka aseet vaikenisivatkin.
