Olen asunut lapsesta saakka Olarissa metsän laidalla. Kaupunkilaispoikana en osannut arvostaa luontoa. Stadilaiset luulevat, että Espoo on landea ja espoolaiset maalaisia, mutta me pysyimme betonilla, skeittasimme ostareilla ja pelasimme koulujen kentillä lätkää. Suhteeni luontoon syveni, kun aloin polttaa 18-vuotiaana bongia ja livahdimme Olarin ostarilta metsään.
Nykyään käyn päivittäin metsässä. Olin lähdössä tänäänkin ulos, mutta päätin, etten mene, koska polut ovat aivan saatanan jäisiä ja olisin kuitenkin vetänyt lipat. Onneksi olen vanha skeittari ja laskettelija, niin tasapainoilu sujuu.
Olari sijaitsee Espoon keskuspuiston tuntumassa. Metsässä on sen verran lääniä, että siellä saa pyöriä rauhassa koiran kanssa. Tiedän, mihin polut johtavat, enkä tarvitse karttaa tai puhelinta, vaikka välillä tuleekin pyörittyä ympyrää.
Legendaarinen liikunnan maikkamme Timo Konttinen ymmärsi ala-asteikäisiä poikia ja vei meitä hiihtolenkin varrella sijaitsevalle kalliomäelle, jota laskimme suksilla alas. Retkistä jäi hyviä muistoja, vaikka ei niitä silloin osannut samalla tavalla arvostaa. Olarin lähellä on myös toinen sairaan hyvä mäki, Porrasmäki, jota käyn silloin tällöin laskemassa.
Lähenen viittäkymppiä ja olen ollut sydänleikkauksessa, joten en halua rasittaa itseäni liikaa. Pidän hiihtämisestä. Fiilis on aina huojentava, kun pääsee kotiladulta lähtemään matkaan. Väännän yleensä kahdenkymmenen kilometrin lenkin Olarista Latokaskeen ja takaisin. Espoossa on todella hyvä latuverkosto, enkä ole itsekään ehtinyt hiihtää kaikkia latuja. Kehä III:n takana kulkevia metsäreittejä pitkin pääsee kaupungin laidalta laidalle ja Vantaan kautta vaikka Sipooseen asti.
Tein Espoon kaupungille viime vuonna Edun LaDulla -hiihtoesittelyvideon, jossa kokeilin eri reittejä. Stadilaiset lähtevät aina hiihtämään Paloheinään ja valittavat sitten, että siellä on hirveä ryysis ja parkkipirkot sakottamassa. Miksette mene Espoon keskuspuistoon? Siellä ei ole vittu ketään ja saa olla rauhassa.
Välillä käyn hiihtämässä Lapissa esimerkiksi Rukalla, Ylläksellä ja Saariselällä. Kesken lenkin on siistiä pysähtyä hiihtokahvilaan, vetää munkki turpaan ja jatkaa matkaa hienoissa maisemissa.
Hiihtäminen on helvetin hyvää kuntoilua. Kun vetää kunnon lenkin ja pääsee tuntumaan, parin tunnin jälkeen on sellainen fiilis, että nyt on tullut tehtyä jotain. Kuuntelen hiihtäessäni musiikkia tai Perttu Häkkisen vanhoja musaohjelmia. Ja kun Perttu sitten heittää kesken lenkin sairaan läpän, jolle nauran itsekseni, vastaan tulevat koululaiset ajattelevat, että tuossa menee joku hullu.
Ilmastonmuutoksen seuraukset alkavat olla mittapuiltaan älyttömiä. Olen käynyt itsekin Kalifornian punapuumetsissä, jotka ovat todella siistejä. Sanoin pari kolme kuukautta sitten, että kohta Los Angelesissa palaa. En kuitenkaan kelannut, että asiat etenisivät näin nopeasti. Nimeltä mainitsemattomat rikkaat ihmiset valittavat Elokapinasta ja väittävät, ettei aktivismi muuta mitään, mutta kai asioiden täytyy sattua omalle kohdalle, jotta jengi tajuaa, että vittu, tässähän pitää tehdä jotain. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
