Helsingin Tattarisuolla sijaitsevasta lähteestä löytyi syyskuussa vuonna 1930 ihmisen peukalo. Seuraavana syksynä samasta lähteestä löytyi yhteensä 51 ruumiinosaa 18 eri ihmiseltä; irtileikattuja käsiä, jalkoja ja päitä. Poliisi oli pitkään ymmällään tapauksen äärellä ja sen selvitys kesti lopulta lähes kaksi vuotta.
Tekijöiksi paljastui kuuden hengen noitapiiri, johtajanaan Noita-Kallio niminen keski-ikäinen mies, joka oli saanut ilmestyksen Tattarisuon lähteeseen upotetusta kulta-aarteesta. ”Aarrejahdissa” oli pidettävä yhteyttä kuolleiden henkiin, jotka voisivat auttaa aarteen ylös nostamisessa. Tätä varten tarvittiin ihmisruumiin jäseniä eli sinettejä, mikä johti vainajien kaivamiseen ylös haudoistaan.
Yleisön kiinnostus tapausta kohtaan oli valtavaa ja Ajan Sana -lehden otsikosta ”Johtavatko jäljet sylttytehtaalle?” jäi myös elämään sanonta.
Lähteellä-teoksen tarina kerrotaan tapahtumien sisältä nähtynä ja tapahtumat esitetään siinä järjestyksessä kuin ne uutisoitiin – ei kronologisessa järjestyksessä. Käsikirjoitus perustuu lehtiuutisiin, yleisön poliisille lähettämiin ilmiantokirjeisiin ja tekijöiden kuulustelupöytäkirjoihin.
Teoksen kuvien pääosassa on luonto Tattarisuon lähteen ympärillä, sen monimuotoinen kasvillisuus ja vuodenaikojen mukana muuttuva maisema, valkeasta vehreäksi ja vehreästä harmaan kautta taas valkeaksi. Menneitä tapahtumia kuvitetaan lähteen maisemaa dokumentoiden.
Tattarisuon tapaus on räikeä esimerkki ihmisen kaipuusta rajantakaiseen, tajuntaa ja todellisuutta laajentaviin kokemuksiin. Toisaalta tapaus oli mahdollinen nimenomaan 1930-luvulla. Ajan olosuhteet olivat otolliset. Vainoharhainen ja kireä poliittinen ilmapiiri mahdollisti jutun paisumisen omituisiin suuntiin. Aarteen sijasta Tattarisuon noidat onnistuivat loihtimaan esiin aikakauden hengen.
Lähteellä-teos on kuvattu Cinemascope kuvakokoon 16mm ja 35mm mustavalkoiselle filmille ja sillä on kestoa noin 30 minuuttia.
