Lukuaika: < 1 minuutti

Suojelija


Tapahtuman tiedot


Kädellinen-kädetön, jalkainen-jalaton, päinen-mieletön.

Koreografi Joona Halosen uudessa Suojelija-nykytanssiteoksessa minän ja maailman ero on vähemmän jyrkkä kuin mihin olemme tottuneet. Teos näkee minuuden osana maailmaa, jossa ihmisen tulisi liittyä monilajiseen maailmaan uteliaalla, ymmärtävällä, arvostavalla ja yhteistä maailmaa luovalla tavalla. Tunteminen, aistiminen ja elollinen olemassa oleminen on kaikkien lajien tasa-arvoinen etuoikeus.

Suojelija-teos purkaa dualismeja ja haluaa korostaa havaintoja, kokemuksia ja aistitietoa tiedonlähteenä, jottei ihminen typistyisi pelkäksi ”pääistyneeksi” rationaaliseksi olennoksi ja mieleksi vailla ruumista. Teoksen viisi tanssijaa ja viulisti luovat näyttämölle avoimen ihmettelyn kautta syntyvää ruumiillista kulttuuria.

Monikerroksellinen teos muodostaa näyttämölle monilajisia ja moninaisia polkuja, joissa päätökset, sattumat ja odottamattomat kokemukset ja uudet valinnat voivat johtaa eri poluille tai muodostaa uusia polkuja. Millaisia elämänpolkuja ja jälkiä me yksin ja yhdessä ajan mittaan tähän maapalloon muodostamme? Olisiko meidän mahdollista kokea muu ympärillämme oleva elollinen muunakin kuin pelkkänä resurssina?

Esitykset 14.-22.11. Cirkolla Helsingissä, 29.12. alkaen Oulussa JOJO – Oulun Tanssin Keskuksen ohjelmistossa.

Esitykset:
to 14.11. klo 19
pe 15.11. klo 19
la 16.11. klo 16
ti 19.11. Klo 19
ke 20.11. klo 13 & 19
to 21.11. klo 19
pe 22.11. klo 19

Esityspaikka:
Cirko – Uuden sirkuksen keskus, Kaasutehtaankatu 1 (rak. 8 ), Helsinki

Liput:
34 € – Peruslippu
20 € – Opiskelija, eläkeläinen, varussotilas, työtön
10 € – Teatteriala, kortti esitettävä
Liput myy Tiketti: https://www.tiketti.fi/suojelija-cirko-uuden…/101359

Työryhmä:
Konsepti, ohjaus, koreografia: Joona Halonen
Tanssi: Linda Holma, Salla Korja, Heli-Maria Latola, Satu Rinnetmäki, Saara Töyrylä
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Musiikki: Emilia Lajunen
Puvustus ja lavastus: Anne Hiekkaranta
Valosuunnittelu: Luca Sirviö

Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi & JoJo – Oulun Tanssin Keskus