Ydinaseet ovat siitä erityisiä, että niillä voidaan sotia ilman, että niitä edes laukaistaan. Jo pelkkä uhka on poliittisesti iso asia, jolla voi koettaa saada muun maailman polvilleen.
Tällä hetkellä maailman aktiivisin ydinsodalla uhkailija on Venäjä.
Kiistat ydinaseista ja samaan aikaan käynnissä ollut kilpavarustelu kuuluivat olennaisesti 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon historiaan. Siitä asti, kun Yhdysvallat pudotti kaksi ydinpommia Japaniin vuoden 1945 elokuussa, ihmiskunnalle tuli selväksi, miten kammottavaa tuhoa pommi tekee. Vaikka Yhdysvallat perusteli pommejaan Tyynenmeren sodan lopettamisella, satoja tuhansia siviiliuhreja oli vaikeaa oikeuttaa.
Japanin keisari Hirohito ja osa hänen sotakabinetistaan oli antautumisen kannalla jo ennen Hiroshiman ja Nagasakin pommeja, eli Yhdysvallat olisi saattanut voittaa muutenkin.
Toisen maailmansodan jälkeen sodan voittajavaltiot, erityisesti Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto, alkoivat jakaa maailmaa niin, ettei uutta suursotaa koskaan syttyisi.
Uusi Yhdistyneet kansakunnat -järjestö yritti sotatantereiden sijaan tarjota foorumin, jossa sopia maailmanpoliittisista asioista.
Siinä maailma ei antanut YK:n koskaan onnistua. Sotia syttyi silti.
MAAILMA OLI KAUHUN vallassa erityisesti vuonna 1962, kun Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välit kiristyivät ja suurvallat uhkasivat toisiaan ydinaseilla. Sikojenlahden kriisi oli käynnistynyt, kun Yhdysvaltain vakoilulentokoneet olivat kuvanneet Kuubassa uusia rakennelmia. Kuvista kävi ilmi, että Neuvostoliitto aikoi viedä ydinkärkiä Kuubaan, hyvin lähelle Yhdysvaltain rannikkoa.
Voisiko maiden välinen ydinsota alkaa, jos ne laukaisisivat ristiin ohjuksiaan?
Maansa johdon rauhanomainen ”kyyhky”, Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy, asettui maansa johdon sotaisia ”haukkoja” vastaan. Haukat halusivat tehdä ilmaiskun Kuubaan. Kyyhkyt, kuten Kennedy, toppuuttelivat: Neuvostoliitto saattaisi iskeä takaisin. Tulisi ydinsota.
Maat vaihtoivat tylyjä viestejä hitaita diplomaattisia kanavia pitkin. Lopulta Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov vetäytyi hankkeesta varustella Kuubaa.
Maailmanrauha oli taas turvattu.
Jälkeenpäin Hruštšov kommentoi: ”Älkää kysykö kuka voitti. Ihmiskunta voitti. Ihmisjärki voitti.”
Sikojenlahden kriisin ratkaiseminen on hyvä esimerkki siitä, miten sota ei ole väistämätön asiantila, johon vain ajaudutaan. Kirjassaan Ihmisyys brittiläinen historioitsija Jonathan Glover kertoo, että tuolloin vuonna 1962 ”täpärästi vältettiin ydinkatastrofi”. Sodan imu oli vietellyt molempien maiden johtajia, mutta toisin kuin maailmansotien alussa, johtajat välttivät sen eivätkä antautuneet tilanteelle.
Haukkojen ja kyyhkyjen väitellessä tunteet ja järki eivät ole vastakkain, vaan molemmat leirit ovat yhtäaikaa sekä tunteikkaita että rationaalisia. Kuten Hruštšov kiteytti, ”järki voitti” kun rauha voitti.
Glover vertaa vuoden 1962 järkiratkaisua vuoden 1914 jouluun ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoilla, kun saksalainen sotilas ehdotti vastapuolelle yhteistä pyhien viettoa järkeillen, että ”me emme halua tappaa teitä ettekä te meitä, miksi siis ampuisimme?”
Tällä hetkellä Ukrainassa Venäjä ei hyökkää alueita säilyttäen, saati tuoden ”vapautta”, kuten ensimmäiset maahan vuonna 2022 saapuneet sotilaat kertoivat. Venäjä jättää jälkeensä totaalista tuhoa. Raunioita ja ympäristökatastrofeja, kuten Kahovkan padon räjäyttämisen jälkeen laajoja veden alle jääneitä saastuneita ja asuinkelvottomia alueita.
Putinin roolimalli ei ole Neuvostoliiton rauhanomainen viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov, vaan Putin on päinvastoin julistanut inhoavansa tätä, eikä mennyt edes entisen johtajan hautajaisiin. Putinin idoli on haukkojen haukka, Josif Stalin, Neuvostoliiton väkivaltaa lietsonut diktaattori ja ydinaseistamisen innokas käynnistäjä.
Venäjän hyökkäyssodan takia Ukrainassa on tällä hetkellä myös akuutin ydinonnettomuuden uhka. Euroopan suurimman ydinvoimalan, Zaporižžjan, vallannut Venäjä saattaa joko tahallaan tai ajattelemattomuuttaan aiheuttaa sodan keskellä reaktoriin tai ydinjätteisiin liittyvän onnettomuuden, josta radioaktiivisia aineita leviää ympäristöön.
YK:n alainen atomienergiavirasto IAEA on vieraillut voimalassa sodan aikana ja huolestunut vakavasti miinoista, joita on aivan voimalan läheisyydessä. Pahimpana ongelmana virasto pitää kuitenkin voimalan yhteyksien katkoksia sähköverkkoon, jolloin kontrolli- ja jäähdytysjärjestelmät joutuvat toimimaan varavoimalla.
Attentaatti Zaporižžjassa ei varsinaisesti olisi ydinsotaa, mutta ydinlaskeumaa ja peruuttamattomia tuhoja se kuitenkin aiheuttaisi. Venäjä myös käyttää uhkaa samanlaisena pelinappulana kuin ydinaseiden laukaisuakin.
NORJAN KIRKKONIEMELTÄ KÄSIN raportoiva Barents Observer julkaisee uutisia Arktisista alueista ja erityisesti Venäjän valtavista Kuolan niemimaan ydintukikohdista. Kun lehden päätoimittaja Thomas Nilsen vieraili Helsingissä esitelmöimässä journalisteille vuoden 2024 tammikuussa, hän vei yleisöltään yöunet pitkäksi aikaa. Nilsen kertoi, miten veden alla ydinvoimalla kulkevaa ja ydinkärkeä kantavaa nopeaa Poseidon-torpedoa ei voi mitenkään torjua. Kun se on laukaistu liikkeelle, se kulkee vääjäämättä maaliinsa. Jos se räjähtää esimerkiksi Venäjän oletettujen vihollismaiden, kuten Yhdysvaltain tai Britannian rannikolla, sen räjähdysvoima ja aiheuttama tsunami tuhoavat koko rannikon. Myöhemmin ydinlaskeuma tuhoaa vielä lisää.
Tiedeyhteisö ympäri maailmaa nimittää Poseidonia ”tuomiopäivän aseeksi”. Putin on uhonnut rakentavansa näitä ainakin kolmekymmentä.
Venäjällä on maailman suurin ydinasearsenaali. Maa ei kunnioita diplomatian eikä sodan sääntöjä. Venäjä ei ole edes julistanut sotaa Ukrainaa vastaan, mutta se sotii maassa silti, jo yhdennettätoista vuotta.
Saattaisiko Putin luopua viimeisistä diplomatian rippeistä ja ottaa ydinaseen käyttöön? Tilanne on huolestuttava. Tiedustelutietojen mukaan Venäjän nykyisessä puolustussuunnitelmassa kynnys käyttää ydinasetta on madaltunut.
Täytyy toivoa, että Kreml haluaa jättää jonkinlaisen perinnön jälkipolville tai edes jälkipolvia, jotka muistavat heidät. Ehkä johtaja Putin kuuntelee Hruštšovin tavoin ”järjen ääntä”. Se ääni ei huuda sodan puolesta.
Tai ehkä Kreml haluaa, että muu maailma kertoo pelkäävänsä Venäjää valtavasti.
Sen tavoitteen Kreml on saavuttanut. Toivottavasti se riittää. Maailman kunnioitusta sille ei enää ole tarjolla.
* * * * *
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa ja Valko-Venäjää sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Kordelinin säätiö.
