Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset –ikiklassikon (1880) keskeisiä henkilöitä ovat elostelija Fjodor Karamazov sekä hänen kolme aikuista poikaansa. Heistä vanhin on isänsä heittelehtivän tunne-elämän perinyt Dmitri, keskimmäinen filosofoiva ateisti Ivan ja nuorin hurskas Aleksei.
Turun Tehdas Teatterissa esitettävä Tommi Silvennoisen Supermallit – ruumillinen oratoria esitellään ennakkotiedoissa ”tulevaisuuden muotinäytöksenä, jolle Karamazovin veljekset toimivat mallistona”.
Hyvin kehollisen ja vähärepliikkisen teoksen ensimmäinen kohtaus tapahtuu huoneessa, jonka tärkeitä elementtejä ovat lattialla viheriöivä multakasa ja isän murhaa ilmentävä hajonnut nojatuoli. Sen päällä on hattu ja parraksi mieltyvä peruukki. Tilassa huojuu myös kolme hahmoa (Antton Kainulainen, Sofia Molin ja Antti Tiensuu), jotka eläytyvät läsnä olevaan tragediaan toisistaan poikkeavin elkein.
Esityksen edetessä hahmot kompuroivat esitystilaa halkaisevalle catwalkille, jonka toisessa päässä loimottaa tuonpuoleiseen kutsuva valoportti. Hahmojen via dolorosa kestää kauan, ja sen aikana he kukin poikkeavat reitiltä omalla tyylillään. He myös taantuvat lapsiksi elleivät peräti alkuihmisiksi, tuntevat eksistentiaalista pakokauhua ja sitä lievittävää yhteisöllisyyttä, horjuvat kehoissaan ja identiteeteissään ja jopa eläytyvät omaan kuolemaansa.
Alkuteosta vasten on tulkittavissa, että kyse on erilaisista variaatioista elämän olemuksen äärellä kärvistelystä. Rakenteellisesti esitys vihjaa, että kaikki nähtävä saattaa olla hidastettua kuvaa mielen myllerryksestä yhden olemassaolon tragedian oivaltamisen mikrohetkessä.
Karkean kaunis Supermallit osoittaa myös, miten klassinen draama ja draaman jälkeinen esitystaide mahtuvat mainiosti samaan teokseen.
Esitykset Tehdas Teatterilla 26.2. asti
