Teknologia ei pelasta
Blogissa Antti Kurko suuntaa katseen tulevaan ja tarkastelee teknologian vaikutuksia meihin niin yksilön, yhteiskunnan kuin koko planeetan tasolla.
Kirjoittaja tekee mediatutkimuksen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa ja on erityisen kiinnostunut mediateknologioiden vaikutuksesta ihmisiin ja ympäristöön.
Lautapeliharrastajien keskuudessa Terraforming Mars on yksi 2000-luvun suosituimmista peleistä. Eikä suotta. Pelissä pelaajat edustavat yrityksiä, jotka pyrkivät yhdessä muuttamaan, eli maankaltaistamaan, Marsin elinkelpoiseksi planeetaksi.
Yksinkertaisuudessaan Marsin maankaltaistaminen tarkoittaisi sitä, että planeetan kaasukehään tulisi kylvää mittava määrä kasvihuonekaasuja, jotka sitten lämmittäisivät sen ilmastoa. Mikrobeilla puolestaan olisi tarkoitus muokata planeetan pinta sellaiseksi, että siinä olisi mahdollista kasvattaa ruokaa ja luoda elämälle edellytyksiä. Marsin maankaltaistaminen on teoriassa mahdollista, mutta onko se sitä käytännössä? Tuskin.
Itsensä teknokuninkaaksi (technoking) nimittänyt miljardööri Elon Musk ajattelee kuitenkin toisin. Musk on kertonut keräävänsä omaisuutta itselleen, jotta voisi käyttää sitä ihmiskunnan pelastamiseen ekokatastrofilta ja tehdä meistä multiplanetaarisen lajin. Muun muassa sähköautoja valmistavan Teslan toimitusjohtajana sekä aivosiruja kehittävän Neuralinkin ja avaruusyhtiö SpaceX:n perustajana Musk on saanut tietyissä teknologiapiireissä eräänlaisen gurun aseman.
Musk on ollut äärimmäisen kiinnostunut scifistä jo pikkupojasta asti. Ja nyt, kun hän on maailman rikkain henkilö, hänellä on myös resursseja toteuttaa näitä haaveita. Onko siinä kuitenkaan mitään järkeä, että Muskin kaltaiset teknokuninkaat polttavat miljardeja dollareita pyrkimyksissään tehdä ihmisestä avaruuteen levittäytyvää lajia?
Samaan aikaan, kun teknologiapiireissä haaveillaan maankaltaistuksesta, tuhoamme ainoaa tuntemaamme elinkelpoista planeettaa. Toisaalta voidaan myös ajatella, että tämä on yksi syy sille minkä vuoksi Muskin kaltaiset ihmiset vahvassa teknologia-uskossaan kokevat aidosti pelastavansa maailman.
Rakastamme sankareita. Haluamme uskoa, että historia nostaa esiin yksittäisiä suuria henkilöitä jotka muuttavat maailmaa paremmaksi. Näin on helppo ajatella henkilökeskeisen historiankirjoituksen ja populaarikulttuurin keskellä. Etenkin, kun rakennamme maailmankuvamme tarinoiden kautta. Potentiaalisesti vaaralliseksi tämän tekee se, että yksilökeskeisyyden myötä siirrämme huomion pois akuuttien ongelmien yhteisestä ratkaisemisesta. Suuret muutokset syntyvät usein pääosin yhteisöjen ponnistelujen kautta, eivät yksittäisten ihmisten.
Musk on esittänyt suunnitelman, että Marsissa asuisi jo vuonna 2050 miljoona ihmistä. Jos ilmastonmuutoksen, lajikadon, merten happamoitumisen ja muiden ongelmien ratkaiseminen tuntuu vaikealta maapallolla, niin Marsin siirtolaisilla on vielä isompia pähkinöitä purtavaksi. Avaruudessa vietetty aika ja säteilylle altistuminen nimittäin aiheuttavat ihmisissä peruuttamattomia muutoksia esimerkiksi kognitiivisissa kyvyissä. Ihmisestä tulee siis tyhmempi mitä pidempään hän viettää avaruudessa. SpaceX:n lupaama lentomatka Marsiin kestäisi puoli vuotta.
Ja jos Marsiin päästäisiin, niin edessä olisi elämän kannalta erittäin vihamielinen ympäristö. Siellä ei voi hengittää, keskilämpötila on -63 celsiusta, ilmanpaine saisi veren kiehumaan ja marsperä on erittäin radioaktiivista miljardeja vuosia jatkuneen kosmisen säteilyn vuoksi. Aloitettaisiinko kuitenkin oman planeettamme pitämisestä elinkelpoisena ja haaveiltaisiin Marsin asuttamisesta vain lautapelien äärellä?
