Pan Nalin: Viimeinen näytös
Ensi-ilta 3.9.
★★★★
Vaikka Intia on yksi maailman suurimmista elokuvien tuottajamaista, siellä tehtyjä elokuvia näkee Suomessa harvoin kaupallisessa levityksessä. Tästä ilahduttavana poikkeuksena meillä teattereissa nähdään Pan Nalinin koskettava, kuvallisesti hyvin kaunis ja tarinaltaan ilmeisen omakohtainen perhe-elokuva.
Vaikka Viimeinen näytös on myös oodi intialaisen mainstream-elokuvan traditiolle, se esitetään länsimaisten vaikutteiden läpi. Kuin Giuseppe Tornatoren Cinema Paradisossa (1988) pikkupoika ihastuu elokuvaan ja ystävystyy elokuvateatterin projektorinkäyttäjän kanssa päästen näin tutustumaan liikkuvan kuvan ihmeisiin enemmän kuin aitiopaikalta.
Toisaalta gujaratilaisessa pikkukylässä elävä 9-vuotias Samay (valloittava Bhavin Rabari) joutuu kouluttamaan elokuvia maallisena turmelluksena pitävää bramiini-isäänsä erilaisten luovuutta ja innostusta ilmentävien kepposten kautta kuin Vaahteranmäen Eemeli omaa vanhanaikaista isärukkaansa.
Elokuvan sivuteemoina esiin nousevat pikkukylien köyhyys, vääjäämättömät tekniset ja taloudelliset muutosvirrat sekä kastilaitoksen perinnölle rakentuvat sosiaaliset jännitteet. Erityisen kauniisti elokuvallistuu ajatus siitä, miten valon kajastukset muuttuvat filmin kautta materiaksi – ja miten materia ja muisto siitä eivät koskaan kokonaan katoa, vaikka niiden muoto muuttuu.
