Lukuaika: 2 minuuttia

Nuorisotyö on ihmisoikeuskasvatusta!

Ihmisoikeusliitto on asiantuntijajärjestö, joka keskittyy ihmisoikeuksien edistämiseen ­Suomessa. Seuraamme ihmisoikeustilannetta, vaikutamme ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta ja tuomme päivänvaloon ihmisoikeusongelmia Suomessa.

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille!

ihmisoikeusliitto.fi

Ovatko kunnan nuorisotilat esteettömiä? Miten puututaan häirintään ja syrjintään? Onko toiminta turvallista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille? Kuullaanko nuoria päätöksiä tehtäessä? Nuorisotyöntekijät kohtaavat työssään päivittäin monenlaisia ihmisoikeuskysymyksiä.

Ihmisoikeusliitto on vuodesta 2016 alkaen tukenut nuorisotyöntekijöitä nuorten ihmisoikeuksien toteuttamisessa ja ihmisoikeuskasvatuksessa. Yli 1 300 nuorisotyöntekijää eri puolilta Suomea on osallistunut Ihmisoikeusliiton koulutuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemassa Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä -hankkeessa on koulutettu myös vähemmistöihin ja alkuperäiskansaan kuuluvia nuoria ihmisoikeuksista ja vahvistettu heidän osaamistaan vaikuttaa omiin oikeuksiinsa. Tällä hetkellä hankkeessa tavataan kuntien nuoriso­työn johtoa ja sparrataan yhteisö­pedagogeja kouluttavia oppilaitoksia. Ihmisoikeusliiton ylläpitämä Ihmisoikeudet.net-sivusto tarjoaa nuorisotyöntekijöille ja muille ammattilaisille tietoa ihmisoikeuksista.

Paras ihmisoikeusteko on toimia itse mallina nuorelle

Nuorisotyön ytimessä on nuoren kohtaaminen yksilönä. Voidakseen toimia yhdenvertaisesti nuorisotyöntekijän on hyvä tiedostaa oma asemansa mahdollisesti enemmistöön kuuluvana, vaikkapa valkoisena ihmisenä. On hyvä miettiä, miten oma tausta ja etuoikeudet vaikuttavat kokemukseen maailmasta. Kaikki ovat elämänsä aikana sisäistäneet erilaisia normeja, jotka vaikuttavat omiin toimintatapoihin. Näitä on tärkeä purkaa nuorisotyön käytännöissä, jotta toiminta tavoittaa ja palvelee kaikenlaisia nuoria.

Nuorisotyötä tekevien organisaatioiden on hyvä arvioida ja kehittää toimintatapojaan systemaattisesti. Nuoret oppivat mallista. Kasvattajan paras ihmisoikeusteko onkin toimia itse esimerkkinä ja toteuttaa aktiivisesti nuorten oikeuksia. Tämän tueksi tarvitaan työyhteisön yhteistä keskustelua ja tietoista johtamista”, sanoo asiantuntija Aija Salo Ihmisoikeusliitosta.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon sekä nuorten muiden oikeuksien edistäminen ovat kaikkien lasten ja nuorten kanssa toimivien ammattilaisten lakisääteisiä velvoitteita. Niiden toteuttamiseksi nuorisotyöntekijät tarvitsevat työvälineitä ja työnantajan tukea esimerkiksi täydennyskoulutuksen muodossa. Esihenkilöiden on varmistettava, että nuorisotyöntekijöillä on aikaa tehdä kehittämistyötä ja käydä keskusteluja ihmisoikeusaiheista niin nuorten kanssa kuin omassa työyhteisössä. Ihmisoikeudet ja niiden sitovuus on otettava mukaan työtä ohjaaviin asiakirjoihin ja päivittäiseen johtamiseenkin.

Nuorten ihmisoikeuksien toteutumisessa nuorisotyö on avainasemassa. Ihmisoikeusliiton tavoitteena on, että tulevaisuudessa ihmisoikeudet olisivat entistä vahvempi osa jokaisen nuorisotyön alalle kouluttautuvan ja sillä työskentelevän opintoja ja osaamista”, sanoo Ihmisoikeusliiton asiantuntija Heta Hölttä.

Nuorten tila toteutuu yhä useammin verkossa. Myös verkkonuorisotyössä on kiinnitettävä huomiota saavutettavuuteen ja turvallisempiin tiloihin. Se voi tarkoittaa monia asioita: tekniikan käytettävyyttä apuvälineillä, häirintään puuttumisen pelisääntöjä, neuroepätyypillisyyden ottamista huomioon vuorovaikutuksessa, nuoren itse valitseman nimen kunnioittamista.

Tietoa ja vinkkejä ihmisoikeus­kasvatukseen ihmisoikeudet.net-sivustolta

Ihmisoikeusliiton koulutuksissa on noussut esiin, miten moninaisilla tavoilla nuorisotyö voi tukea nuoren oikeuksia. Nuorisotyöllä voi toteuttaa ja edistää nuorten oikeutta turvalliseen ympäristöön, oikeutta lepoon ja vapaa-aikaan, mielipiteenvapauteen, oikeutta osallistua päätöksentekoon, oikeutta tasavertaiseen kohteluun, oikeutta tietoon, oikeutta mielivaltaisen kohtelun kieltoon, oikeutta riittävään toimeentuloon sekä uskontoon tai uskonnottomuuteen.

Ihmisoikeudet ja yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvään elämään kuuluvat jokaiselle nuorelle. Nuorisotyö on erinomainen väline tukea tämän toteutumista. Tarvitaan sekä nuorisotyön riittävää resursointia että tukea nuorisotyöntekijöiden valmiuksille nuorten ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Apua ja vinkkejä ihmisoikeu­s­kasvatukseen löytyy ihmisoikeudet.net
-sivustolta. Sivuston materiaalipankista löytyy menetelmäoppaita ja monenlaisia harjoituksia, joita voi tehdä yhdessä nuorten kanssa. Lisäksi sivustolta löytyy kattavasti tietoa ihmisoikeuksista ja niiden toteutumista valvovista järjestelmistä.

Jotta nuorten ihmisoikeudet toteutuisivat Suomessa täysimääräisesti, tarvitaan tietouden lisäämistä myös esimerkiksi opettajien, viranhaltijoiden ja päättäjien keskuudessa. Myös heille ihmisoikeudet.net tarjoaa tietoa työn ja päätöksenteon tueksi.

Globe on Voima-lehden välissä julkaistava tiedotuslehti, joka koostuu globaalivaikuttamiseen ja -kasvattamiseen erikoistuneiden toimijoiden itse tuottamasta aineistosta. Saman muotoinen lehti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Lue liite Voiman Issuusta tai alla olevasta ikkunasta.

Voit lukea liitteen myös painettuna Voiman 4/2022 välistä. Katso lehden jakelupisteet täältä.

D18.10.18

  • 17.5.2022
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Milka Alanen