Sama nainen (Herself)
Phyllida Lloyd
★★★
Ohjaaja Phyllida Lloydin (Mamma Mia! ja Rautarouva) elokuva Sama nainen alkaa dublinilaisen Sandran (Clare Dunne) sekä hänen tytärtensä Mollyn ja Emman hauskanpidolla. Iloiset meikki- ja tanssileikit loppuvat perheen isän Garyn (Ian Lloyd Anderson) saapuessa kotiin. Gary on löytänyt Sandran rahakätkön ja tietää tämän suunnittelevan hänen jättämistään. Siirrytään hyytävän aidon tuntuiseen kohtaukseen, jossa hätääntynyt äiti lähettää turvasanan voimin vanhemman tyttärensä hakemaan apua. Mies pahoinpitelee Sandran ja talloo tämän käden aiheuttaen siihen hermovaurion.
Pääroolissa nähtävän Clare Dunnen sekä Malcom Campbellin käsikirjoittaman tarinan jatkuessa Sandra muuttaa lapsineen väliaikaisesti lentokentän hotelliin. Asuntojonon pituuden vuoksi hän tekee rohkean päätöksen ja alkaa salaa rakentaa omaa taloaan. Rakentamiseen tarvittava tontti, raha ja talkooporukka löytyvät hyvin vikkelästi. Katsojan on pystyttävä ohittamaan nämä tarinan etenemistä vauhdittavat onnenkantamoiset, jotta kokonaisuus pysyisi uskottavana.
Sama nainen on enimmäkseen aidontuntuinen kuvaus väkivaltaisesta suhteesta irti pyristelevästä äidistä, joka joutuu kohtaamaan vastoinkäymisiä joka suunnalta. Rankoista tapahtumista huolimatta pääroolihahmo ei sorru avuttomuuteen. Clare Dunne tekee vaikuttavan roolisuorituksen Sandrana, joka kamppailee samaan aikaan niin henkisten kuin fyysisten traumojensa että sosiaalipalveluiden ja asunnottomuuden kanssa. Näiden tapahtumien rinnalla hän yrittää suojella lapsiaan sietämättömässä tilanteessa ja ajautuu hyvästä yrityksestä huolimatta huoltajuuskiistaan.
Elokuvassa kuvataan trauman kanssa kamppailevan henkilön mielenmaisemia hyvin aidosti. Garyn tapaamiseen liittyvät äkilliset pelkotilat on kuvattu taidokkaasti. Kovien äänten ja kameran käyttö antaa todenmukaisen kuvan äkillisesti päälle puskevasta pelosta. Näistä pelkotiloista liikutaan kuitenkin harmillisen nopeasti tsemppaaviin kohtauksiin. Trauman käsittelyyn liittyvät voimattomuus ja yksinäisyys jäävät käsittelemättä, kun tarina tarjoilee avuksi rientäviä ystäviä ja talkooväkeä joka tuutista. Epätoivosta yhteisöllisyyteen kulkeva elokuva oikaisee monessa kohtaa keretäkseen loppuun sille annetussa ajassa.
Nopeatempoinen tunnetiloissa hyppiminen tekee elokuvasta ajoittain jopa kiusallisen. Kamalin loikka tapahtuu, kun kesken tarinan siirrytään rakennustyömaalla kuvattuun tsemppielokuvamaiseen montaasiin. Sandra ja talkooväki rakentavat yhteisöllisesti Sian Titanium-kappaleen jytistessä taustalla. Sian musiikin soittaminen läpi elokuvan on myös yksi niistä useista erikoisista valinnoista, joita tässä kokonaisuudessa riittää.
Toinen erikoisista valinnoista on Clare Dunnin syntymämerkin nostaminen symboliseksi osaksi tarinaa. On ilahduttavaa nähdä suuren budjetin elokuvan pääroolissa nainen, jolla on kasvoissaan syntymämerkki. Olisi kuitenkin vielä ilahduttavampaa, jos vuonna 2021 esitettävien elokuvien päärooleissa voitaisiin nähdä naisia, joiden ulkonäköön liittyviä yksityiskohtia ei tarvitsisi nostaa osaksi kerrontaa.
Clare Dunnen roolisuoritus Sandrana on loistava ja tekee tästä elokuvasta katsottavan epärealistiselta tuntuvista juonenkäänteistä ja epätasaisesta kokonaisuudesta huolimatta. Vakuuttavia rooleissaan ovat myös ex-miestä näyttelevä Ian Lloyd Anderson sekä tyttäret Molly McCann (Molly) ja Ruby Rose O’Hara (Emma). Muut juonen kannalta tärkeät hahmot ovat jääneet hyvin pintapuolisiksi taustatarinoiden rakentamisen yrityksistä huolimatta.
Elokuva on onnistunut ongelmistaan huolimatta nostamaan esille Irlannin asuntokriisin vaikutukset yksilön näkökulmasta katsottuna. Suurennuslasin alla on myös oikeusjärjestelmä, joka laittaa lasten hyvinvoinnin nimissä väkivaltaa kohdanneen äidin kerta toisensa jälkeen kasvotusten kaltoinkohtelijansa kanssa. Tämän jälkeen se kysyy, onko uhri tehnyt kaikkensa parantaakseen tilannettaan systeemissä, jossa itsensä auttaminen on tehty lähestulkoon mahdottomaksi.
Ensi-ilta 17.9.2021
