Junon pyöräpäiväkirja: Kolmen tuhannen kilometrin kesä
Juno Lehtinen pyöräilee ympäri Suomea. Tavoitteena hänellä on taittaa pyörän selässä 3000 kilometriä kesällä 2021.
Juno, 21, on kohta valmistuva valokuvauksen opiskelija ja tämä on hänen ensimmäinen retkeilykesänsä pyörällä.
Olen kevään mittaan valmistautunut pyöräretkeilyyn sekä henkisesti että varusteiden tasolla. Tästä kesästä tulee pyöräretkeilykesä!
Oman retkikauteni korkkasin pyöräretkellä Helsingistä Turkuun. Reitti kulki Kampista Karjaan, Tammisaaren ja Salon kautta. Pyöräilypäiviä oli kolme, ja matka taittui 75–80 kilometrin päivätahtia. Edeltävänä päivänä kokosin lattialle kaikki mukaan lähtevät varusteet ja suunnittelin ruokailut. Tein yhden tomaattikastikkeen, jonka kuivasin uunissa yön yli. Lisäksi keittiöstä mukaan lähti kaurahiutaleita, soijarouhetta ja keitettyjä perunoita.
Lähdin liikkeelle lauantaina 17.4. puolen päivän jälkeen. Alkumatka Kampista Kirkkonummelle oli melko takkuista. Jouduin tuijottamaan puhelimesta karttaa aika paljon, ja samalla jännitti, mihin sitä on menossa. Varusteista painavalla pyörällä ajaminen tuntui myös aluksi vaikealta. Käännyin useasti väärään suuntaan ja Espoon kohdalla huomasin, että etukumi oli löysänä. Pumppasin sen pari kertaa täyteen ja uskottelin itselleni, ettei siinä mitään reikää ole… Tuntui vaikealta pysähtyä jo alkumetreillä paikkaamaan rengasta.
Noh, Espoon jälkeen se oli pakko korjata. Vaihdoin suoraan uuden sisäkumin ja päätin paikata vanhan sitten myöhemmin. Aina pitäisi ottaa kaksi sisäkumia mukaan, ihan varmuuden vuoksi.
Huoltotauon jälkeen piennar tuntui leveältä ja matka taittui mukavasti. Pidin pienen tauon Inkoossa huoltoasemalla. Siitä vielä 20 km Karjaalle. Maisema vaihtui vuorotellen metsästä peltoon ja pellosta metsään. Sekin on ihan virkistävää monen viikon keskustassa kökkimisen jälkeen.
Pyöräilin tietä 51 Hankoon päin. Päässä soi Kasmirin Vadelmavene, kun kaikki kyltit näyttivät sinne päin. (Hankoon, Helsinkiä pakoon soudan Hankoon… Enkä osannut sanoista tuon enempää.)
Pääsin perille noin puoli kahdeksalta illalla. Kävin kaupassa ostamassa hedelmiä ja vettä (vaikka mieli teki karkkia ja kaikkea muuta herkkua). Vielä piti etsiä telttapaikka. Aurinko alkoi laskea ja stressi nousta pintaan. Edessä olisi ensimmäinen yöni yksin teltassa vieraassa kaupungissa. Keskustan ulkopuolelta, läheltä Billnäsin ruukkia löysin hyvän paikan pellon reunasta, noin 50 metriä tieltä metsäpolkua pitkin. Juuri ennen auringon laskua huomasin pellolla metsäkauriita! Vähän ne pelästyivät, mutta uskaltautuivat lopulta myös melko lähelle pientä leiriäni.
Nukahdin nopeasti ruoan jälkeen. Metsässä linnut laulavat läpi yön.
Nukuin aika katkonaisesti. Oli kylmä. Aamupalaksi söin kaurapuuroa soijarouheella, saksanpähkinöillä, banaanilla ja omenalla (kätevä aamupala, ei viel paljoa tilaa laukusta!) Koitin tehdä kahvinkin, mutta suodatinpussi hajosi ja purut tippuivat mukiin. Joku retkisuodatin voisi olla hyvä!
Tarkoituksenani oli käydä kääntymässä Billnäsin ruukissa, mutta kahvin tarve vei voiton… Tietysti kaikki oli kiinni koronan takia. Pyöräilin Karjaan keskustaan. Akku oli loppunut puhelimesta ja matkalaturikin oli hyytynyt yöllä, joten kyselin koiranulkoiluttajilta reittiä lähimmälle R-kioskille. Pistoketta siellä ei ollut, mutta vesipullon myyjä täytti. Matkalaturi virkosi auringossa.
Tammisaareen oli vielä 18 km ja ensimmäiset kilometrit hiekkatietä. Kahvin jälkeen heräsin kunnolla ja aurinkokin alkoi lämmittää. Pyörä vei eteenpäin vaivatta! Oli kunnon retken tuntua.
Oli ihanaa ajella rannikkokaupungin eriväristen puutalojen ohi Tammisaaren keskustaan ja siitä rantaan avantopaikalle. Kävin uimassa ja jäin lämmittelemään aurinkoon puiselle laiturille. Lounasta hain Kotipizzasta, vaikka mukana olisivat olleet omatkin eväät. Poliisi ja palokunta olivat kanssani samoilla lounaslinjoilla.
Tammisaaresta jatkoin Saloon. Matkaa sinne oli noin 55 km. Pyöräillessä saavutan aivan meditatiivisen tilan. Ajatukset ovat aika paljon tiessä. Alamäki, ylämäki, alamäki, ylämäki jne.
Ainiin! Tammisaaresta oli tarkoitus pyöräillä Fiskarin kautta Saloon, mutta päätin säästää voimia ja jättää noin 15 km koukkauksen pois tältä reissulta. Eli poljin tietä 52 Saloon.
Ennen pitkää tien yksitoikkoisuus alkoi ottaa päähän ja väsyttää. Heitin pyörän hetkeksi ojaan ja menin metsään mököttämään. Miksi ihmeessä minä poljen täällä? Olin niellyt paljon pölyä rekkojen perästä, oikea jalka kramppasi, enkä ollut varma, mistä löydän seuraavan telttapaikan Salossa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Noh, näistä ajatuksista pääsee nopeasti eteenpäin, kun vain jatkaa polkemista.
Seuraava tauko oli Perniön ABC:llä. Matkan varrella ohitseni oli kiitänyt todella monta moottoripyörää. Ne kaikki olivat sitten siellä huoltoasemalla samoissa ajatuksissa kuin minä, jäätelöllä!
Tien reunassa on ihan älytön määrä roskaa.. Lonkerotölkkejä, A. Le Coq -tölkkejä, maitopurkkeja, tv-mix-pussi, muovipulloja, paistopisteen pusseja… Oli tienvarsilla kyllä kivaakin katseltavaa! Leskenlehdet puskivat jo ojien reunoilta ja sitruunapehoset lentelevät.
Salossa telttapaikka löytyi Vuohensaaresta rannalta. Siellä olisi leirintäaluekin, mutta se oli tietysti vielä kiinni. Rannassa oli tyyntä ja kaunista, mutta ei hiljaista! Lokit kirkuivat rannassa ja salolainen nuoriso vietti sunnuntai-iltaa uimarannalla.
Aamulla oli todella kylmä. Aamupalan jälkeen halusin vain hetkeksi sisätiloihin, joten pyöräilin Salon ABC:lle, jolla ostin purkkaa ja kahvin. Kysyin kasvipohjaista kahvimaitoa, ja myyjä vetikin tiskin alta iKaffen. Mitä luksusta! Täytin vesipullot. Huoltsikalla oli paljon teinejä, ostivat keksipaketteja ja energiajuomia.
Viimeinen pyöräilypäivä. Matkaa Turun keskustaan oli enää noin 53 km. Energiaa sai ajatuksesta, että tänään pääsee suihkuun ja oikeaan sänkyyn!
Poljin aika kovaa. Olin iloinen siitä, että olin lähtenyt reissuun, enkä tuudittautunut ajatukseen “sitten kun…”. Onhan huhtikuussa vielä vähän viileää, mutta kaikki on kiinni siitä, mitkä vaatteet ottaa mukaan. Toki olin lähtenyt tietäen, että aurinko paistaa koko reissun ajan, muuten olisi saattanut jäädä välistä.
Aika nopeasti olin Paimiossa, sitten Piikkiössä, Kaarinassa ja sitten Turun keskustassa. Piikkiöstä Turkuun oli pyörätietä, poljin 110:tä. Koko pyörätien matkan oli kylttejä, kuinka pitkä matka pyörällä on vielä keskustaan. Se motivoi jatkamaan.
Perillä! Istuin jokirannassa jonkin aikaa lepäilemässä. Kello oli noin yksi päivällä. Kävin hakemassa lounaan Keidas-nimisestä kasvisravintolasta, josta saa opiskelijahintaisen lounaan. Tulin syömään jokirantaan. Hetken päästä kaverini tuli moikkaamaan. Oli ihanaa nähdä kaveria ulkona, auringossa.
Lähdin sitten vielä polkemaan 14 km päähän Turun Ruskoon tätini luokse. Matka oli rentoa suoraa, lukuunottamatta vikaa mäkeä ennen heidän kotikatua. Se olikin ehkä jyrkin mäki koko matkalla!
Pääsin suihkuun ja saunaan. Syötiin. Kuusivuotias serkkuni esitteli heidän pihaansa ja halusi hyppiä trampoliinilla.
Tiistai oli lepopäivä. Mummini asuu Huittisissa. Hän kyseli, tulisinko vielä häntäkin moikkaamaan. Eihän sinne ole kuin 80 km. Päätin lähteä keskiviikkona.
Sain pikkumieheltä pyöränhuoltoapuja ja illalla leikittiin majaleikkejä. Sain uuden lempinimen: Jakki.
Aamulla lähdin polkemaan yhdeksän jälkeen. Ruskosta Huittisiin on 80 km. Oli lämmintä, välillä vähän tuulista. Yläneen kohdalla pidin ensimmäisen tauon huoltoasemalla. Söin pari eväsleipää ja lähdin jatkamaan matkaa.
Yläneen keskustassa polvessa alkoi tuntua vihlovaa kipua aina, kun polkaisin kovempaa. Pelästyin ensin, että nytkö se hajosi ja matka loppuisi. Pistin pyörän sivuun, otin särkylääkkeen ja lepäilin hetken. Aika nopeasti ymmärsin, että se oli vain rasittunut ja kylmettynyt tauolla. Tästä opin, että pitäisi aina muistaa lämmitellä polvet ennen kuin jatkaa matkaa!
Jäljellä oli 40km. Poljin aika hissukseen. Noin 20 km matkasta oli hiekkatietä. Se oli juuri kaksi päivää aikaisemmin “karhuttu” eli irtonaista hiekkaa oli tien pinnalla paksu kerros. Takaa painava pyöräni liirasi edes takaisin tiellä, mikä teki polkemisesta raskasta. Tuijotin vain karttaa ja katsoin, kun sininen piste liikkui eteenpäin pikkuhiljaa polkiessani. Taivas oli muuttunut pilviseksi. Vampulassa tie muuttui taas asfaltiksi.
Illalla pääsin saunaan. Mummini mies Veikko oli kyllä lämmittänyt sen niin kuumaksi että istuin melkein lattialla. Torstaina päätin ottaa rennosti ja tankata kunnolla. Olin niin väsynyt, että lepäilin vain iltapäivään. Iltapäivällä serkut tulivat käymään mummilla ja tehtiin lettuja.
Illalla kävin vielä joessa uimassa. Joki on lämpimämpi kuin meri!
Perjantaiaamuna katsoin ulos ikkunasta ja maa oli valkoinen. Huhtikuu käyttäytyy aina miten sattuu. Perjantain bussit olivat melkein kaikki jo täynnä. Ainoa, johon oli paikkoja jäljellä oli kello 8.00 Onnibus Flex Huittisten linja-autoasemalta. Kannattaa varata ajoissa ainakin edellisen päivän aamuna lippu bussiin. Koronarajoitusten vuoksi matkustajia otetaan vähemmän kyytiin. Sain Veikolta kyydin asemalle ja mummikin tuli mukaan. En varmistanut etukäteen, mahtuuko pyörä bussiin. Hyvin mahtui, kuski velotti siitä 5 €.
3 tuntia bussilla Helsinkiin. Kotona iski semmoinen väsymys, että en jaksanut kuin maata sohvalla taas koko päivän.
Tässä näkyy polkemani reitti. En ole aiemmin polkenut näin pitkää matkaa. Yhteensä kilometrejä kertyi 310. Alkuun kannattaisi ehkä polkea aika rauhalliseen tahtiin, jotta polvet ehtivät tottua rasitukseen. Minulla on pari vuotta sitten ostettu hybridipyörä, joka toimii todella hyvin retkipyöränä. Ensi reissuun pitää muistaa ottaa mukaan kaksi sisäkumia, aurinkorasvaa ja ehkä jotain magnesiumsuihketta, jos polvi alkaa taas kipeytymään.
Huomasin, että teltassa nukkuminen on aika kuluttavaa (ainakin vielä huhtikuussa). Parasta on, jos vähintäänkin matkan päätepisteessä pääsee suihkuun ja sänkyyn nukkumaan.
Seuraavaksi poljen Helsingistä rantaa pitkin toiseen suuntaan Loviisaan.
