Taiteen paikka julkaisi joulukuussa 2020 päivittäin 24 eri taiteilijan tai taiteilijaryhmän eri tavoin kertomia syitä tehdä taidetta. Syyt ovat seuraavat:

1.

Performanssitaiteen duo Kainulainen & Latva

Mun voimalause on lainattu Kalervo Palsalta: “Mie maalaan vaikka paskalla” merkitsee sitä, että kun kaikki resurssit on jo käytetty, niin taiteen vuoksi löytyy ja on pakko löytyä vielä jokin keino, vaikka kuinka epätoivoinen ratkaisu. Performansseja tehdessä tulen yleisön kautta itsellenikin näkyväksi, pystyn todentamaan olemassaoloni ja vuosien kuluessa myös seuraamaan muutosta itsessäni. Korona-aikana esityksiä ei ole juuri ollut, ja kun katson peiliin, näen kuvani jotenkin himmeänä ja haalenneena.

– Katri Kainulainen

Lapsena keräsin metsästä muoviroskia. Tehtävä oli mahdoton, hyödytön ja välttämätön. Kuten performanssitaidekin.

– Maximilian Latva

Kainulainen & Latva, performanssi NoWhere-tapahtumassa Helsingissä 2019. Kuva: Yifei Hu

*

2.

Pirjo Yli-Maunula

Taiteeni avulla käsittelen sitä, mistä ei puhuta ja sitä, mille ei löydy sanoja. Taide on minulle sukellusta syvemmälle itseeni ja kurotus kohti muita ihmisiä.

*

3.

Elle Kokkonen

Kun aloitin dramaturgian opinnot Teatterikorkeakoulussa (loikkasin sittemmin äänisuunnittelun puolelle), vieraileva luennoitsija Juha Hurme kysyi, miksi olemme hakeutuneet opiskelemaan taidetta. Vastasin, että kirjoittaminen on helposti yhdistettävissä siianpyyntiin kotikylässäni Partakossa Inarijärven rannalla. Olen edelleen samaa mieltä. Taiteen tekeminen on osa jälkimodernin erämaatalon vuodenkiertoa siinä missä hillanpoiminta, jäänreunakalastus ja potunnostokin. Koulutukseni ja taiteellisen mielenkiintoni kautta voin myös nostaa esiin pienen yhteisömme ääntä, joka liian usein jää isompien ja äänekkäämpien toimijoiden alle. Kaiken lisäksi lämpimissä sisätiloissa tietokoneen näpyttely on ihan mukavaa vaihtelua sormien avannossa lilluttamiseen.

Elle Kokkonen, kirjoittaja, muusikko, esityksentekijä

*

4.

Sini Silveri

Etsin halpoja keskeytyksiä, todella hajanaistavia rikoksia,

hetkeä kun koskettaa esi-ihollista ja esiajatuksellista tilaa

jossa välttyy tuntemasta asioiden irrallisuutta toisistaan.

*

5.

Matilda Aaltonen

*

6.

Ishmael Falke

Teen taidetta, koska se on paras tapa tehdä historiaa. Enkä tarkoita että taidetta tehdessäni luon jotain isoa ja unohtumatonta; tarkoitan historian tekemistä kirjaimellisesti: sattumanvaraisten tapahtumien valikoiminen ja järjestäminen tarinaksi jolla on kollektiivinen merkitys. Historia.

*

7.

Simo Kellokumpu

*

8.

Anni Mikkelsson

Kun teen taidetta, pysyn poissa pahanteosta. Ja onhan tää nyt vitun nautinnollista puuhaa!

Nomadia, ohjaus Anni Mikkelsson, Ylioppilasteatteri 2018. Kuva: Veera Konsti, kuvassa keskellä Paula Markkanen

*

9.

Heidi Kesti

Yksi tosi ilmiselvä syy tehdä taidetta tuli helposti mieleeni. Syy on se, että minä tykkään tehdä taidetta. Taiteen tekeminen on minusta useimmiten kivaa.

Tuo syy tosin tuntui heti jostakin syystä riittämättömältä ja ihan liian keveältä. Jopa sellaiselta, että sitä ei kannattaisi sanoa ääneen, jotta ei menettäisi niitä uskottavuuden rahtusia joita mahdollisesti omasta taiteilijuudesta on vielä olemassa.

Niin. Sanoin kerran sillä tavalla eräälle henkilölle, ja se oli vikatikki.

Olin ujo, kaksikymppinen ja Kankaanpään Taidekoulussa ensimmäisellä vuosikurssilla. Meillä oli kivenveistokurssi, jonka opettajana toimi kivenveistäjä, jonka nimeä en enää muista. Hän kävi aina vuosittain pitämässä koulussamme sen yhden kurssin: kivenveiston alkeet.

Opettaja kuului semmoiseen vanhan koulukunnan taiteilijatyyppivalikoimaan, jossa on

olemassa muun muassa:

1. tosi hyviä äijiä
2. saatanan hyviä äijiä, jotka ei sylje kuppiin
3. ihan hele-VE-tin hyviä ja kovia ÄIJIEN-UGH-ÄIJIÄ, joille maistuu kuppendaali

En tarkkaan muista mihin lokeroon hänet olisin sijoittanut.

Opettaja kävi luokassa kierroksen ja kysyi kaikilta oppilailta saman kysymyksen; Miksi haluat olla taiteilija?

Vuoroni tuli. Vastasin, että olen aina tykännyt maalata ja värkätä kaikenlaisia juttuja. Että se on minusta kivaa ja tykkään semmoisesta tekemisestä. Ja että tulin tänne kouluun, kun kerran pääsin, ja haluan tehdä kaikkia kivoja asioita, ja tämä taidehommelien tekeminen on kivaa.

Opettaja tuijotti minua hetken vakavana ja sanoi painokkaasti: TAIDE EI OLE KIVAA. TAIDE_EI_OLE_MUKAVAA.

Säikähdin ja häpesin typerää vastaustani. Minulle tuli olo, että olen tyhmä ja nolo, ja että se liittyy jotenkin ikääni ja sukupuoleeni.

No, okei, vastaukseni oli kieltämättä ärsyttävä. ”Kivaa, mukavaa, tykkään”. Argh. Mutta olin kaksikymppinen, ujo, ja kysymys yllätti minut. Olisin tarvinnut aikaa miettiä. Lisäksi olin auttamattoman kömpelö ilmaisemaan sanallisesti itseäni.

Milleniumin vaihteessa taidekoulutukseen ei myöskään sisältynyt rahtustakaan taidepuhetta. Koulutuksissa painotettiin konkreettista tekemistä, taiteentekemisen tekniikoiden harjoittelua, materiaalien haltuunottoa ja oman käsialan löytämistä. Mallimaalausta, perspektiivioppia, hitsausta, kipsivalujen tekemistä. Rälläkän, vannesahan ja tasohiomakoneen käyttöä. Painotettiin niin sanottua tekemisen meininkiä. Koita siinä kakskymppisenä hermokimppuna teoretisoida omaa taiteilijuuttasi kun pitää sirkkelöidä pöllejä ja samalla muistaa hengittää ja säilyttää kaikki sormet tallessa ja yrittää olla niin hyvä äijä kuin vaan mahdollista, vaikka ei ole äijä alkuunkaan. Huh.

Miksi haluan olla taiteilija? Voi paska, olisit ope antanut edes päivän aikaa miettiä! Aika iso kysymys kumminkin. Ja koska olin HYVIN estynyt ja ujo, olisin mieluiten antanut vastaukseni kirjallisena etäyhteyden kautta pimeästä eristysturvakopista, enkä uuden luokan edessä, keskellä eläviä, hengittäviä, vieraita ihmisiä, jotka saattavat katsoa minua ja marimekko- jäljitelmäpaitaani, ja olla minusta jotain mieltä.

Se oli kamala tilanne, jotenkin. Katkeroiduinkin siitä, että minut sillä tavalla nolattiin luokan edessä. Se jäi mieleen. Ihan niin että siitä pitää vieläkin tässä kirjoittaa.

No niin, tuosta aiemmin kokoamastani vanhan koulukunnan äijätaiteilijatyyppi-kavalkadista ehkä kuultelee läpi vuosikausien kuluessa hamstraamani katkeruus äijätaiteiljoita kohtaan. Olen ollut kyllästynyt siihen jo kaksikymmentä vuotta sitten, että joka paikassa on eläkeiän kynnyksellä käperehtiviä machokäppänöitä, jotka kuvittelee, että he on kovia jätkiä, ja parhaita taiteilijoita (täh???), koska se vaan on sillain, ja kaikki akat ja tytöt hiljaa ja lastentarhaopettajiksi saatana, antaa äijien tehä äijien hommat niinku kivenveistohommat ja pronssivaluhommat ja valuhommat ja maalaushommat ja raksahommat ja kaikki hommat ja sitte mennään kaliallessaatanarääh.

Omaksuin sittemmin ristiriitaisesti samankaltaisen asenteen, kuin se kivenveiston opettaja. Ärsyynnyn aina, jos joku erehtyy sanomaan jotain niin tyhjää, kuin että taide on monimuotoista ja kivaa. Ärsyynnyn, koska tuommoinen puhe kuulostaa esimerkiksi siltä, että taiteen tekeminen ei olisi vakavasti otettava työ. Tai että kuka tahansa voi tehdä vähän taidetta ja olipa se kivaa ja ihanaa.

On totta, että taiteen tehtävä ei ole olla miellyttävää tai kivaa tai viihdyttävää. Mutta sen tekeminen VOI olla kivaa ja miellyttävää. Haittaako se, jos se on?

10.

Mika Palonen

*

11.

Irma Optimisti

SE, MIHIN YKSIKÄSITTEINEN TIEDE EI RIITÄ, SIIHEN TUO TAIDE KOMPLEKSISEN VASTAUKSEN.

*

12.

Julian Owusu

*

13.

Heini Junkkaala

*

14.

Fjolla Hoxha

Facebook notes 

 

As of November 1^st, 2020, facebook decided to discontinue their option for publishing ‘notes’. I learned this when I was trying to access my old notes, which contain poetry, essays, theatre reviews, monologues from films I watched, my dreams and snippets from books I read. 

 

I guess if facebook gives one the right to use their medium to share writings, it can take it away as well, just as easily, although this action is suspicious. I suppose it doesn’t bring them as much benefit to document what people think compared to what people buy.  

 

Either way, I looked for some tips about how to extract my work from these notes and save them where I have more authority than facebook and realized that I had shared 60 texts, in word document, with a font size 12, about 122 pages, not double spaced. Around 28 500 words shared in public, despite the ethically dubious medium, still give me the agency to determine myself as a writer.  

 

My first inclination is to convey the world around and within me in words. I wrote my first poem which was about three fishes in my aquarium (whilst I never had an aquarium), when I was 7 years old.  

 

I write to pour out emotions so that I can make space for new ones. I write to make sense of events around me. I write to materialize my imagination and my subconscious unveiled to me in my day and night dreams. I write in my native language, Albanian, in English and in my second language, Turkish.  

 

Here, I share with you a poem I translated from Albanian into English which has a French title.  

 

J’adore Tomislav Markovic 

I want to make a T-shirt with this inscription 

But our folk would beat me up to death 

Or they’d whip me up with ignorance 

If Toma were a rock star 

(I am taking the liberty here to caress his name) 

I would had been a groupie 

And on his concert 

I would wiggle my tits out 

And cheer with screams 

Like the teenage girls did for the Beatles. 

Yesterday I was reading his book 

‘Time of death and fun’ 

translated by Fadil Bajraj – 

I’d wiggle my tits for him too! 

I squeezed the book in my chest 

Like Tito who inserted the books tied with a belt 

Not to let them get wet from the rain 

That’s how it should have been 

That’s how it was told in the reading book. 

Tito must have had a wide chest! 

I wanted to ask for Toma’s signature 

But then I would have become exactly a groupie.

To ask for an autograph 

From a boy who fights glorification 

It’s like masturbating 

While watching Hitler’s speeches.

*

15.

Helka-Maria Kinnunen

Teen taidetta että voisin elää maailmassa ja käsitellä joitain niistä törröttävistä asioista, joihin toistuvasti kompastun. Etsin yhteyttä kohtalotovereihin.

*

16.

Arttu Soilumo

Haluan jäsentää ja toisaalta purkaa jäsennyksiä. Lähestyä tätä myllerrystä; elämää, minua, meitä, muita, luita. Haluan saattaa ruumiini tilaan, jossa se ei ole ollut, johon se ei kuulu, johon se kuuluu, josta se kuuluu. Haluan tökkiä ja silittää, löytää uutta ja säilöä, olla välissä ja vieressä, oudossa ja pielessä. Pysähtyä kysymään, tutkia ja haistella, etsiä ja ehdottaa.

*

17.

Emmi Venna

Keuhkomme eivät enää tarvitse ilmaa eivätkä sydämemme lyö, mutta esitystapahtumaan kietoutuva magia on meille elinehto.

*

18.

Reijo Kela

*

19.

Liila Jokelin

*

20.

Eino Saari

Muutama viikko sitten vedin eteisessä kenkää jalkaan, kun Sara kääntyi puoleeni:

– Sano, jos oletan liikaa, mutta olisiko niin, että tuo sinun yksinäisyyden janosi on oikeastaan
yhteyden kaipuuta?

Toinen, yhdeksän vuoden takaa. Istumme lavastaja-Markun kanssa vanhan teatteritalon
katsomossa kuvittelemassa. Näyttämö on vielä tyhjä. Rakastan tätä hetkeä. Rikon sen silti.

– Oletko koskaan yrittänyt… Voisiko tänne tuoda meren?

Markku on vaiti tavalla, joka tekee hänestä Markun.

– Ehkäpä… Jos alkaisimme siitä, että rakentaisimme pienen saaren?

Kolmas, parin päivän takaa. Louna-Tuuli lähettää minulle sähköpostia. Hän kysyy, miksi teen
taidetta. Pidän hänen äänestään heti. Kuten Saran ja Markun, se on yhtaikaa tilaaluova ja
vastaansanomaton.

Näiden kysymysten, ja niiden esittäjien, takia.

*

21.

Tuire Tuomisto

*

22.

Lauri Hyvärinen

Olisi varmaankin latteaa sanoa ”en tiedä, mitä taide on”. Taisin kuitenkin juuri sanoa niin. Vielä latteampaa olisi kai sanoa ”taide = elämä”. Aion kuitenkin sanoa juuri niin tämän kirjoituksen lopussa.

Luis Buñuel ajatteli, että kuvittelemme harhaisesti elävämme parhaimmassa mahdollisessa maailmassa. Taide, tai hänen tapauksessaan elokuvat puolestaan tarjoavat mahdollisuuden toisten, parempien maailmojen kuvitteluun.

Minä kuitenkin työskentelen äänten kanssa. Äänet ovat tästä ja tässä maailmassa, ne eivät kuvittele yhtään mitään. Ne vain ikään kuin roikkuvat korporeaalisessa eksistenssissä kypsien hedelmien lailla, odottaen noukkimista (eli mekaanista värähtelyä tai virtausta, korvia tai värähtelyä vastaanottavia pintoja… No, äänen tuottaminen ja kokeminen ovat jo tarpeeksi monimutkaisia ilmiöitä, joita ei tässä nyt kannata alkaa selvittämään.)

Todettakoon, kuitenkin, että äänet ovat väistämättömiä, ne muistuttavat ja palauttavat kokijansa fyysiseen tietoisuuteen. Mutta: äänten kokeminen on samanaikaisesti myös älyä stimuloivaa. Tietoisella äänillä leikkimisellä, niiden yhdistelyllä ja muokkaamisella erilaisiksi kokonaisuuksiksi on lisäksi parhaimmillaan päihdyttävä, ruumiin ja mielen elävöittävä vaikutus – se herättää halun elää! Tämmöistä käyttöliittymää voidaan kai joskus kutsua esimerkiksi musiikiksi tai vaikkapa äänitaiteeksi.

Voisiko täten äänten nähdä kertovan jotain syvällistä (tai pinnallista) juuri TÄSTÄ maailmasta tai ainakin kokemuksesta siitä – olemassaolosta? Mitä sillä tiedolla sitten tekee, lie kunkin kokijan omassa harkinnassa.

Jos ääni siis on taidetta, on sen kokeminen yhtä syvällistä tai pinnallista kuin olemassaolon kokemus itse. Syy tai halu (tai tarpeettomuus tai haluttomuus) siihen perehtymiseen, kokemiseen tai sen käyttämiseen on siis yhtä kuin syy tai halu (tai tarpeettomuus tai haluttomuus) elää.

*

23.

Lauri Antti Mattila, Juhani Haukka & Auvo-vauva

Taide on merkitsee minulle suhdetta maailmaan, ja toimimista maailmassa. Pohjimmiltaan kyse on maailmassa olemisesta, ja erilaisten olemisen suhteiden koskettamisesta erilaisten pyrkimysten ja kutsujen kautta, joita metodisesti ja jäljellisesti kutsutaan (kielellämme) taiteeksi. Nämä sisäiset ja ulkoiset kutsut ovat minulle yleensä rajankäyntiä oman ja toisen/toisien välillä – monesti tunnetun ja tuntemattoman. Siten taide on elämänmuotoista harsoista matkakutomista eri maailmojen ja todellisuuksien reunoilla ja sisuksissa. Kyse on elämän ihmeellisyyksistä, ja arvosta. Taide asuu yhteiskunnissa ja historioissa, sosiaalisissa teoissa, joiden kautta olen kiinni tässä ajassa, joka on hyvä. Niistä käsin ja niiden kanssa voi tehdä parhaansa, yrittää välittää ja rakastaa, niinkuin minua on rakastettu.

Auvo (-vauva):
Mmmmm. Eeee-ee. Mmmm.

*

24.

Maire Karuvuori