Lukuaika: < 1 minuutti

Puolidemokratia ei ole demokratia

Silvia Modig

Instagram: @silviamodig

Facebook: @silviamodig

Twitter: @silviamodig

silviamodig.fi

The New York Times paljasti viime vuonna, kuinka Unkarin pääministerin Viktor Orbánin lähipiiri on haalinut itselleen järjestelmällisesti EU:n maataloustukia. Ensin Orbánin hallitus huutokauppasi tuhansia hehtaareja valtion maata perheenjäsenilleen ja läheisille kumppaneilleen, sitten niille ohjattiin miljoonien EU-tuet.

Viimeinen Orbánin Fidesz-puolueesta riippumaton sanomalehti lakkautettiin kaksi vuotta sitten, edellinen 2016.

Puolassa tuomarilaki antaa hallitukselle oikeuden valita ja erottaa korkeimman oikeuden tuomareita. Lokakuussa perustuslakituomioistuin kielsi valtapuolueen painostuksesta abortin, vaikka sikiö olisi vakavasti epämuodostunut.

Bulgariassa on koko syksy osoitettu mieltä korruptoitunutta hallintoa vastaan.

EU:ssa on tänä syksynä keskusteltu kiivaasti oikeusvaltioperiaatteesta.

Unioni on päättämässä poikkeuksellisen suuresta elpymispaketista, ja sen suurimpien hyötyjien joukossa on maita, joiden oikeusvaltiokehityksestä on oltu huolissaan jo pitkään.

Tukivaroja halutaan jäädyttää, jos valtio ei noudata oikeusvaltioperiaatteita.

Mitä oikeusvaltioperiaate sitten tarkoittaa? Käytännössä kyse on periaatteista, jotka suojelevat meitä mielivallalta ja diktatuurilta. Oikeusvaltiossa julkisen vallan käyttö perustuu lakiin, oikeuslaitokset ovat riippumattomia, vaalit vapaita ja sananvapautta, jokaisen perusoikeuksia ja moniäänistä kansalaisyhteiskuntaa kunnioitetaan.

Meille suomalaisille nämä asiat ovat usein itsestäänselvyyksiä. Miltä tuntuisi, jos Suomessa Yle vastaisi toiminnastaan vain yhden puolueen johdolle?

Orbán on kutsunut Unkaria puolidemokratiaksi. Maan kristillisdemokratia ei ole hänen mielestään liberaalia, koska se antaa etusijan kristillisyydelle.

Euroopan komission arvoasioista vastaava varapuheenjohtaja Věra Jourová totesi lehtihaastattelussa maan olevan pikemminkin sairas demokratia.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että EU:n elpymispakettia ja pitkän aikavälin budjettia koskevissa neuvotteluissa päädytään oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta laimeaan kompromissiin.

Elpymispaketilla on kiire, ja EU:n puheenjohtajamaa Saksa toivoo, että kompromissilla saataisiin tuloksia.

Meidän on vaadittava EU:lta enemmän. EU:n on luotava sitova mekanismi, jonka avulla varoja voidaan jäädyttää oikeusvaltioperiaatteita rikkovilta jäsenmailta.

Euroopassa ei ole sijaa puolidemokratioille.

  • 9.11.2020