Römaani
Pontus Purokuru
Kosmos 2019, 219 s.
Stressaantunut silpputyöläinen tuottaa contentia nettiin saadakseen töitä (eli rahaa eli happea) ja tykkäyksiä (eli validaatiota eli dopamiinia). Samalla hän kritisoi niin perinteistä kuin sosiaalistakin mediaa, analysoi ahdistustaan ja fiilistelee kalliolaista kirjailijaelämää.
Pontus Purokurun Römaani on viime vuosikymmenen lopulla yleistynyttä kolmikymppisen autofiktiota, eli elämäkerrallista tekstiä epätyypilliseen proosarunomuotoon kirjoitettuna.
Monet kohdat vaativat meemien tapaan kontekstien tuntemista. Huumori, ironia, kritiikki ja ehkä erilaisten kokemusmaailmojen välinen ymmärrys syntyvät konteksteja yhdistelemällä: ”Tarvitsetko töistäsi rahaa? Työskentelet ehkä hampurilaisravintolassa tai vaatemyymälässä tai kääntäjänä eikä pelkkä työn ilo riitä? – Hae apurahaa ja maksa itsellesi palkkaa!”
Teksti on tasattu sivun oikeaan laitaan niin kuin chatissa ikään. Lyhyissä lauseissa ei yleensä ole pisteitä eikä isoja kirjaimia ja niissä puhutellaan suoraan lukijaa. Kirjassa on muitakin visuaalisia kikkailuja kuten fonttien vaihtoja, emojeita ja kuvia.
Välillä vasemman laidan tekstillä kommentoi fiktiivinen Veikka Lahtinen, jonka kanssa Purokuru pitää Voiman sivuilla Mikä meitä vaivaa? -podcastia.
Miehet analysoivat itseään ja toisiaan ja puhuvat tunteistaan: ”sun avoin rikkinäisyys ja päättäväisyys kiinnostaa ja kuten tiedät olet hyvin tärkeä niin chatissa kuin sen ulkopuolella”.
Teos kuvaa aikaansa samoin kuin juppielämän kuvaukset 1980-lukua; eivät kaikkien kokemuksia, mutta jotain ajassaan uutta ja sellaista, jonka heijastukset myös toisenlaisen arjen eläjät tunnistavat.
