nDK-15

Esittävä taideKirjoittanut Ilona Iida Simes

Tampereen Teatterin tulkinta Notre Damen kellonsoittajasta on vahva ja tyylikäs kuvaus eliitistä ja huono-osaisista

Lukuaika: < 1 minuutti

Tampereen Teatterin tulkinta Notre Damen kellonsoittajasta on vahva ja tyylikäs kuvaus eliitistä ja huono-osaisista

Notre Damen kellonsoittaja 

Sävellys Alan Menken, ohjaus Georg Malvius, musiikin johto Martin Segerstråle, suomennos Mikko Koivusalo. 

Tampereen teatterissa vuoden 2020 toukokuun loppuun.

Ranskan kansalliskirjailija Victor Hugo kirjoitti vuonna 1831 romaanin Pariisin Notre-­Dame. Se oli aikansa poliittinen kannanotto eliitin valtaa ja eriarvoisuutta vastaan. 

Papiston ja kuningashuoneen asema ei ole oikeutettu, eikä kansaa saa kohdella huonosti, Hugo karjui tekstissään. Kun valtaapitävät tulevat hulluiksi, heidän itsekäs ahneutensa ja rajaton vallanhimonsa syöksevät kansan­joukkoja tuhoon.

Kirjailija korosti, miten ihmiset haluavat tehdä hyviä tekoja, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Teema hioutui huippuunsa 30 vuotta myöhemmin Kurjat-romaanissa.

Notre Damen kellonsoittaja on ihmeellinen musikaali, sillä se on säilyttänyt monia ravisuttavia särmiään siitä huolimatta, että monikansallinen, valmiiksi pureksittua huttua lapsenmielisille ja lapsille syöttävä Disney-megayhtiö on iskenyt siihen kiinni ainoana tarkoituksenaan rahastaa viihdehakuisia katsojia ympäri maailmaa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Musikaalissa palamaan ei syty Notre­ Dame, vaan koko Pariisi liekehtii sen ympärillä. Paloa eivät sytytä teoksen sankarit eli köyhät kansalaiset ja maankiertäjät, vaan tuohon tielle yhteiskunnan suistaa itse tekopyhyys, kate­draalin vauras ylipappi.

Tampereen teatterin tulkinta on tyylikäs ja vahva. Musikaali on vähintään yhtä ajankohtainen tänä päivänä kuin Hugon aikaan. Vauras eliitti kiusaa köyhiä ja muualta tulevia. Leivästä taistellessaan köyhä kansa kääntyy taistelemaan keskenään. Vainoja vastaan kaikkein huono-osaisimmat etsivät turvapaikkoja, eikä niitä löydy pelkurimaisen kansan parista, vaan on paettava maan alle ja jopa edesmenneiden hoiviin.

Hän, joka ei auta, on kuin kivestä tehty, opettavat musikaalin hienosti laulavat patsaat. Hän, joka auttaa, on paljon vahvempaa tekoa.

Erityisen loistavia ovat Quasimodona operettiin ja akrobatiaan venyvä Petrus Kähkönen ja pelottavan pakkomielteinen Frollo, tenori Ilkka Hämäläinen. 

Josefin Silénin suomenruotsalainen ääntäminen on osuva toiseuttaja, sillä Esmeralda on tullut kaukaa, mistä lie, sitä viettelevä tanssija ei itsekään tiedä.

Moderni suomennos on onnistunut. Miinus tulee ikävän muodikkaasta panokauhusta: toisin kuin kivipatsas kajautti, ei ”laiteta vastaan”, vaan tutun sanonnan mukaan pitää ”panna vastaan”. Tampereen Notre Dame on onnistunut myös Marjatta Kuivaston lavastuksen ja Raimo Salmen valaisun ansiosta: näyttämölle mahtuvat katedraali, katakombit ja Pariisin vanha keskustakin.

Tampereen teatteri tekee paljon kokoaan suurempaa taidetta.