Stupido Records 30 vuotta – pari lanttia kaaoksesta
Joose Berglund
30 vuotta on ihmisen iässä usein ensimmäinen etappi, jolloin suunnataan katse taaksepäin ja muistellaan hetki menneitä. Nyt tämän virstanpylvään on tavoittanut myös Stupido Records, yksi Suomen tunnetuimmista indierockiin ja punk-musiikkiin erikoistuneista levy-yhtiöistä. Monissa liemissä keitetty yhtiön toinen perustajajäsen Joose Berglund on kirjoittanut viihdyttävän kirjan vaiherikkaista vuosista musiikkibisneksessä.
Stupidon tarina on eräänlainen kasvukertomus siitä, kuinka kahden kaveruksen intohimo neuvostovirolaista underground-musiikkia kohtaan kasvaa niin suureksi, että se ajaa perustamaan oman levy-yhtiön. Vähitellen discografia laajentuu kattamaan muitakin kuin tuttujen tuotoksia ja baaripöydissä kaupustelun sijaan levymyynti siirtyy kulttimainetta niittävään omaan levykauppaan Helsingin Punavuoressa.
Hyvään tarinaan kuuluu myös aimo annos draama, ja sitä Berglund tarjoaa lukijalle. On mielenkiintoista lukea sisäisistä riidoista, jotka repivät yhtiön kahtia sekä tilanteista, joissa musiikkipomo on joutunut selvittelemään artistien usein itse aiheuttamia ongelmatilanteita hajoilevista keikkabusseista romutettuihin hotellihuoneisiin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin halki kirjan kulkeva kuvaus siitä millaista on ollut tasapainoilla 30 vuotta muuttuvassa ympäristössä, jossa aluksi piratismi ja sen jälkeen suoratoistopalvelut tuntuivat vievän leivän tekijänsä suusta.
Joose Berglund: Stupido Records 30 vuotta – pari lanttia kaaoksesta.
Like, 270 s.