Kun vanhan hyvinvointimallin sosiaaliturva ei enää toimi kunnolla, on sitä uudistettava.

Suhteellisen täystyöllisyyden ja jatkuvan vaurastu­misen yhteiskunnassa palkkatyöhön perustuva toimeentulojärjestelmä toimi melko hyvin. Sitä tehdessä palkkatyöläisille luotiin kattavat ansiosidonnaiset sosiaaliturvaetuudet, joita täydennettiin pienituloisille ja erityisesti kokonaan palkkatyösuhteen ulkopuolelle jääneille suunnatuilla tukimuodoilla. Monille tämän tilkku­täkkimäisen tuen taso jäi kuitenkin kovin alhaiseksi.

Hidastuvan kasvun, laajan joukkotyöttömyyden ja kiihtyvän keskinäisen kilpailun yhteiskunnassa tämä kaksiosainen sosiaaliturvamalli alkoi kohdata kasvavia ongelmia. Sen aukkopaikat tulivat esiin ja monet myös putosivat niistä läpi. Esimerkiksi kansaneläkkeen saajat ja monet pitkäaikaistyöttömät jäivät pitkäaikaisesti riippuvaisiksi perusturvasta. Tämä johti keskusteluun kattavan perusturvan tarpeesta. Alettiin puhua kansalaispalkasta, kansalaistulosta, perustulosta tai ylipäätään perusturvajärjestelmän uudistamisen tarpeesta.

Uudistamista tarvitsevat sekä palkkatyöläiset että palkkatyön ulkopuolella olevat. Ansiosidonnaista sosiaali­turvaa olisi uudistettava erityisesti katkoksellisissa työsuhteissa olevien palkkatyöläisten intressien mukaisesti, mutta samalla myös universaalia perusturvaa olisi yhtenäistettävä.

Monilla palkkatyöläisillä on nykyisin yhä enemmän vaihtelevia elämäntilanteita: eri syistä toistuvia poissaoloja, työttömyyttä ja koulutusta. Näihin muutoksiin perinteinen ansiosidonnainen sosiaaliturva ei kykene reagoimaan joustavasti. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen voisivat vähentää näitä ongelmia, mutta ne eivät riitä varsinkaan lyhyellä aikavälillä.

Työttömyysturva, kuntoutus ja lyhytaikainen sairausturva tulisi yhdistää laajaksi ja kattavaksi ansiosidonnaiseksi työvoimavakuutukseksi. Sen tehtävänä olisi turvata palkkatyöläisen toimeentuloturva tilanteissa, joissa työuraan tulee jostakin syystä erilaisia katkoksia. Samalla se olisi myös eräänlainen yleinen koulutusvakuutusjärjestelmä, joka tukisi ammattitaidon ylläpitämistä ja työssä pysymistä.

Jakovaltion uudistamisessa olisi huomioitava myös pätkätyöläiset, työttömät ja muut syvenevien köyhyysongelmien kanssa ahdinkoon joutuneet kuten vammaiset, pitkäaikaissairaat ja vanhukset.

Suomessa tarvitaan yhden luukun riittävän suuri perusturva nykyisin huonosti toimivan työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen muodostaman Bermudan kolmion tilalle. Nykyinen perusturva on tasoltaan ­liian alhainen ja toimii huonosti huono-osaisten arjessa. Käytännössä toimeentuloturvan tekeminen täydeksi sosiaaliseksi oikeudeksi merkitsisi erillisten sosiaaliturvajärjestelmien kuten sairausvakuutuksen, työttömyysturvan ja toimeentulotuen yhdistämistä yhtenäiseksi toimeentulojärjestelmäksi, ja samalla niiden vähimmäistason huomattavaa kohottamista nykyisestä.

”Oikeus sosiaalituloihin tulisi vahvistaa lainsäädännöllä ja siitä tulisi vastata valtion vakuutuslaitos.”

Kansalaisten toimeentulon ja palkkatyön välisen suhteen höllentäminen edellyttää kaikkia koskevan uudenlaisen sosiaalitulojen järjestelmän rakentamista uuden hyvinvointimallin ytimeksi.

Oikeus sosiaalituloihin tulisi vahvistaa lainsäädännöllä ja siitä tulisi vastata valtion vakuutuslaitos. Suomessa sellainen on toiminut jo pitkään. Se on Kansaneläkelaitos, Kela. Siitä tulisi tehdä yhtenäisestä perustoimeentulojärjestelmästä vastaava kansanvakuutuslaitos. Näin toimeentulon perusturvaa ei tarvitsisi enää hakea usealta luukulta. Kansalaisten tukipäätökset eivät tällöin myöskään vaihtelisi asuinkunnan mukaan. Perusturvasta tulisi verkko, jonka läpi kukaan ei missään tilanteessa putoaisi.

Samalla aiempien etuuksien tasoa tulisi huomattavasti korottaa. Korkeimmillaan perusturvan taso on nyt kansaneläkkeen takuueläkkeessä, joka on 775 euroa, noin 60 prosenttia 1210 euron köyhyysrajasta. Keskimäärin eri perusturvajärjestelmät tarjoavat vain 40 prosenttia köyhyysrajalle vaadittavista tuloista.

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antoi vuonna 2015 päätöksensä Suomen Sosiaalioikeudellisen Seuran (SSOS) tekemään kanteluun Suomen perusturvan tasosta. Komitea moitti tekemässään päätöksessä Suomen vähimmäisturvaetuuksien tasoa riittämättömäksi.

Uudistusehdotuksia on tullut poliittisen kentän eri puolilta. Sosiaalidemokraattien ehdottamassa mallissa sosiaaliturva jaotellaan takuu-, yleis- ja aktiivitasoon. Malli lähtee työn ensisijaisuudesta, jota täydentää tarveharkintainen ja syyperusteinen sosiaaliturva.

Alin taso, tarveharkintainen takuutaso, on lähellä nykyistä toimeentulotuen perusosaa. Toinen taso, yleistaso, on syyperusteinen. Sitä voisi saada työttömyyden, opiskelun, vanhemmuuden ja tilapäisen sairauden ja työkyvyttömyyden perusteella. Se jakaantuu perusosaan ja ansiotasoon. Ylimpänä tasona on aktiivitaso, jossa kansalaisia kannustetaan palkitsemalla työllisyys- ja koulutuspalvelujen hyödyntämiseen sekä itsensä kehittämiseen.

Sosiaalidemokraattien malli yhtenäistäisi kyllä nykyisen etuusjärjestelmän yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta se jättää avoimeksi millainen minkäkin turvan taso olisi. Tarveharkinnan ja syyperusteisuuden säilyttäminen mallissa kielii konservatiivisuudesta ja kyvyttömyydestä nähdä uudistuva sosiaaliturva osana uutta hyvinvointimallia. Tarveharkintaisuus johtaa kontrollipolitiikan kasvuun. Syyperusteisuus edellyttää syiden selvittelyä, mikä puolestaan johtaa turhan usein liian monimutkaiseen järjestelmään.

Suomessa otettiin tänä vuonna käyttöön tulorekisteri, jonne ilmoitetaan maksetut palkat ja tulevaisuudessa reaaliaikaisesti myös kaikki sosiaalietuudet. Sen perusteella voisi kehitellä Britannian Universal Credit -järjestelmän tapaista mallia, jossa erilaiset sosiaaliturvaetuudet kuten toimeentulotuki, työttömyysturva ja asumistuki erilaisine korotuksineen on yhdistetty yhdeksi tukisummaksi. Kun perheolosuhteet tai tulot muuttuvat, myös sosiaalituet ja verot muuttuvat samalla.

Kokoomus on ajamassa Suomeen tällaista mallia. Tämän mallin ongelmia ovat ainakin Britanniassa olleet kustannusten kasvu, tukien saamisen venyminen jopa kuuteen viikkoon ja tuen jatkuvat leikkaukset. Tuki otettiin käyttöön vuonna 2013, mutta sitä on muutettu jo yhdeksän kertaa ja joka kerta sitä on myös leikattu. Sosiaaliturvasanastossa uudistaminen näyttää nykyisin yhä useammin tarkoittavan tuen pienentämistä.

Juha Sipilän hallituksen asettama eriarvoisuutta pohtinut työryhmä on esittänyt myös oman sosiaaliturvan kehittämismallinsa. Siinä yhdistettäisiin perusturvan minimitason etuudet – toimeentulotuki, työttömän peruspäiväraha, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, vanhempainpäiväraha ja asumistuki – perusturvalailla yhtenäiseksi perusturvaksi. Tämä mahdollistaisi työryhmän mielestä nykyistä selkeämmän tulonsiirtojärjestelmän, joka vähentäisi kannustinloukkoja ja väliinputoamisia. Perusturvan perusosan suuruudeksi työryhmä esittää 697 euroa kuukaudessa. Malli on oikean suuntainen ja siinä nykymallin ongelmat on kiteytetty terävästi, mutta perusturvan taso jää edelleen esityksessä kovin kauas köyhyysrajasta ja jopa takuueläkkeen tasosta.

”Yleinen ja riittävän suuri perustulo on sosiaalipoliittisesti hyvä ratkaisu, mutta sillä ei ole ainakaan vielä riittävän suurta ­kannatusta.”

Ylipäänsä pitäisi pohtia kuinka suuret tulot riittävät kulttuurissamme normaalina pidetyn elämäntavan ylläpitämiseen. Pitäisi pystyä aivan konkreettisesti määrittämään mitä ovat kohtuulliset jokapäiväiset kulutusmenot, jotka mahdollistavat tavanomaisen elämän. Korotettu perusturvan taso voisi olla nykyisen köyhyysrajan tasolla eli noin 1200 euroa kuukaudessa nettotulona. Tätä voi perustella sillä, että se on melko lähellä sitä, kun 696 euron täyttä työmarkkinatukea täydennetään toimeentulotuen perusosalla eli 491 eurolla.

Veroja tämän tason etuudesta ei tarvitsisi maksaa, mutta kulutuksen kautta rahat kyllä lähtisivät nopeasti kiertoon ja hyödyttäisivät varsinkin paikallistalouksia. Tukien tarveharkintaisuutta tulisi poistaa mahdollisimman laajasti, koska tarveharkinta mahdollistaa aina kielteisen vallankäytön ja kontrollin. Hallinnollisen huolenpidon ja kansalaisia holhoavan sääntelyn sijaan pitäisi rohkaista omatoimisuuteen ja osallisuuteen.

Tuki- ja palvelujärjestelmästä tulisi luoda tuen ja palvelujen käyttäjille aito tukiverkko perinteisen pyydyksen sijaan. Monenlaisen silpputyön ja nollatuntisopimusten aikana uudistuvan sosiaaliturvan tulisi auttaa ihmisiä löytämään työlle sopiva rooli elämässään ja vähentää taloudellista epävarmuutta työmarkkina-asemasta ja iästä riippumatta. Digikapitalismin alustatalouden aikana tällainen joustavuus tulee koko ajan tärkeämmäksi.

Kun perusturvaa selkeytetään ja yksinkertaistetaan, lähestytään perustulon ideaa. Perustuloa kannattavat sekä Vihreät että Vasemmistoliitto. Vihreiden esitys on 600 euroa kuukaudessa, Vasemmistoliiton 800 euroa kuukaudessa.

Jo 1980-luvulla keskusteltiin tulovakuutuksesta, joka olisi merkinnyt pitkälle menevää vähimmäisturvaetuuksien yhtenäistämistä. Jotkut pitivät sitä silloin liiaksi perustuloa muistuttavana. Kun pääosa toimeentulotuesta on nykyisin jo siirtynyt Kelaan, lähestytään vanhaa tulovakuutuksen ideaa, ja ehkäpä samalla myös perustuloa.

Kattava perusturvajärjestelmä kuitenkin eroaa yleisestä perustulosta, joka toteutuessaan annettaisiin jokaiselle riippumatta henkilön muista tuloista, perhesuhteista tai asemasta työmarkkinoilla. Perusongelma perustulossa on siinä, että ainakin vielä on äärettömän vaikea löytää sellaista oikeudenmukaista perustulon tasoa, jonka enemmistö kansalaisista voisi hyväksyä.

Kun kansalaiset jakaantuvat maksajiin ja saajiin, on mahdollista, että vähimmäistulon taso määritellään hyvinkin alhaiseksi. Esimerkiksi Kelan juuri toteutetussa kaksivuotisessa perustulokokeilussa perustulon suuruudeksi määriteltiin vain 560 euroa kuukaudessa. Voiko tällaisella tulolla elää suomalaisessa yhteiskunnassa? Tason jäädessä näin alhaiseksi perustuloa olisi joka tapauksessa pakko täydentää jonkinlaisella muulla etuudella silloin kun perustulon päälle ei kertyisi lainkaan työtuloja. Lisäksi tälläkin tasolla kritiikki ns. vapaamatkustajia kohtaan saattaisi olla kovaa.

Yleinen ja riittävän suuri perustulo on sosiaalipoliittisesti hyvä ratkaisu, mutta sillä ei ole ainakaan vielä riittävän suurta kannatusta. Siksi kannattaa etsiä ratkaisuja, jotka vahvistavat sekä palkkatyöläisten että katkoksellisissa työsuhteissa ja niiden ulkopuolella olevien liittoutumista ja jotka samalla parantavat molempien ryhmien arkielämää.

Yksi tärkeimpiä sosiaalisten oikeuksien kysymyksiä on oikeus markkina-arvon määräysvallasta riippumattomaan turvalliseen toimeentuloon ilman tarveharkintaa. Tässä oikeudenmukainen sosiaaliturva on aivan keskeisessä asemassa. Sen kehittämiselle on vahvaa tilausta. Siksi kannattaa tarkkaan katsoa, millaisia tuloksia Kelan perustulokokeilusta on saatu.

Kirjoittaja on sosiaalityön emeritusprofessori ja artikkeli perustuu hänen kirjaansa ”20-luvun hyvin­vointimalli. Sosiaalinen ­kysymys, liike & politiikka” (Into 2019).