Vasta 16-vuotias Mihaela Stoica kerjäsi Helsingin keskustassa helmikuussa 2008. Illalla piti alkaa vuorokausia kestävä reissu laivalla ja bussilla Cetatea de Baltăn kylään Romanian Transilvaniaan. Stoica oli saanut lähtökäskyn ja matkaliput suomalaisilta lastensuojeluviranomaisilta. Nämä eivät katsoneet hyvällä sitä, että tyttö majailee teltassa Herttoniemessä metroradan varrella.
Kaiken lisäksi Stoica oli viimeisillään raskaana.
Supistukset alkoivat, eikä hän ehtinyt laivaan. Naistenklinikalla syntyi poika.
Nyt Stoica perheineen asuu Helsingin Mellunmäessä. Miten tähän on päädytty? Millaisia vaiheita Stoicalla, tämän lasten isällä Suras Moldovanilla ja heidän suvuillaan on ollut, niistä kertoo journalisti Kimmo Oksasen ja valokuvaaja Heidi Piiroisen kirja Ohikuljetut.
Teoksen kiinnostavin teema on sen vahva metataso, maailman muutoksen tarkkaileminen Cetatea de Baltăn kylän romanien kautta.
Oksasen ideana on kirjan myötä avata romanien kokemusta. Heidän tarinansa kuuluvat juuri niin kuin he ovat niitä itse kertoneet.
Kotimaassaan monet romanit elävät ilman juoksevaa vettä tai sähköä. Monet näkevät nälkää.
Kerjätessään he eivät aina herätä sympatiaa vaan muistuttavat ohikulkijoita asioista, joita he pelkäävät: köyhyydestä, sairastumisesta tai rikollisuudesta.
Mitä mieltä Oksanen on kommenteista, joiden mukaan rahaa ei saa antaa, vaan kerjäläisiä pitäisi auttaa ensisijaisesti kotimaassaan?
”Noin siirretään asioita itseltä pois. Sitä on nyt kymmenen vuotta hoettu, ja aika vähän on tapahtunut. Ei se ratkaise mitään isompia ongelmia, että me annetaan se almu, mutta ei auta sekään, että sanoo vaan, ’hoidetaan tää homma kuntoon lähtömaassa’.”
Oksanen ei kuitenkaan halua puhua pelkästään kärsimyksestä. Meillä suomalaisillakin on romaneilta oppimista.
”He eivät ole yksin!” jyrisee Oksanen. ”Romaneilla on aina perhe ja suku. Isoäidit asuvat nuorempien kanssa. Me Suomessa ollaan yksin.”
Maailma on muuttunut. Tehokkaat ylikansalliset markkinat ovat muuttaneet niin tuotannon kuin kulutuksen rakennetta. Rahat virtaavat eri suuntiin kuin ennen, ja tuotot keskittyvät yhä harvemmille. Nykymenossa ei pärjää, jos ei kouluttaudu. Tämä huolestuttaa Oksastakin:
”Romanit tunnustavat tehneensä ison mokan: vielä 1990-luvulla Nicolae Ceaușescun aikaan romanit kengittivät hevosia ja tekivät kulta- ja hopeasepän töitä, ja niinpä he ottivat lapsensa pois koulusta, kun ajattelivat, että tärkeämpiä olisivat käden taidot. Romanit jäivät tällaiseen illuusion loukkuun, eivätkä tajunneet, että maailma muuttuu.”
Nyt tämän on tajunnut isoäiti, Stoican 47-vuotias äiti Angela Varga.
”En minä osaa lukea. En käynyt koulua. Olin lapsi. Silloin minulla ei ollut järkeä päässä. Nyt olisi järkeä, mutta olen liian vanha”, kertoo Varga kirjassa.
Mellunmäessä Mihaela Stoican perheen elämä ei edelleenkään ole helppoa, sillä pienimmällä tyttärellä on munuaisvika. Lapset käyvät kuitenkin koulua, ja perheen isä on kouluttautunut kiinteistönhoitajaksi. Perhe saa myös apua uskonsisaruksiltaan, helluntailaisilta.
Tämä perhe on saanut mahdollisuuden hypätä pois kerjuun kohtalonpyörästä. Se on vaatinut paljon työtä ja ihmisiä, jotka eivät kulje ohi.
Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen
Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina
WSOY 2018, 480 sivua
Heidi Piiroisen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla
20.5. asti.
