Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Viimeisen puolen vuoden aikana paikalliset ovat alkaneet auttaa löytöeläinkodin kotiinsa perustanutta hullua.
Tänään kirjoitan taas itsestäni ja muistakin ihmisistä, en niinkään eläimistä, vaikka eläimet ovat ilman muuta tämänkin tekstin keskiössä.
Seitsemän vuotta sitten avasin taloni sellaisille elämille, joille ei ollut muualla paikkaa tai omaa ihmistä, ja jotka tarvitsivat jonkinlaista apua. Minulla oli kyllä aiempaakin kokemusta eläimistä, olin auttanut niitä ja oman kattoni alla oli asunut aika paljon eläimiä.
Seitsemässä vuodessa elämä on muuttunut kovasti. Täällä on asunut satoja eläimiä. Olen tehnyt töitä ja oppinut enemmän kuin ikinä ennen. Koska eläinten suojelu on paljon laajempi teema kun vain eläinten löytökodin pyörittäminen, on vaikea selittää kaikkea, mitä olen tehnyt.
Yksi harmillinen ja vaikea ongelma eläinkodeissa on aina raha. Virossa valtiot eivät tue eläinkoteja. Kunnilla on vastuu esimerkiksi kulkueläimistä, mutta eläimet eivät kiinnosta niitä niin paljon kuin ihmiset. On kuntia, jotka sivuuttavat vastuunsa täydellisesti. Valtion tukea saa vaan kaksi isompaa eläinsuojeluyhdistystä. Niistä toisen rahankäyttö on enemmän kuin epäilyttävää.
Olenkin kerännyt lahjoituksia päivästä toiseen. On tosiaan ihmeellistä, että lahjoituksia tulee ja työ jatkuu. Silti se on vaikeaa: ikinä et tiedä, tuleeko lahjoituksia huomennakin, luotetaanko minuun ja meidän yhdistykseen.
Lahjoitusten keräämiseksi täytyy järjestää lahjoituskampanjoita, niitä on isompia ja pienempiä. Pienet keräykset ovat varmasti tuttuja suomalaisille ystävilleni, jotka saavat kerran vuodessa pyyntökirjeen: laittakaa vaikka 1 euro, jotta olisi mahdollista jatkaa. Ja ystävät lahjoittavat.
Isomman kevätkampanjamme kuluessa sain kuulla erään nettisivuillaan erilaisia lahjoituskampanjoita julkaisevan järjestön edustajalta, että me emme voi jatkaa näin. Yhdistys, joka toimii vain lahjoitusten tuella ei ole tarpeeksi vahva ja sen työ voi helposti loppua kesken. Uskon, että hän on väärässä.
Eläinsuojelijat jatkavat vaikka kuolleena, koska kukaan muu ei riittävästi auta eläimiä. Mutta hän on oikeassa siitä, että raha vaikuttaa paljonkin eläinsuojelutyön laatuun.
Olen miettinyt mitä kaikkea tekisin, jos voittaisin lotossa miljoona euroa. Selvästi käyttäisin rahat muidenkin kuin oman yhdistyksen hyväksi: koko Viron eläinsuojeluun, eläinoikeusaktivismiin ja eläinkotien hyväksi.
Valitettavasti lottovoitto ei kovin todennäköisesti tule, vaikka unelmoida voi, jos on aikaa.
***
Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut yllättävä muutos: myös hiidenmaalaiset ihmiset ovat alkaneet osallistua toimintaan. Hiidenmaalaiset ovat vanhanaikaisia ja heidän mielestään ihminen, joka avaa kotiinsa eläinkodin on aika hullu, ja muuttaa varmasti pian heidän saareltaan pois. Mutta minä en ole lähtenyt.
Hiidenmaalainen ihminen ei lahjoita miellellään rahaa, mutta täällä toimii vielä vanha systeemi, jossa raha ei ole tärkeää. Vaihdetaan asioita, tehdään töitä toisen hyväksi ilman rahaa. Puolen vuoden sisällä olen sopinut monen kaupan kanssa että vanhentuneita ruokia ei heitetä enää roskiin, vaan ne annetaan ihan virallisesti meidän eläimille. Kaksi vahvaa minun ikäistäni naista käy kerran viikossa meidän yhdistyksessä englannin kielen tunneilla, vastineeksi he tekevät raskaita maatöitä, kuten puiden hakkaamista.
Viikonloppuna kävin katsomassa ja auttamassa yhtä kissaa, kun eläinlääkäreillä ei ole viikonloppuisin vastaanottoa. Sain palkaksi neljä purkillista tomaatteja; toiselta sain perunansiemeniä.
Tämä ei voi jatkua näin, sanoivat vieressä asuvat farmarit, ja tulivat ilmaiseksi auramaan meidän peltoa. Miten olette jaksaneet ilman tukea niin kauan, sanoi metsäyrittäjä ja toi meille materiaalia koira-aitauksen rakentamiseksi. Hiidenmaalaisen lapsen syntymäpäiväjuhlilla vieraita pyydettiin antamaan lahjojen sijaan (no, vähän niitäkin tuotiin) ruokaa meidän eläimille. Miten tällaista voi tapahtua melkein joka päivä? Onko jossain voima, joka antaa ihmisille tällaisia ideoita? Vai olenko onnistunut rakentamaan jotain ainutlaatuista ja mahdotonta?
Mahdottomia tehtäviäkin tulee. Meidän yhdistyksen toimintaa seurataan muuallakin kuin Virossa ja Suomessa. Viikko sitten tuli kirje, että Viro voisi olla kypsä eläinsuojelupuolueen synnylle, ja vain meidän yhdistys pystyisi puolueen perustamaan.
