Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Matti Kohonen
Elokuisessa Pariisissa voi lukea rauhassa.
Pariisi on kirjastojen kaupunki. Jokainen lukutoukka löytää oman kesäisen mökkeilypaikkansa kaupungin lukuisista kirjastoista. Tässä pieni valikoima.
Centre Pompidou’n yläkerta, viides kerros. Tähän lukupaikkaan on usein jopa jonoja, niin suosittuja sen lukusalit ovat. Näkymät koko kaupunkiin, ei lukulupaa. Fiilis on nuorekas ja ajoittain jopa trendikäs – eli branché, paljon taideopiskelijoita.
Kansalliskirjaston Site Mitterandin Rez de Jardin on tutkijoiden kammio ja varsinkin väitöskirjailijoiden eli tésards-porukan aktiivisessa käytössä. He laskeutuvat läpinäkyvine laukkuineen kellariin, josta on näkymä sisäpihan mäntymetsikköön – yksi kaupungin ehkä erikoisimmista puutarhoista, sillä sinne ei ole kenelläkään asiaa. Kandiopiskelijat taas kuuluvat Haut de Jardin -osioon. Se on vain käsikirjasto, eikä sieltä siis edes pääse kirjaston varsinaisiin kokoelmiin käsiksi.
Arkkitehtuurimuseon Cité de l’Architecture -kirjasto taas on arkkitehtien suosiossa. Näkymä on yläkerrasta suoraan Eiffel-tornille. Tänne pääsee teoriassa kuka tahansa, mutta jos siellä ei lue arkkitehtuurikirjoja, edessä voi olla porttikieltä. Niin minulle kävi viime kesänä. Kirjastossa suoritettiin käyttäjäkartoitusta, ja kun kerroin olevani sosiologi, pääsy evättiin: paikka olikin tarkoitettu vain arkkitehtuurin opiskelijoille ja alalla työskenteleville. Urbaanin sosiologian tuntemuskaan ei auttanut asiaa.
Vanha kansalliskirjasto, Cite Richelieu, on kirjastojen kuningas. Siellä käyvät pyrkyri-intellektuellit ja muut kirjaviisaat. Asiaa sinne on vain tutkijoilla ja muilla ’violetin kortin’ haltijoilla, jotka pääsevät tähän vanhaan kirjastoon ja sen manuskripteihin käsiksi. Kirjasto on aivan kaupungin keskustassa, ja lukusalit ovat valtavan kokoisia, kupolikattoisia saleja. Sosiologit usein passitetaan manuskriptien pariin; silloin pitää kertoa, että haluaa nimenomaan lukea lukusalissa, joissa ei ole keski-aikaisten tekstien tutkijoita.
Pariisin kahdessakymmenessä kaupunginosassa on myös kussakin oma kaupungintalonsa, jonka yläkerrasta löytyy kirjasto. Niissä käyvät lähinnä korttelissa jostakin syystä päivänsä viettävät, ja kirjoja haetaan kotiin luettavaksi. Ongelma on aukioloajoissa. Oman, 10., kaupunginosani kirjasto on auki kahdesta seitsemään: on mahdotonta työskennellä siellä kokopäiväisesti. Pienet kaupunginkirjastot ovat myös hyviä. Niissä työskentely onnistuu myös iltaisin ja aamupäivisin, mutta lukusalit ovat lähinnä lehtienlueskelua varten. Eivät siis kovinkaan käyttökelpoisia.
Kesää voisi tietenkin viettää muuallakin kuin kirjastossa. Toisaalta elokuisessa kaupungissa näyttää olevan vain kirjastotoukkia, amerikkalaisia turisteja ja työelämässä tavoin tai toisin hyväksikäytettyjä pätkätyöläisiä. Hyvä aika pureutua kirjoihin ja valmistella sitä iänikuista väitöskirjaa.
