Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Rahattomuus valintana & köyhyys valintojen puutteena.
Syksyn alkaessa palasin opiskelijaksi. Kirjaston täynnä lukemista ja hyvien luennoitsijoiden lisäksi opiskelijastatuksessa on erittäin käytännöllisiä hyviä puolia: esimerkiksi opintotuki.
Eihän se paljon ole, jos vertaa mihinkään muihin tuloihin. Ulkomaille sen saa korotettuna, mikä tarkoittaa melkein viittäsataa euroa kuussa. Opintotuki riittää kuitenkin vuokraan ja vähän ruokaankin. Se tarkoittaa varmuutta siitä, etta seuraavan kuun vuokran saa maksettua. Se tarkoittaa sitä, ettei tarvitse kiukutella kämppiksille, kun joku on taas ostanut jaettuun talouteen tuoremehua tai kallista hilloa.
Sen jälkeen, kun on elänyt lähes vuoden hyvin satunnaisilla tuloilla tehden kokopäiväisesti lähinnä aktivismia, tuntuu melkein viisisataa euroa kuussa suurelta summalta. Se on rahaa, jonka eteen ei tarvitse stressata.
Rahattomuudessa ikävintä on nimittäin se, että rahaa täytyy ajatella koko ajan. Sosiaalisen elämän eteen tulee kummallinen kynnys, kun tietää ettei viitsi istua koko iltaa saman puolikkaan tuopin ääressä tai kun ulkona syömisestä tulee tavoittamatonta luksusta.
Dyykkaaminen ei enää näyttäydy löytöretkinä, joilta voi palata kotiin mukanaan niin kukkia ja suklaata kuin valmisaterioitakin, kun sen varaan laskee suuren osan ruokansa hankkimisesta. Kun olisi kyllä mielellaan vegaani, mutta on kolmatta kertaa flunssassa saman kevään aikana, koska pelkillä hiilihydraateilla vaan ei elä.
Lontoon kokoisessa kaupungissa on mahdollista elää yllättävän pitkälle ympäröivän yhteiskunnan ylijäämällä. On tyhjiä rakennuksia ja kauppojen roskiksia. Niiden varassa eläminen vaatii kuitenkin merkittävää ajallista panostusta perusasioihin ja epävarmuuden sietämistä, mikä ei ainakaan minulla sovi joka tilanteeseen. Lisäksi sekin vaatii tietyn perusinfrastruktuurin: kun polkupyörä varastetaan, on rahaton pulassa. Kun tilanne pitkittyy, koska kesätöitä ei yksinkertaisesti ole, lakkaa köyhyydessä olemasta juuri mitään romanttista.
Kyllä minä edelleen pidän rahatta elämistä tavoittelemisen arvoisena riippumattomuuden tilana. Mieluummin sijoitan aikaani siihen, että herään aikaisin aamulla tukkutorille keräämään yli jääneita vihanneksia kuin myyn sitä työnantajalle, joka ei kunnioita minua tai jonka arvoihin en voi samastua. Mutta olen tullut paljon realistisemmaksi sen suhteen, kuinka marginaalinen vaihtoehto elämäntapani on. Suurin osa ihmisista tarvitsee varman toimeentulon, ja se oikeus on vaarassa, kun valtiota ajetaan alas koko Euroopassa.
Suomalainen tukijärjestelmä on Britanniassa monelle täysin käsittämätön asia. Ja onhan se yksi kansallisvaltion kummallisuuksia: että vain sen takia, että olen sattunut syntymään tiettyyn maahan, minulle maksetaan siitä, että opiskelen, kun taas tutut tekevät duunia tai kerryttävät velkaa? Opintotuki onkin enemmän kuin se fyysinen rahasumma, joka ilmestyy tililleni joka kuukausi. Se muistuttaa minua siitä, etta jossakin on vielä pieni maa, jossa opiskelua ei pidetä investointina omaan tulevaisuuteen, vaan se nähdään arvokkaana koko yhteiskunnalle.
Etenkin globaalia köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta opiskellessa tuntuu usein, ettei eurooppalaista köyhyyttä voi verrata kehitysmaiden köyhyyteen. Absoluuttisen köyhyyden olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siitä suhteellisestakin voisi puhua. Amartya Senin näkemys köyhyydestä valintojen puutteena on aina kiehtonut minua, sillä se on ehkä laajimmin tunnettuja käsityksiä siitä, että köyhyyttä ei voi mitata vain käytössä olevalla rahamäärällä. Ihmisen kokemukseen tilanteestaan vaikuttaa myös se, mitä on ympärillä, sekä tietysti kuinka paljon hän voi vaikuttaa itse köyhyyden jatkumiseen.
Jos arvioi talouskriisiä realistisesti, on selvää että kaikenlainen köyhyys lisääntyy Euroopassa nopeasti. On kiinnostavaa nähdä, kuinka pitkään ihmisen oikeus valintoihin tunnustetaan. Oikeiston vallassaolon yksi ristiriitaisuuksista on se, että vaikka työpaikkoja häviää selkeästi kansantaloudellisista syistä, vahvistuu samaan aikaan mentaliteetti, jossa toimeentulo on jokaisen omalla vastuulla.
