The Revenant
Alejandro González Iñárritu (ohjaus), Emmanuel Lubezki (kuvaus)
☆☆☆☆
Alejandro González Iñárritu jatkaa Birdmanissa (2014) äärimmilleen vietyä kamerakeskeistä linjaansa. Nytkin kuvauksesta vastaava Emmanuel Lubezki loihtii intensiivisen lähikuvauksen, ihmisiä kiertävien kamera-ajojen ja saumattomasti kuvattuun kuvaan liitettävien digitehosteiden kautta koko elokuvaa kannattelevan muodon. Terrence Malickin hovikuvaajanakin tunnettu kuvaajamestari tukeutuu tällä kertaa myös luonnonvalon hyödyntämiseen.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkupuolen amerikkalaisten erämaiden karun luonnon ja keskenään kamppailevien ihmisryhmien äärelle. Ranskan- ja englanninkieliset uusamerikkalaiset kilpailevat luonnonresursseista keskenään ja intiaanien kanssa. Viimeksi mainituilla on myös heimojen välistä vihanpitoa.
Legendan tasolla historialliseksi väitetyssä tarinassa joukko turkismetsästäjiä joutuu talvisessa erämaassa intiaanihyökkäyksen kohteeksi. Pakomatkalla Hugh Glass (Leonardo DiCaprio) joutuu karhun runtelemaksi ja tovereidensa hylkäämäksi. Myös perheensä menetetyksestä traumatisoitunut sankari kykenee kuitenkin äärimmäisin ponnisteluin selviytymään ahdingostaan.
Epookin ja nykyhetken jännite on valettu vahvalla antirasistisella juonteella. Intiaaneihin kohdistuva systeemaattinen sorto ja arkinen halveksinta näyttäytyvät ajankohtaisen konkreettisella tavalla. Elokuvan edetessä kuitenkin kaikki muut teemat jäävät pelkistetyn perimiehisen selviytymis- ja kostoteeman jalkoihin.
Hiukan lattean tarinan sijaan elokuvan mielenkiinto lymyää sen ilmaisukielessä. Koko ajan iholle ja ihmisten väliin tunkeva kameratyöskentely luo kaikkien koettelemusten äärellä katsojalle liki fyysisen läsnäolon kokemuksen.
Toinen kamaratyöhön oleellisesti nojaava ajankohtainen elokuva on László Nemesin Son of Soul. Tämä keskitysleirin klaustofobista pakokauhua nimenomaan katseen pälyilelevällä näkökulmalla välittävä elokuva tulee ensi-iltaan 4.3.
Nämä molemmat elokuvat toimivat hyvänä osoituksena siitä, että elokuva on monitaiteellinen kokonaisuus, jonka eri kerrontatasojen hierarkiaa voi myös manipuloida. Esimerkiksi kuvakulmien luonti ja kuvaustekniikka voi kokonaisuuden kannalta joskus – kuten juuri näiden elokuvien kohdalla on laita – olla tarinaa tai henkilödramaturgiaa tähdellisempi. Toisaalta nämä elokuvat muistuttavat siitäkin, että tilallisuuden vaikutelman luominen ei suinkaan ole riippuvainen 3D-tekniikasta.
Arvostelu on julkaistu hiukan toisessa muodossa Voimassa 1/2016.