Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Mimosa Lindström
Helteisessä Huaycanissa vietetään helmikuussa veden juhlaa.
Pohjolan puhtaanvalkeat nietokset vaihtuivat puolitoista kuukautta sitten Perun pääkaupungista Limasta noin 16 kilometriä sijaitsevan ”hökkelikaupungiksi” kutsutun Huaycanin värikkääseen meluisuuteen.
Noin 160 000:n asukkaan Huaycanissa toimii yhdysvaltalaistaustainen järjestö nimeltä Light and Leadership Initiative (LLI), joka tarjoaa muun muassa opetusta, työpajoja ja opintomatkoja paikallisille naisille, lapsille ja nuorille. Puolen vuoden työrupeamaani kuuluu oppilasarkiston ylläpidon lisäksi järjestön toiminnan kehittäminen, naisten projektiin liittyvien työpajojen suunnittelu ja toteutus sekä opintoretkien järjestäminen.
Sosiaalisia ongelmia on paljon aina alkoholismista lukutaidottomuuteen ja köyhyyteen. Yritteliäisyyttä ei kuitenkaan tämän paikan väestä puutu ja sen huomaa erityisen hyvin katukaupustelijoiden variaatiosta. Pääkatu 15 de julion (nimi tulee Huaycanin perustamispäivästä 15.7.1984) ananaspalamyyjien, kampaamoiden, jäätelöbaarien ja kengänkiillottajien joukosta löytyy melkein mitä vaan ostettavaa maan ja taivaan väliltä.
Ensimmäinen kuukausi on mennyt totutellessa ja oppiessa. Käytännön arki on hälinäntäyteistä, melko aikataulutonta ja ennen kaikkea intensiivistä. Täälläpäin ei omisteta kalentereita eikä mitään tietenkään kirjoiteta ylös. Oppilaita pitää käydä päivittäin muistuttamassa tunneista, jotta koulunkäynti ei pääsisi kokonaan unohtumaan.
Huaycan kartta on jaettu alueisiin kirjaimilla A:sta Z:taan. LLI-vapaaehtoiset asuvat alue D:ssä, jossa myös opetetaan eniten. Tällä hetkellä opetusta järjestetään myös alueilla Z, I ja S. Myös alueella R ollaan aloitettu tunnit ja sinne on tarkoitus laajentaa toimintaa. Oppiaineina ovat englanti, ranska, matematiikka, shakki, kuvaamataito ja tanssi.
Vaikka Suomessa pakkaset paukkuvat helmikuussa, Huaycanissa ollaan kesälomalla. Kesäkausi on pian lopussa ja oppilaita kutsuvat taas paikallisen koulun penkit maaliskuussa. Tämän huomaa erityisesti pääkadulle ilmestyneistä koulutarvikemyyjistä, joita on paljon. Mahdollisista taloudellisista ongelmista huolimatta pienillä oppilailla ei ole pulaa kynistä ja vihkoista.
Helmikuun alussa me vapaaehtoiset saimme huomata koko Huaycanin lasten yhteisen vesileikin, kun kadulla kulkiessa saattoi saada pullollisen vettä niskaansa. Koska kesä on kuumimmillaan helmikuussa, tämä kuu on Festival de Aquan aikaa. Periaatteessa hauskaa, jos ei satu kulkemaan kameran, kännykän tai muun vedenherkän esineen kanssa.
Viimeksi eilen bussimatkallani ylös alue Z:aan bussikuski sai virkistävän vesikasteen ohikulkeneen pojan vaaleanvihreästä vesi-ilmapallosta. Etupenkillä istuva kollegani säilyi tällä kertaa kastumatta. Perille päästyämme päätimme, että myöhemmin ostamme omat pallot ja vesipyssyt. Tämä on ainoa sota maailmassa, jota voi kutsua hauskaksi.
