Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Leyla Zana on jälleen kansanedustaja.
Viime sunnuntaina Turkissa oli parlamenttivaalit, joiden odotettiin selkiinnyttävän maan poliittista tilannetta. Mutta odotus jatkuu, kuten on jatkunut jo vuosikausia.
Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin oikeisto-islamistinen AKP (Adalet ve Kalkinma Partisi, Oikeus ja Kehitys Puolue) voitti odotetusti vaalit, mutta ei saanut ehdotonta enemmistöä parlamenttiin.
Turkin perustuslaki on Kenan Evrenin sotilasjuntan perintöä. Juntta siirsi vallan näennäisesti siviilihallitukselle rukattuaan ensin perustuslain mieleisekseen vuonna 1982. Turkkia hallitsee kansallinen turvallisuusneuvosto, jossa kenraaleilla on määräysvalta. Vaikka Erdogan on ollut vallassa vuodesta 2003 lukien, perustuslakia hän ei ole saanut muutettua. Se onkin lähes ainoa asia, jossa hän ei ole onnistunut. Valtataistelu armeijan ja siviilihallinnon välillä jatkuu, uutta perustuslakia on tuskin odotettavissa lähiaikoina.
Olen seurannut näitä vaaleja Ruotsissa, olen kesän Uppsalan yliopistossa vierailevana tutkijana. Turkin vaalit ovat olleet näkyvästi ruotsalaisissa televisiouutisissa, mutta niissä ei ole juurikaan käytetty sanaa ”kurdi”. Naapurimaan Syyrian tilanne on uutisoitu lähinnä kertomalla Turkkiin saapuneista syyrialaisista pakolaisista (joita on tätä kirjoittaessani noin kymmenentuhatta), liittämättä Turkin ja Syyrian tilanteita mitenkään toisiinsa.
Turkki on pysynyt ainakin toistaiseksi Lähi-idän mielenosoitusaallon ulkopuolella, mikä osoittaa, ettei tilanne sotilasjuntan laatimasta perustuslaista huolimatta ei ole yhtä huono kuin alueen muissa maissa. Mutta demokratiana itseään mainostava maa sensuroi internetiä, ja parlamenttiin saapuu kuusi uutta kansanedustajaa suoraan vankilasta. Parlamenttiin palaa myös Turkin ensimmäinen kurdinaiskansanedustaja Leyla Zana, joka oli kymmenen vuotta vankilassa edellisen kautensa jälkeen. Tällä kertaa hän kävi vaalikampanjaansa muurien ulkopuolella. Zanaa vastaan olevat syytteet ja tuomioiden valitusprosessit laitetaan nyt jäihin, Turkissa kansanedustajilla on juridinen koskemattomuus. Edellisissä vaaleissa vuonna 2007 viranomaiset eivät suostuneet rekisteröimään häntä ehdokkaaksi.
Leyla Zana vuonna 2008. Kuva: Kristiina Koivunen.
Kurdien BDP:n (Baris ve Demokrasi Partisi, Rauhan ja Kehityksen Puolue) ehdokkaat kampanjoivat itsenäisinä ehdokkaina, koska Turkin eduskuntavaaleissa on kymmenen prosentin äänikynnys. Puolue sai 37 kansanedustajaa, joista muutama on turkkilaisia vasemmistopoliitikkoja, ei kurdeja.
Taistelut Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n ja Turkin armeijan välillä ovat kiihtyneet kevään aikana, joskin PKK julisti yksipuolisen tulitauon ennen vaaleja, jotta ne sujuisivat rauhallisesti.
Pari vuotta sitten olin Brysselissä konferenssissa, jonka järjesti EUTCC (EU Turkey Civic Commission). Illallispöydässä eräs Iranista länteen muuttanut kurdi kertoi toivovansa, että kurdit saisivat perusoikeudet demokraattisessa prosessissa niissä maissa, joita heitä asuu (Turkki, Irak, Iran ja Syyria). Mikäli tämä väylä ei johda kurdien aseman paranemiseen, seuraava vaihe on autonomian julistaminen. Jos sekään ei auta, viimeinen keino on itsenäisen kurdivaltion perustaminen.
Mikään Kurdistania miehittävistä maista ei ole ainakaan toistaiseksi suostunut neuvottelemaan heidän kanssaan, paitsi Saddam Hussein omien kurdiensa kanssa. Neuvottelut olivat hyödyttömiä, sillä sopimusten jälkeen maassa tehtiin kurdien kansanmurha Anfal vuonna 1988. Nyt Irakin kurdit ovat edenneet kakkosvaiheeseen, heillä on autonomia. Se inspiroi naapurimaissa asuvia kurdeja.
Lähipäivät ja -viikot näyttävät siirtyvätkö myös Turkin kurdit kakkosvaiheeseen. PKK on ilmoittanut julistavansa Pohjois-Kurdistaniin eli Kaakkois-Turkkiin autonomian, jos Erdogan ei suostu aloittamaan neuvotteluja.
Syyriassa voi tapahtua lähiviikkoina mitä tahansa. Tiedotusvälineet ovat kummallisen välinpitämättömiä tapahtumista maassa, joka on Lähi-idän pahin diktatuuri. Kun kansannousu Kairon Tahrir-aukiolta uutisoitiin maailmalle reaaliajassa, Syyrian Bashar al-Assad on sulkenut maansa rajat, sinne ei ole päästetty yhtään ulkomaalaista toimittajaa. Ulkomaailmaan internetin tai maasta paenneiden ihmisten välityksellä satunnaisesti tihkuvat tiedot antavat kuvan romahduksen partaalla olevasta maasta, jonka armeija ei ole yhtenäinen. Sotilaiden kerrotaan kieltäytyneen noudattamasta käskyjä, ja siksi heitä on Dar’asta kesäkuun alussa löydetyn joukkohaudan uhrien joukossa.
Jos valta vaihtuu Syyriassa, se innostaa myös naapurimaa Turkin asukkaita, ja muuttaa Lähi-idän valta-asetelmia. Myös Syyrian kurdit ovat alkaneet puhua autonomiasta. Syyrian 22 miljoonasta asukkaasta lähes kaksi miljoonaa on kurdeja.
