Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Salla Kärkkäinen
Etelä-Korea tarvitsee uusia ikoneita päästäkseen eroon menneisyyden painolastista.
Korean kieli on yksi harvoista kielistä, jonka tarkka syntyaika ja -paikka tiedetään. Koreaa 1418–1450 hallinnut kuningas Sejong keksi korealaiset aakkoset vuonna 1443 osana hallinnollisten ja tieteellisten uudistusten sarjaa, joka teki selvän pesäeron Kiinan dynastiaan. Ennen korealaisten aakkosten, hangulien, käyttöönottoa lukutaito oli kiinaa osaavan eliitin etuoikeus.
Korealaiset ammentavat kansallisylpeyttä uniikista aakkosjärjestelmästään, koska ainoastaan noin sadalla kielellä maailman kuudestatuhannesta on omat aakkosensa. Hangulien isä, kuningas Sejong, on epäilemättä Korean kansallissankari. 560 vuotta sitten kuollut kuningas tuijottaa asiakkaita edelleen kahvikupeista, boksereista ja avaimenperistä kauppojen hyllyiltä. Mitäköhän suomalaiset mahtaisivat sanoa miesten alusvaatemallistosta, jonka etumusta ja takamusta koristaisi Ruotsi-Suomen oman uudistajakuninkaan Kustaa Vaasan naama.
Keitä muita korealaiset pitävät kansallisesti merkittävinä henkilöinä? Helpoin keino asian selvittämiseksi on kaivaa lompakko esille. Seteleihin painetut henkilöt ovat aina jonkun sortin kansallisikoneita. Korealaisten seteleiden henkilörepertuaaria yhdistää yksi piirre: kaikki ovat Koreaa 1398–1897 hallinneen Choson dynastian konfutselaisia oppineita, kuningas Sejong mukaan lukien.
Korea on kulkenut pitkän tien kuningas Sejongin ajoista, ja maa on luonut lisää suurenmoista korealaista kulttuuria. Silti kaikki seteleihin painetut ihmiset elivät jo 1300–1500-luvuilla. Seteleistä voisi päätellä, ettei Koreassa sen koommin ole paljoa tapahtunut tai etteivät korealaiset tahdo muistaa lähihistoriaansa. Korean 1900-luku oli täynnä menetystä, epäluuloa ja katkeruutta. Korealaiset menettivät identiteettinsä 1900-luvun pitkinä vuosikymmeninä, jolloin heistä tehtiin toistensa vihollisia. Ensimmäinen vaihe oli Japanin siirtomaa-aika 1910–1945, joka jakoi korealaiset ”Japanin sätkynukkeihin” ja isänmaallisten leiriin.
Japaniin tiputetut ydinpommit päättivät kolonialismin Koreassa, mutta eivät poistaneet korealaisten epäluuloa toisiaan kohtaan. 1950-luvulla käyty sisällissota pakotti korealaiset jälleen valitsemaan puolensa. Sodan päätteeksi 1953 Korean jakaminen etelään ja pohjoiseen repi tuhansia perheitä erilleen. Uusi Koreaa halkova raja erotti korealaiset fyysisesti, ja rajan molemmilla puolilla harjoitettu kansalaisten valvonta erotti heidät uusien rajojen sisäpuolellakin.
Japanilaismiehitys, ratkaisematon sisällissota ja kylmän sodan suurvaltapolitiikan pelinappulana olo leimasivat Korean 1900-luvun merkkihenkilöt aikansa vangeiksi. He ovat liian ristiriitaisia ja puolueellisia hahmoja nousemaan koko kansan ikoneiksi.
Setelikysymys nousee esille aika ajoin, mutta korealaiset eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kenen kuva seteleihin tulisi painaa. Etelä-Korea on päässyt historiallisesta taakastaan vasta, kun he osaavat päättää ketkä antavat itsenäiselle, modernille Etelä-Korealla kasvot. Ehdot koko kansan sankariksi on tähän saakka täyttänyt kuningas Sejong Suuri, joka yhdisti korealaiset yhteisellä kielellä. Uusilta íkoneilta vaaditaan vastaavaa johtajuutta – sellaista, joka yhdistää korealaisia, eikä vedä heitä erilleen.
