Arvostelussa Laura Gustafssonin kirja Anomalia.
Platonin Valtiossa kerrotaan Leontiuksesta, joka saapuessaan Ateenaan näkee kaupungin porteilla ruumiita, eikä pysty kääntämään katsettaan pois: ”No niin, kirotut silmät, katsokaa nyt kylliksenne tuota kaunista näkyä!”
Laura Gustafssonin Anomalia pakottaa lukijansa katsomaan kauheutta, eikä siitä osaa kääntää katsettaan pois. Gustafsson näyttää, miten ahmimme kauhutarinoita iltapäivälehdistä. Tiedämme makaabereja yksityiskohtia ja haluamme tutkailla, mikä sai pahoinpitelijän toimimaan niin kuin toimi. Teemme niin pelkästä näkemisen ilosta.
Anomalia toimii kokonaisteoksena, vaikka sen voisi lukea kokoelmana erilaisia tekstejä. Alkusivun sisällysluettelo hämää odottamaan novellikokoelmaa. Onpa yksi osuus kirjoitettu näytelmäksi ja toinen pohdiskelevaksi esseeksi.
Baby P:n kirja saa oksennuksen nousemaan kurkkuun. Muistattehan sen puolitoistavuotiaan brittivauvan, joka pahoinpideltiin kotonaan kuoliaaksi? Gustafsson kuvaa sitä, mitä saattoi tapahtua kuukausi kuukaudelta Baby P:n syntymän jälkeen.
Gustafsson rinnastaa teksteissään nisäkkäiden elämän. Joissain tilanteissa haluamme hylätä lapsemme, toisissa haluamme pelastaa vähän muitakin, vaikkemme aina tiedä, miten pitäisi toimia. Haluamme kokeilla ja nähdä ihmiset vähän raadollisemmin kuin muut nisäkkäät. Kaiken keskiössä on pahuus ja se, miten se ilmenee. Erottaako se ihmiset muista nisäkkäistä?
Laura Gustafsson: Anomalia. Into kustannus 2013. 242 s. Viisi tähteä.
Hannele Huhtala