Arvostelussa kolme Hjortin & Rosenfeldtin Bergman-sarjan kirjaa.

Seksimaanikko, rikospsykologi Sebastian Bergman on ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden uusi voimahahmo. Hahmon luonut kirjoittajakaksikko Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt tunnetaan tv-käsikirjoittajina, jotka ovat tehneet muun muassa Wallandereja. Rosenfeldt on myös Silta-tv-sarjan pääkäsikirjoittaja.

Kirjoittajien tausta näkyy. Tähän asti suomennetuissa kolmessa Bergman-dekkarissa on hyvä imu. Älyttömät yhteensattumat ja juonenkäänteet eivät vaivaa, sillä cliffhangerit koukuttavat.

Sebastian Bergman on tunnevammainen neropatti, joka murehtii tsunamissa hukkunutta perhettään ja yrittää saada luotua yhteyden muinaisen pikasuhteen hedelmänä syntyneeseen jo aikuiseen jälkeläiseensä, joka, hupsista saatana, sattuu työskentelemään samassa murharyhmässä, jossa Bergman itse aikoinaan vaikutti.

Bergman käyttää psykologin tietotaitonsa hyväkseen ja viettelee naisia, panee heitä ja katoaa aamulla kuin mummo sumuun. Siinä sivussa hän ratkoo murharyhmän ei-toivottuna asiantuntijajäsenenä kiemuraisia mysteerejä.

Romaanisarjan kaksi ensimmäistä, Mies joka ei ollut murhaaja ja Oppipoika, ovat juoniltaan perinteistä sarjamurhaajaromantiikkaa.

Kolmas osa Tunturihauta alkaa saada jo yhteiskunnallisia painotuksia, jotka ovat ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden parasta traditiota. Valitettavasti kolmannen osan suomennos on niin kömpelö, että kirjaa on hankala lukea.

Kirjasarja tulee jatkossa nousemaan ja kaatumaan Bergmanin mukana. Toivottavasti kirjoittajat eivät useiden dekkaristien tavoin ala sentimentalisoida päähenkilöään liikaa.

Lukijalle sikamaisen itsekkään hyväksikäyttäjän psyyken ja 5-kymppisten oudon yöelämän tarkkailu on ilahduttavaa ja opettavaista puuhaa.

Hjorth & Rosenfeldt:

Mies joka ei ollut murhaaja. Suom. Jaana Nikula. Bazar 2011. 4 tähteä.

Oppipoika. Suom. Jaana Nikula. Bazar 2012. 4 tähteä.

Tunturihauta. Suom. Veijo Kiuru. Bazar 2013. 3 tähteä.

Susanna Kuparinen