Arvostelussa Rudyard Kiplingin kirja Alkutarinoita.

Setä Kiplingin Alkutarinoita (Just So Stories, 1902) on ilmestynyt Jaakko Anhavan herkullisena suomennoksena ja sitä koristaa Kiplingin oma kuvitus. Hurmaavahan tämä on.

Vyötiäisten synty -tarinassa kilpikonna ja siili jallittavat Täplikästä Jaguaaria: ” – Oletko varma mitä äitisi sinulle sanoi? kysyi Vitkallisen-Vankka Kilpikonna. – Ehkäpä hän sanoi, että kun vesität Siilin, sinun pitää vierittää se tassuusi, ja kun löydät Kilpikonnan, sinun pitää oikoa sitä, kunnes se kuoriutuu.”

Eläinten hämäys sekoittaa ne toisiinsa, eikä Amazonilla enää ole siiliä tai kilpikonnaa, vaan Vyötiäinen. Vanhan kunnon kolonialistin asenne kuultaa läpi tarinat lopettavissa runoissa, jotka on nyt ensi kertaa suomennettu. Ne luovat yleisön, jolle jutut on kirjoitettu, lukijan, joka kenties vielä joskus purjehtii noihin kaukomaihin. Hänelle maailmankartasto on ”maailman hienoin kuvakirja”.

Purjelaivalla oseanialaisen maailman navan ohi ”Australiaan mennään / tai jos mielii Japaniin tai Kiinaan / taikka maille malaijien kansan”.

Maailma on ulottuvillamme saduin, kartoin, laivoin. Ja runon merkitys on meille selvä, jos syömme hedelmiä, sanoo satusetä.

Ja syömmehän me niitä.

Rudyard Kipling: Alkutarinoita. Suom. Jaakko Anhava. Art House 2013. 213 s. 4 tähteä.

Maaria Pääjärvi