Toimittaja popsi muurahaisia & jauhomatoja, tulevaisuuden perusmättöä.
Länkkärit ahtavat televisio-ohjelmissa hyönteisiä suuhunsa, mutta vain vedon hävittyään tai mainetta ja mammonaa voittaakseen.
Vieläkin inhempaa osaa hyönteiset näyttelevät lukuisissa apokalyptisissä elokuvissa. Niissä ötökät eivät esiinny pitopöytien piristävinä proteiininlähteinä, vaan ihmiskunnan tuhoajina.
Länsimainen kulttuuriperintö on tehnyt tehtävänsä: hyönteiskammo on iskostunut niin syvälle alitajuntaani, että ötökät ovat levottomien krapulaunieni peruskalustoa.
Hyönteistieteilijä Lena Huldén on hyönteisravinnon kotimainen pioneeri: tutkimisen lisäksi hän kerää ja kasvattaa hyönteisiä syötäväksi.
Huldénin mukaan maassamme elää lajikaupalla syömäkelpoisia ötököitä, kuten torakoita, muurahaisia, kovakuoriaisia, perhosten toukkia ja heinäsirkkoja. Hyönteisiä on hänen mukaansa riittävästi tyydyttämään suurikin ravinnontarve:
”Yksistään muurahaisten biomassa on suurempi kuin hirvien, ja hyönteisethän tunnetusti lisääntyvät nopeasti.”
Lena Huldén sanoo keräävänsä kertarysäyksellä parhaimmillaan litrakaupalla syömäkelpoisia hyönteisiä. Nyt hortoilen itse toiveikkaana minäkin Turun Itäharjulla sijaitsevalla metsäkaistaleella. Olen varmuuden vuoksi ottanut mukaani kymmenen muovipurnukkaa – täysin suotta.
Toukkia en löydä mistään, ja kovakuoriaisia en huoli. Heinäsirkat sirittävät kuin seireenit, mutta tämä poika ei mene retkuun: ne kuulemma pistävät helposti ja lähtevät lipettiin vikkelästi. On tyydyttävä kusiaisiin, joita saan pienen puutikun avustuksella usutettua muovipurkkiin kolmisenkymmentä yksilöä.
Pääruoka täytyy hakea kaupasta. Ihmisille hyönteisruokia markkinoivia liikkeitä ei Suomessa vielä ole, mutta toki eläinkaupoista ötököitä saa. Turun Faunattaressa 20 grammaa jauhomatoja maksaa kolmisen euroa, mutta kysynnän kasvaessa niiden hinta tulee laskemaan rutkasti.
Jos jauhomatoja haluaa jo nyt syödä säännöllisesti, ne kannattaa edullisuuden vuoksi kasvattaa itse. Ohjeita löytyy esimerkiksi internetistä.
Hyönteistutkija Jaakko Kullberg uskoo, että Suomen luonnosta voi kerätä kansallisen ravinnontarpeen kannalta vain mitättömiä määriä hyönteisiä vaarantamatta lajien säilyvyyttä ja ekosysteemiä.
Lena Huldén puolestaan arvioi, että massiivisten hyönteismäärien kerääminen Suomen luonnosta on työlästä ja vaatii asiantuntemusta. Huomattavasti tehokkaampaa toimintaa on kasvatus, jota pienessä mittakaavassa jo harrastetaan.
Hollantilainen hyönteistutkija Marcel Dicke arvioi muutama vuosi sitten Maailman Kuvalehdessä, että 10 kiloa rehua tuottaa vain yhden kilon nautaa, mutta yhdeksän kiloa heinäsirkkoja.
Hyönteiset eivät tarvitse paljoa valoa, ja ravinnoksi niille kelpaavat vaikkapa pilalle menneet vihannekset. Hyönteisten kasvatus ei vaadi suuria laidunmaita eikä varta vasten rakennettuja tiloja: hyönteisfarmeina voi käyttää kellareita, kasvihuoneita, tehtaita ja voimalaitoksia.
Ainoaksi mahdolliseksi riskitekijäksi asiantuntijat mainitsevat ulkomailta tuotujen ötököiden karkaamisen luontoon. Se olisi suuri uhka paikalliselle ekosysteemille.
Hyönteiset ovat todellista superruokaa. Ne sisältävät hyvälaatuisia proteiineja, B-vitamiineja ja mineraaleja jopa enemmän kuin nisäkkäät.
Kasvatettaville hyönteisille ei ole tarvetta tarjota epäterveellisiä lannoitteita sisältäviä rehuja, joten niiden ravinteikkuus ja puhtaus eivät kärsi tuotanto-olosuhteissa samalla tavalla kuin suurempien eläimien.
Huldénin mukaan hyönteisfarmien asukkien ja suurten tuotantoeläimien olosuhteita ei ole syytä verrata keskenään. Hyönteisen kyky kokea kärsimystä on aivan toista luokkaa kuin sialla, kanalla tai lehmällä, eikä siirtyminen luonnosta kontrolloituun ympäristöön ole ötököille välttämättä kovin suuri sokki.
Suomen Vegaaniliiton puheenjohtaja Marianne Chanth puolestaan pitää hyönteisiä inhimillisinä ja kärsivinä olentoina, eikä hän siksi innostu todennäköisestä tulevaisuuden trendistä:
”Ihmisen ei tarvitse elääkseen syödä hyönteisiä tai mitään muitakaan eläinkunnan tuotteita.”
Niin tai näin, tuntuu kaikkea muuta kuin luontevalta viskata eläviä muurahaisia pannulle. Niiden pistävä ominaishaju täyttää koko kämpän.
Kotvasen käristettyäni sullon kusiaiset suuhuni ilman mausteita. Ne maistuvat nimensä mukaisilta: jos virtsa olisi kiinteää ja sitä paistaisi, olisi makuelämys ehkä samankaltainen. Kylmä vesi kukistaa yökkäreaktiot, mutta pelkään pahimman olevan vielä edessä.
Siirryn pääruoan kimppuun. Luikertelevat jauhomadot herättävät muurahaisiakin enemmän kuvotusta.
Paistettujen jauhomatojen syömisprosessiani voisi verrata kylmään veteen hyppäämiseen. Viivyttelen ruokailun aloittamista pitkään ja hermostuneena. Hengitysharjoituksista huolimatta huuliltani tipahtaa ikiaikainen sanapari: hyi vittu. Miellyttäväksi en tilannetta pysty manipuloimaan, joten on runtattava väkisin.
Viidennen tai kuudennen lieron kohdalla hommassa ei kuitenkaan ole enää dramatiikkaa. Rapeiden jauhomatojen mieto maku muistuttaa pähkinää. Voittavat kusiaiset mennen tullen, mutta noutopöydästä noukkisin niitä lautaselleni korkeintaan muodon vuoksi.
Euroopan unioniin kuuluvassa Suomessa kasvavan hyönteisravintoteollisuuden ympärille rakentuisi todennäköisesti monimutkainen määräysten ja rajoitusten verkko, mikä saattaisi vaikeuttaa farmien perustamista. Myös lihateollisuuden ja maatalouden etujärjestöt saattaisivat käyttää valtaansa jarruttaakseen uuden tulokkaan kehitysmahdollisuuksia.
Suomalaiset asiantuntijat yhtyvät kuitenkin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n näkemykseen siitä, että suurin este hyönteisten syömiselle on tuotannollisten ongelmien sijaan vähäinen kysyntä, joka johtuu kulttuurin puutteesta ja ennakkoluuloisista asenteista.
Ruokailun jälkeen suuhuni jää lievästi etova tunne, joka tosin saattaa johtua enemmänkin ennakkoluulojen vauhdittamasta mielikuvituksestani kuin ötököiden todellisista makuominaisuuksista.
Jos taloudelliset ja ympäristöpoliittiset realiteetit tulevaisuudessa niin vaativat, voin kuvitella popsivani ainakin jauhomatoja.
Huldénin mukaan aika on kypsä laaja-alaiselle hyönteisravinnon tuottamiselle jo kymmenen vuoden päästä. Asenteet muuttuvat suotuisammiksi, kun lihansyönti alkaa käydä taloudellisesti ja eettisesti yhä hankalammaksi.
”Kun naudanlihan hinta nousee, tarvitaan lisää halpaa proteiinia. Yhä useampi haluaa myös lähiruokaa, joka ei uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja jolla on pieni hiilijalanjälki.”
Aluksi yleistynee hyönteisjauhe, jota voidaan käyttää esimerkiksi leivonnassa tai laatikkoruokien osana. Pannulla paistettujen ötököiden suosio saattaa antaa odottaa itseään pitempään.
Pitkään ruokateollisuuden kehitystä läheltä seurannut Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi uskoo, että hyönteistuotteiden leviäminen erikoisravintoloiden ja -liikkeiden kautta osaksi markettien perusvalikoimaa kestää tuskin 20:tä vuotta kauempaa:
”Suomalaiset ovat perinteisesti omaksuneet vieraiden kulttuurien ruokailutottumukset melko nopeasti.”
Arvionsa tueksi Syväniemi viittaa muutaman vuosikymmenen takaiseen aikaan, jolloin monella tapaa hyönteisravintoa muistuttava katkaravut muuttuivat lyhyessä ajassa harvinaisesta ja inhotusta ruoasta arkipäiväiseksi perusmätöksi.
Niin käy hyönteisillekin, Syväniemi uskoo.
Ensikokemukseni perusteella en voi sanoa suoranaisesti rakastuneeni hyönteisruokaan, mutta totuttelun ja oikeanlaisen suggestion avulla asenteeni varmasti muuttuisi myötämielisemmäksi.
Makuaisti ei suinkaan ole vapaa psykologisista mielleyhtymistä: kananugetitkin alkoivat maistua suussani kammottavilta vasta sen jälkeen, kun kuulin niiden vähintään kyseenalaisista tuotantotavoista.
Jos länsimaiset ihmiset jossain vaiheessa tajuavat, minkälaisia myrkkyjä he rahtaavat marketeista ruokapöytäänsä, saattavat luonnonmukaisesti kasvatetut hyönteiset alkaa tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta.
_______________
Euroopassa ötökät yököttävät
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ehdotti keväällä 2013 hyönteisravintoa ratkaisuksi maailman ruokapulaan.
Järjestön mukaan hyönteisten kasvattaminen tai luonnosta kerääminen on huomattavasti halvempaa ja ekologisempaa kuin kestämättömäksi paisunut perinteinen lihantuotanto.
Maapallolla arvioidaan elävän yhtä ihmistä kohden noin 40 000 kiloa hyönteisiä, joista suuri osa kelpaa syötäväksi. Monissa maailmankolkissa ötökät muodostavat merkittävän osan ravinnosta, mutta länsimaalaiset ihmiset suhtautuvat vielä vaistomaisen ennakkoluuloisesti hyönteisravintoon.
FAO arvioi, että kehittyneiden maiden ihmisten nyrpeä suhtautuminen hyönteisiin saattaa vähentää niiden käyttöä myös Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, missä hyönteisravinnolle ei helposti löydy kunnollista korviketta.
Hyönteisruokaa on saatavilla erikoistuotteena jo joistakin eurooppalaisista ravintoloista ja kaupoista.
Henrik Lahtinen
