Kello on puoli yhdeksän aamulla Kongon tasavallassa, Conkouati-Doulin kansallispuistossa.

Kaksi miestä nostaa moottoriveneeseen kaksi suurta kattilaa täynnä hedelmiä ja vihanneksia. Istun veneessä miesten kanssa. Mukana on banaaneja, mangoja – simpanssien ehdottomia lempihedelmiä – kurkkuja, maniokkeja, munakoisoja ja passionhedelmiä.

Meidän tehtävänämme on varmistaa, että simpansseille on pakattu tarpeeksi ruokaa, että ruoka on puhdistettu ja että kaikille annetaan riittävästi syötävää.

Ruoka viedään aamuisin kahdelle saarelle, joilla asuu yhteensä 12 simpanssia. Kolmas saari, jossa asuu toinen tusina, on simpanssisaarista suurin. Siellä simpanssien on mahdollista löytää tarpeeksi ruokaa, kuten hedelmiä, marjoja ja juuria, mutta iltapäivällä myös ne ruokitaan ihmisvoimin.

Vankeudessa pidettyjä ja kaltoin kohdeltuja simpansseja on sijoitettu saarille, jotta ne oppisivat elämään luontaisissa olosuhteissa häkkien, asuntojen ja aitausten sijaan. Tarkoituksena on, että ne voitaisiin vielä jonain päivänä vapauttaa villiin luontoon.

Veneessä kanssani istuvat miehet ovat HELP Congo -järjestön työntekijöitä ja he osallistuvat HELP (Habitat Ecologie et Liberté des Primates)-projektiin. Projektin tarkoitus on puolustaa kädellisten eläinten vapautta ja elinympäristön suojelua.

Päivittäisen ruokinnan lisäksi HELP Congon työntekijät ja me vapaaehtoiset tarkkailemme simpansseja muun muassa sairastumisten tai simpanssien välisten vakavien konfliktien varalta. Saaret sijaitsevat kuulo- ja näköetäisyydellä järjestön pääleiristä, josta ruoka ja muu tarvittava toimitetaan saarille sekä järjestön kahdelle muulle leirille.

HELP Congon vapautuksiin käyttämälle kahdelle metsäalueelle on perustettu leirit. Niistä käsin järjestön kautta tulleita simpansseja seurataan, havainnoidaan ja myös suojellaan. Leireissä asuu ja päivystää kerrallaan kolmesta neljään työntekijää.

Toisessa metsäleirissä, jossa tutkimuskeskus sijaitsee, asuu lisäksi eläinlääkäri ja usein myös länsimaisia opiskelijoita sekä vapaaehtoisia.

Jokaista kolmea simpanssisaarta reunustavat mangrovepuut, joita pitkin simpanssit ketterästi liikkuvat. Mangrovea pidemmälle ne eivät saarilta pääse, sillä simpanssit eivät ui. Siksi järjestön perustaja Aliette Jamart valitsi 1990-luvulla nämä saaret simpanssien luontoon sopeuttamiseen.

Ympäröivä laguuni ei pelkästään pidä simpansseja saarella, vaan se myös estää monia muita eläimiä pääsemästä näiden luo. Näin useimmat eläinten aiheuttamat vaarat eivät niitä saavuta.

Toisaalta simpanssit eivät voi milloinkaan poistua saarelta ilman ihmisen apua. Tämä on ongelmallista, sillä luonnonoloissa simpanssit paitsi liikkuvat yksin tai ydinperheineen laumansa ulkopuolella, myös joskus siirtyvät laumasta toiseen pysyvästi.

Luonnossa sukukypsyyden saavuttanut naaras usein etsii parittelukumppaneita muista simpanssilaumoista välttääkseen sisarusten tai vanhempien ja jälkeläisten välisen lisääntymisen. Myös urossimpanssit saattavat poistua alkuperäisestä laumastaan etsimään ja valloittamaan uusia naaraita ja alueita.

Saarten simpansseille tämä on mahdotonta.

Simpanssisaarista suurimmalla saaren johtajauros, 14-vuotias Ewo, on ainoa, joka voi paritella ryhmänsä naaraiden kanssa. Mikäli toinen sukukypsä uros, Yombe, ei ole onnistunut salaa parittelemaan Ewon emon Emmannuellen kanssa, on Emmannuellen puolivuotias poikanen pojan ja äidin yhteinen jälkeläinen.

Vapaudessa muiden kuin johtavien urosten on käytännössä helpompaa paritella naaraiden kanssa, sillä ryhmissä on usein enemmän kuin kaksi urosta.

Urokset saattavat hyödyntää esimerkiksi johtajaurosta provosoivien kilpailijoiden aiheuttamaa hämminkiä ja paritella naaraiden kanssa johtavan uroksen hätistellessä muita uroksia naaraiden lähettyviltä.

Naaraan sukukypsyyden tunnistaa sukupuolielinten paisumisesta, turvotuksesta. Tosin kaikki naaraat eivät saa näkyvää turpoamaa, mikä vaikeuttaa niiden sopeutumista luontoon ja integroitumista laumaan. Turvonneet naaraat ovat usein urossimpanssien silmissä vastustamattomia ja viettävät paljon aikaa johtajauroksen kanssa.

Saarella on Emmannuellen lisäksi neljä sukukypsää simpanssinaarasta. Näistä 16-vuotias Younsala on ainut, joka ei ole vielä saanut jälkeläisiä. Younsalan turvotus on näkyvä ja vaaleanpunainen, mutta sen kumppanivaihtoehdot ovat vähissä, Yombe ja Ewo. Yombe ei voi, ainakaan Ewon nähden, paritella Younsalan kanssa. Toisaalta Younsala ei näkemämme mukaan edes liehittele Yombea, vaan Ewoa.

Lisäksi joskus se yrittää tarjoutua jopa vuoden ikäiselle Chaballe, joka ei nuoren ikänsä vuoksi vastaa parittelukutsuihin. Chaba on luultavasti myös Ewon jälkeläinen, ja sen emo on 25-vuotias Charlotte-simpanssi.

Turvoksissa ollessaan Younsala saapuu ruokailuhetkiin monesti yksin ja viimeisenä. Se on mahdollisesti viettänyt aikaa uutta paritteluseuraa ja ulospääsyä saarelta etsien. Se voi nähdä parinkymmenen metrin päässä veden erottaman viereisen saaren johtajauroksen Dereckin, mutta ei pääse tätä näkö- ja kuuloyhteyttä lähemmäksi.

Kokonaan vapautetuille simpansseille suurimpana uhkana Conkouati-Doulin metsäneläimistä ovat villit simpanssit. Reviiri- ja johtajuuskiistat ovat johtaneet muun muassa seitsemän HELP Congon vapauttaman urossimpanssin kuolemaan.

Kymmenestä vapautetusta uroksesta ainoastaan kaksi on elossa. Toinen on vapaudessa edelleen elävä Louzolo, toinen Dereck, joka vapautettiin metsään 2000-luvun alussa sille tutun urosryhmän kanssa. Sen kaikki toverit ovat kuolleet yhteenotoissa villien simpanssien kanssa. Tästä pelästynyt Dereck lakkasi etsimästä ruokaa ja liikkumasta pesästään tarkkailijoiden leiriä kauemmas. Lopulta työntekijät veivät sen takaisin saarelle, jotta se olisi turvassa eikä pelkäisi jatkuvasti.

Vuonna 2010 Dereck sai seurakseen kuusi naarasta. Dereck ja naaraat sekä niiden jälkeläiset oli tarkoitus jonain päivänä vapauttaa metsään, laumana. Mutta koska luonteet ja asema ryhmässä vaihtelevat yksilöittäin, myös niiden mahdollisuudet selviytyä luonnossa poikkeavat toisistaan.

Tätä juttua kirjoitettaessa Jane Goodall Institute poisti viisi Dereckin saaren naarasta saarelta. Nyt saarella on Dereckin kanssa kaksi aikuista naarasta ja yksi sen jälkeläisistä.

Järjestön vapauttamista naaraista ainakin kymmenen on kuollut. Lukuisista vauvakuolemista viimeisin tapahtui helmikuussa, kun erään vuonna 2001 vapautetun naaraan poikanen tapettiin. Se oli vapautetun naaraan jo viides tapettu poikanen.

Villieläimet ovat simpansseille iso vaara, mutta ilman ihmistä niitä ei jouduttaisi sopeuttamaan ja vapauttamaan simpansseille luonnottomiin ympäristöihin ja tilanteisiin.

Simpanssien suojelijat pelastavat niitä eläintarhoista, yksityiskodeista ja salametsästäjien ansoista. Salametsästys ja salametsästettyjen eläinten lihan myyminen ja ostaminen ovat rikoksia Kongon tasavallassa. Tapetun eläimen alkuperää on kuitenkin vaikea selvittää ja todistaa.

Eräs HELP Congon parissa työskentelevä henkilö totesikin minulle:

”Tori, jolla simpanssienkin lihaa myydään, aukeaa seitsemältä. Valtion virkailijat, joiden pitäisi valvoa ja yrittää estää salametsästetyn lihan kauppaa, aloittavat työt yhdeksältä, jolloin eläimet on jo pistetty paloiksi ja liha jää tunnistamatta.”

Joskus salametsästys havaitaan jo metsästys- tai saaliin siirtovaiheessa, mutta salametsästäjiä ei yleensä saateta vastuuseen. Kansallispuistojen vartijat saattavat itse olla entisiä salametsästäjiä. He vähintäänkin tuntevat lähikyliensä salametsästäjät ja tuskin antavat naapuriaan, veljeään tai isäänsä ilmi.

Suosittu tutkimuskohde

Ei ole mikään uutinen, että monet eläimet – ja niiden joukossa tietenkin kädelliset – ovat erittäin älykkäitä. Simpansseista tämä on tiedetty kauan, viimeistään Jane Goodallin aloitettua simpanssitutkimuksensa Gombessa, Tansaniassa vuonna 1960. Goodall toi pian julkisuuteen ennennäkemätöntä materiaalia ja tietoa simpanssien välisistä suhteista ja muun muassa kyvystä käyttää työkaluja. Tutkijat olivat väittäneet tämän olevan mahdollista vain ihmisille.

Suuret kädelliset ovat olleet eläintutkijoiden lempikohteita jo yli viidenkymmenen vuoden ajan, ja Goodallin tutkimus on edesauttanut tätä.
Simpanssitutkimusta ja -suojelua on selitetty kädellisten ja ihmisten älykkyydellä muihin eläinlajeihin verrattuna sekä muutenkin lajien samankaltaisuudella. Jotta ymmärtäisimme ihmistä, on ollut olennaista tutkia ja ymmärtää simpansseja.

Motiivina lienee ollut myös se, että jotta omatuntomme saisi rauhan, on tärkeää suojella näitä eläimiä, jotka ovat geeneiltään yli 90-prosenttisesti ihmisen kaltaisia.

Simpanssien suojelu ja uhat

HELP Congo on toiminut simpanssien parissa 25 vuoden ajan. Tähän mennessä järjestö on vapauttanut Conkouati-Doulin kansallispuistoon kymmeniä simpansseja.

Järjestön toiminta sai alkunsa kun ranskalainen, vuosikymmeniä Kongossa asunut Aliette Jamart vuonna 1989 kävi kotikaupunkinsa Pointe Noiren eläintarhassa ja näki siellä simpanssinpoikasen.

Vajaan vuoden ikäinen simpanssi oli ollut tarhassa ilman ruokaa, juomaa ja virikkeitä. Aliette Jamart järkyttyi niin, että vaati saada simpanssin haltuunsa. Kun tieto simpansseja pelastavasta naisesta levisi, alkoi hän saada niitä lisää hoidettavakseen. Projektin alkuvaiheessa hänen luonaan asui 24 simpanssia, eläintarhasta huostaanotettu simpanssinpoikanen mukaan lukien.

Poikanen sai nimekseen Jeannette, ja se pääsi vapauteen neljän muun simpanssin kanssa vuonna 1996. Ne olivat HELP Congon ensimmäisenä vapauttamat simpanssit. Jeannette ja sen metsässä synnyttämä 11-vuotias poika elävät vapaudessa, mutta vierailevat silloin tällöin järjestön metsäleirillä tervehtimässä ihmisiä.

Simpanssit jaetaan eri alalajeihin, ja näitä keskiafrikkalaisia Pan troglodytes troglodytes -simpansseja elää pääosin Gabonissa, Kamerunissa ja Kongon tasavallassa. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt alalajin erittäin uhanalaiseksi. Sitä elää eri arvioiden mukaan alle viidestäkymmenestä tuhannesta reiluun sataan tuhanteen yksilöä.

Simpansseille suurimmat uhat ovat metsien katoaminen, erilaiset sairaudet ja salametsästys. Simpansseja salametsästetään muun muassa ruuaksi. Pienet yksilöt, joista ei irtoa paljon lihaa, päätyvät lemmikkieläinmarkkinoille, laittomiin eläintarhoihin tai sirkuseläimiksi.

Se, joka ottaa simpanssin haltuunsa lemmikkitarkoituksessa ja todettuaan sen liian haastavaksi luopuu siitä, toimii lopulta oikein, mutta parasta olisi, etteivät simpanssit ikinä joutuisi ihmisten pariin, oppisi syömään lautaselta tai pitämään vaatteita. Ihmisiin ja meidän tapoihimme tottuneelle simpanssille saattaa olla vaikeaa, ellei mahdotonta, sopeutua elämään muiden simpanssien parissa, varsinkin täydessä vapaudessa.

HELP Congon työntekijöiden ja vapaaehtoisten tehtäväksi jää salametsästyksen vastustaminen lähinnä tiedottamalla, sillä järjestöllä ei ole rahaa, aikaa eikä työntekijöitä simpanssien tehokkaampaan suojeluun. Monet eläinsuojelujärjestöt panostavatkin salametsästyksestä tiedottamiseen erityisesti alueilla, joissa villieläimiä metsästetään. Afrikassa on myös lukuisia muita turvakoteja salametsästyksen kädellisuhreille.

Ihmisen vai eläimen ehdoilla?

HELP-projektista kuultuani pidin sen päämäärää, simpanssien täyttä vapautusta ihmisten käytöstä ja hallinnasta, ihanteellisena – asiana, jonka toivoisin kaikkien eläinten saavuttavan.

Kansallispuiston saarilla asuvien simpanssien elämää seurattuani ja vapautettujen simpanssien kohtaloista kuultuani kävi kuitenkin ilmiselväksi, että joidenkin turvallisuus on vapaudessa niin suuressa vaarassa, ettei projektille ja sen toimijoille tutuiksi tulleiden eläinten lähettäminen luontoon tule aina edes kyseeseen.

Tämänkin kaltaisissa projekteissa ihmisen valta ja vastuu korostuu, ja eläimen asema itseään – ei ihmistä – varten olemassa olevana olentona, hyvistä aikeista huolimatta, hämärtyy. Minusta tämän projektin suurin ja vaikein kysymys kuuluukin: onko eläimen parempi elää stressaava elämä ja mahdollisesti kuolla tuskallisesti vapaudessa vai elää turvallisempi, mutta luonnottomampi, elämä osittain vapaana, osittain vankina?

Kun päätöksiä vapauttamisesta tai vapauttamatta jättämisestä on projektin luonteen vuoksi tehtävä, olennaista on myös se, millaisin perustein saarilla elävien eläinten kohtaloista päätetään ja kuka nämä päätökset tekee.

Luonnon ja eläinten suojeleminen ihmiseltä on tärkeää, mutta suojelu ei voi jäädä pelkästään älykkäimpiin ja ihmisiä eniten kiehtoviin lajeihin. Dereckille, Yombelle ja Younsalalle ihmisen ja simpanssin samankaltaisuus lienee yhdentekevää. Ne käsittävät itsensä eri tavalla kuin me, eivätkä ne ole itselleen suojelun tai tutkimuksen kohteita vaan yksilöitä, joita kiinnostaa turvan ja muiden perusasioiden lisäksi se, kuinka niitä kohdellaan ryhmässä, jossa ne elävät.

Saarella syntynyt Younsala olisi ikänsä sekä reippaan ja itsevarman luonteensa puolesta sijoitettavissa luontoon, ja se voisi hyvinkin löytää paikkansa villien simpanssien parissa. Mutta voidaanko Younsala erottaa äidistään? Entä muista lauman jäsenistä?

Luonnossa naaraat toisinaan palaavat alkuperäisiin laumoihinsa, tai ne saattavat muuten törmätä vanhaan laumaansa. Tässä tapauksessa ero olisi lopullinen. Luonnossa valinta olisi Younsalan, mutta nyt päätöksen sen kohtalosta tekevät ihmiset.

On tietenkin hienoa, jos tieto simpanssien tarpeista, niiden välisistä monimutkaisista suhteista sekä asioista, jotka niitä uhkaavat tai miellyttävät saavat ihmisen ymmärtämään oman osansa niiden edellytyksistä elää lajilleen tyypillistä elämää. Ehkä joskus lemmikkieläinkauppa, salametsästys ja eläinten elinympäristöjen tuhoaminen loppuvat, tämänkaltaiset projektit päättyvät tarpeettomina ja kaikki simpanssit saavat itse valita seuransa ja elinympäristönsä.