Erään valaan elämän kautta voi kertoa ihmiskunnan teollistumisen ajan historian.
130-vuotias sillivalas tekee itselleen armomurhan Vejlen vuonossa Tanskan rannikolla vuonna 2010.
“Kuolevasta valaasta tuli turistinähtävyys Tanskassa”, Yle uutisoi kesäkuussa 2010. Oksettavaa kyllä, uutisen mukaan jotkut ovat jopa kiivenneet kuolemaisillaan olevan valaan päälle ottaakseen itsestään kuvia.
Tämä on tosielämää.
Todellisuuteen perustuvat tapahtumat ovat ohjaaja Janne Saarakkalan Valaskuunnelman lähtökohdat.
Kuunnelma kertaa, mitä 1800-luvulla syntynyt sillivalas on ehtinyt nähdä ja kuulla: höyrylaivat, tankkerit, sukellusveneet ja syvyyspommit. Se myös kertoo, mitä jää kuulematta: toisten valaiden laulu, rannikoiden rajat ja ruuan sijainti.
Oksettavaa ihmisen toiminta on muutenkin, jos sitä katsoo valaan näkökulmasta. 1900-luvun alussa pinnalla uivat sukulaiset alkavat syökseä tulta, ampua. Valaita tähdättiin harppuunatykeillä ja pumppukeihäillä.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen syvyyspommien laukaisuun tarkoitetut alukset muuntuvat kelluviksi keittämöiksi. Näille valastamoille rakennetaan olosuhteet, joissa valaiden ruhot voidaan käsitellä.
Sitten 1950-luvulla alkavat merenpohjan öljynporaukset Meksikonlahdella. Meri täyttyy vuoroin sodalla, metelillä ja verellä – ja muovijätteellä, joka tukkii valaidenkin ruuansulatusjärjestelmät.
Vanhaksipojaksi nimetyn valaan elämänvaiheet kuljettavat tarinaa läpi historian, mutta vierellä kulkee nykyajassa eläintieteellisen museon konservaattorin Jensin elämä.
Eronnut 39-vuotias Jens kuljettaa mukanaan 10-vuotiasta Anna-tytärtään, joka välillä on konservaattori Monican hoidossa. Monica taas on luonnonsuojelijataustainen aktivisti, joka inhoaa Jensin Kristian-meribiologikaveria, joka on entinen valaanpyytäjä. Kristian tekee kartoitusta valaista, mutta tiedot menevät valaanpyynnin salliville valtioille.
Vanhanpojan kuoltua museon henkilökunta ryhtyy fermentoimaan valaan luita. Luurangon ensiesittely on Vejlen taidemuseossa puoli vuotta valaan kuoleman jälkeen.
Sitten mennään taas historiaan. Vanhapoika pitää Jensille tämän unessa monologin sillivalaan elämästä.
Kuunnelman esittämä asetelma on selkeä: jotenkin kummasti on syntynyt tapa, että valaita voi syödä perinteiden nimissä. Mertensuojelussa ollaan epäonnistuttu, eikä valaiden kohtalo ole kaunis.
Jensin tytär kysyy, mitä uhanalainen tarkoittaa. Jens joutuu vaikeaan tilanteeseen, kun hän koettaa oikeuttaa valaiden pyytämisen ja niiden syömisen.
Uhanalaisuus tarkoittaa suojelua, Jens vastaa tyttärelleen. Sillivalaat on vuonna 1987 määritelty uhanalaisiksi. “Miksi niitä sitten metsästetään, jos se on kiellettyä?” tytär jatkaa.
Myöhemmin tytär julistautuu kasvissyöjäksi ja Monica haikailee luiden parista elävien eläinten pariin tekemään suojelutyötä.
Tosielämässä ympäristönsuojelujärjestö Greenpeace käy tärkeää kampanjaa Arktisen alueen merenpohjan suojelemiseksi. Muun muassa Sea Shepherd -järjestö pyrkii suoralla toiminnalla estämään valaanpyyntiä.
Kuunnelma irvailee sillekin, että valaiden suojelusta kiinnostuneet – myös tieteilijät – vain lahjoittavat rahaa keräykseen.
Valaskuunnelma on liikuttava katsaus ihmisten ja valaiden yhteiselämään, joka ei tähän mennessä ole ollut voittokulkua. Onko meillä vielä toivoa?
Valaskuunnelma Yle Radio 1:ssä 29.6. kello 15, uusinta 30.6. kello 19.03. Sen jälkeen kuunneltavissa Yle Areenassa 28.7. saakka.
Hannele Huhtala
