Anna Cadia & Anni Klein antavat tilaa naisen aggressiolle.
Kaksi naista huutaa. Loppumatonta, vihaista, raastavaa huutoa.
He hakkaavat ja paiskovat lattialla lojuvia tyynyjä, pysähtyen vain hetkeksi hengittämään ennen seuraavaa purkausta.
”Aika”, sanoo kolmas nainen kelloaan katsoen.
Huuto ja hakkaaminen loppuvat kuin seinään, ja naiset istuvat alas odottamaan. Kaksi muuta heittäytyy lattialle, vihan ja huudon sekaan.
Tämä on kohtaus performanssista Angry Woman, joka puolestaan on toinen osa esitystaiteilija Anna Cadian ja ohjaaja Anni Kleinin vetämää, SUURTEOS // MAGNUM OPUS -nimistä feminististä esityssarjaa.
Angry Woman tutkii mitä ja millaista on naisen aggressio ja miksi sille on kulttuurissamme niin vähän tilaa.
Kun naiset kuristavat käsissään kangasrättejä ja sättivät ääneen itseään, kommentit kohahduttavat mutta myös naurattavat tuttuudessaan: meillä kaikilla on sisäinen kriitikkomme, jonka nalkutus on ääneen lausuttuna sekä kamalaa että koomista.
”Seurasimme selkeää, Cris af Enehielmin meille keksimää tehtävänantoa: anna ääni sisäiselle, haukkuvalle kriitikollesi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtävä oli vaikea, mutta todella silmiä avaava”, kertovat Cadia ja Klein.
Angry Womania tehdessään työryhmä kutsui eri alojen asiantuntijoita luennoimaan naisten aggressiosta, ja taiteilija af Enehielmin kanssa tämä johti harjoitteisiin, joissa käsiteltiin kritiikin kääntämistä sisältä ulos.
”Kulttuurimme opettaa yhä naisia piilottamaan vihaiset tunteensa. Tämä johtaa helposti siihen, että aggressivisuus kääntyy vihan tunteeksi itseä kohtaan”, Cadia selittää.
Cadia ja Klein puhuvat aggressiivisuudesta yleisenä käsitteenä eikä niinkään pelkkänä väkivaltana. Heille aggressiivisuus edustaa myös positiivista, itseä puolustavaa ja oman arvon tunnustavaa voimaa.
Työryhmä perehtyi psykoanalyytikko Elina Reenkolan kirjoituksiin ja oppi padottujen vihantunteiden olevan tyypillinen nykynaisten syy päätyä terapiaan.
Naisten aggressio onkin psykologian kentällä kaikkein laajimmin tutkittu aihe.
Cadia ja Klein ovat saaneet paljon positiivista palautetta siitä, kuinka aihe on ollut monelle hyvin koskettava.
”Henkilökohtaisuus on ollut meille tärkeä tekijä SUURTEOKSEN alusta asti. Halusimme sen kautta tuoda jotain uutta nykykeskusteluun feminismistä”, kertovat Cadia ja Klein, jotka olivat kyllästyneitä siihen, miten feminismistä puhutaan vain negatiivisesti.
He halusivat tuottaa keskusteluun jotain tuoretta, vaikka pelkäsivätkin yrityksen kaatuvan ”epäseksikkään ja tunkkaisen” aiheen takia.
”SUURTEOS on ollut todella ihana projekti juuri siksi, että se on ruokkinut niin paljon itseään. Moni kollega on halunnut mukaan, koska on kokenut projektin tärkeäksi. Se on palautteena tuntunut hyvältä myös feminismin puolesta.”
Teosta, joka jatkuu hulppean kymmenen vuoden ajan, tehdään ennalta suunnittelematta niin, että Cadia ja Klein kutsuvat sen osioihin tekijöitä mukaan ja jokainen osa rakentuu työryhmän yhteisten intressien ja työskentelyn avulla.
Projekti on siis feministinen myös itsessään, ei vain aiheensa puolesta: hierarkiat pyritään purkamaan.
SUURTEOS sai alkunsa, kun ystävykset Cadia ja Klein päättivät kokeilla yhdessä työskentelyä. Samalla myös kaksi aihetta yhdistyivät projektin selkärangaksi.
Cadiaa kiinnosti tutkia feminismiä ja esitystä taiteen muotona eri lähestymiskulmia kokeillen.
Klein puolestaan halusi etsiä työskentelymuotoa, jossa haastettaisiin nykyistä, lyhyiden projektien ja aiheesta toiseen hyppelyn työkulttuuria.
”Halusin löytää työtavan, jossa olisi jokin jatkumo ja jossa yhtä aihetta voisi käsitellä juuri niin kauan kuin se tuntuu relevantilta”, Klein selittää.
Kokeilu ja ajattelumallien avaaminen ovat olleet ainoa suunniteltu pysyvyys SUURTEOKSESSA. Silti monet esiintyjät ovat jääneet mukaan osasta toiseen kokiessaan sekä aiheen että työmuodon hedelmälliseksi.
Teos onkin mielenkiintoinen yhdistelmä pysyvyyttä ja avoimuutta: juuri niitä tekijöitä, joita kulttuurin kentällä työskentelyyn tällä hetkellä kuumeisesti etsitään.
Cadia ja Klein ovat sitoutuneet aiheeseensa kymmeneksi vuodeksi, mutta teos itse syntyy orgaanisesti sen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä ja kokoonpanolle tuntuu tärkeältä.
Cadia intoutuu puhumaan sitoutumisesta laajemmin nykytaiteen piirissä.
”Nykytaiteilijat eivät koe tarvetta sitoutua aatteisiin tai arvomaailmoihin. Poliittista aihetta voidaan raapaista yhdessä teoksessa ja siirtyä seuraavassa johonkin muuhun.”
Cadia lisää, ettei toivo tekijöiden pitäytyvän väkisin vain yhdessä aiheessa.
”Toivoisin, että he sitoutuisivat edustamaan sellaista maailmaa, jota heidän tekemänsä kuvat käsittelevät. Näen sen taiteilijan vastuuna”, Cadia sanoo.
Hänen mukaansa Suomesta puuttuu tällainen sitoutuminen.
”Yhteiskunnallisen keskustelun koetaan tarkoittavan yksinomaan jotain vahvasti poliittista, esimerkiksi kuvataiteilija Teemu Mäen tuottamaa kommentointia. Mutta eihän ideologinen ajattelu tarkoita vain puoluepoliittista retoriikkaa. Arvomaailmat koostuvat nykypäivänä paljon pienemmistä ja henkilökohtaisemmista osista.”
Cadia ja Klein kantavat oman aiheensa rinta rottingilla sitoutuen siihen ”kaasu pohjassa eteenpäin ainakin vuoteen 2023 asti”. He ovat päättäneet, että sovitussa pysytään, vaikka se tarkoittaisi jossain vaiheessa taas kaiken uudelleenajattelua.
Tässä lienee syy teoksen jatkuvan tuoreeseen otteeseen: sitoutumisen ja avoimuuden tasapainossa aihe kuin aihe pysyy puhtaana tunkkaisuudesta.
”SUURTEOKSEN henkeen kuuluu pompöösi ajan ja tilan ottaminen”, Cadia ja Klein virnistävät.
”Pitää vain kääntää oma ajattelu epäilyistä siihen, että ‘kyllä tämä toimii’.”
Sisäisten kriitikkojen äänet on vaiennettu. Edetköön suomalainen feminismi rohkeasti.
Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja-kuraattori, jota kiinnostaa taide tutkimuksen ja keskustelun metodina.
_______________
Kukamitämilloin?
Anni Klein on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi vuonna 2009. Kleinin seuraava teos Dirty Dancing, yhteistyössä koreografi Jarkko Partasen kanssa, saa ensi-iltansa 24.10. Zodiakissa, Uuden tanssin keskuksessa.
Anna Cadia valmistui Teatterikorkeakoulun esitystaiteen ja -teorian koulutusohjelmasta vuonna 2013. Cadia on työskennellyt niin ohjaajana kuin esiintyjänäkin. Seuraavan kerran Cadian voi bongata Sanna Kekäläisen teoksessa Gender, Politics, Private.
SUURTEOKSEN ensimmäinen osa Nine Easy Pieces, jossa työryhmä tutki 60- ja 70-lukujen feministisiä performansseja, nähtiin Vapaan Taiteen tilassa ja Pop Up Art Housessa marraskuussa 2013.
Angry Woman esitettiin Sorbusgalleriassa ja Kokoteatterissa toukokuussa 2014 ja kolmas osa, karvoituksen kulttuurista evoluutiota tarkasteleva Darwin’s Girls Korkeasaaressa heinäkuussa.
Seuraava osa, väkivaltaa käsittelevä Suite in A Minor nähdään Kiasman Teatteri.nyt-festivaalilla 25.10.
_______________
Hanna Ohtonen
