Chávezin politiikan ydin on siinä, että öljyvarat pysyvät valtion hallinnassa ja valtio voi näin rahoittaa laajoja sosiaalisia ohjelmia.
Hugo Chávez sai elokuun puolessavälissä pidetyssä kansanäänestyksessä 58 prosenttia venezuelalaisista taakseen ja saa näin jatkaa presidenttinä. Chávezin voitto on herättänyt kummastusta: miksi kansa antaa äänensä populistiselle yksinvaltiaalle, joka haaskaa maan öljyvaroja? Kummastus kertoo oikeastaan vain tiedonvälityksen alennustilasta; jokaiselle Venezuelan tilannetta tuntevalle todellinen yllätys olisi ollut, jos Chávez olisi hävinnyt kansanäänestyksen.
Chávez ei ole hävinnyt yhtään vaalia sen jälkeen kun hänet valittiin ensimmäisen kerran Venezuelan presidentiksi loppuvuonna 1998. Syy on yksinkertainen. Venezuelalaisista 70 prosenttia elää köyhyydessä tai niukkuudessa. Chávezin politiikan ydin on siinä, että öljyvarat pysyvät valtion hallinnassa ja valtio voi näin rahoittaa laajoja sosiaalisia ohjelmia.
Chávezin ”bolivarilaista projektia” voisi myös nimittää hyvinvointivaltioksi: maattomille jaetaan maata, valtio rakentaa asuntoja sekä panostaa julkiseen terveydenhuoltoon ja koulutukseen.
Televisiokuvissa nähdyt ”demokratiaa” ja Chávezin eroa vaativat mielenosoittajamassat edustavat ylä- ja keskiluokkaa, siis vähemmistöä. He haluaisivat palata aikaan ennen Chávezia, jolloin he saattoivat vapaasti rikastua öljytuloilla ilman kalliita sosiaalisia projekteja.
Venezuelalaisten enemmistö on kuitenkin köyhiä, ja he tietävät, että Chávezin hallitessa öljyn tuomaa vaurautta riittää myös köyhille jaettavaksi.
Chávezia on syytetty häikäilemättömäksi populistiksi, joka lauleskelee omalla televisiokanavallaan rallatuksia kansalle. Tämä pitää paikkansa, valtiollinen televisiokanava antaa presidentille mieluusti aikaa eetterissä. Kaikki muut televisiokanavat ja valtaosa lehdistöstä – Venezuelan valtiosta riippumaton media – on ylä- ja keskiluokan käsissä, ja koko Chávezin presidenttikauden ajan ne ovat häikäilemättä suoltaneet Chávezin vastaista propagandaa.
Chávezin pyrkimys pitää öljyvarat kansallisina on yhdysvaltalaisyhtiöiden edun vastaista, ja siksi myös Yhdysvallat mustamaalaa Chávezia minkä kerkeää. Mediasodan Chávez on hävinnyt jo kauan sitten, minkä vuoksi hänen imagonsa ulkomailla on kehno.
Chávezin kautensa alussa säätämä perustuslaki on siinä mielessä maailman demokraattisin, että se velvoittaa järjestämään kansanäänestyksen presidentin jatkosta kesken virkakauden, mikäli riittävä määrä kansalaisia tätä vaatii. Chávezin elokuun puolivälissä voittama kansanäänestys on laatuaan ensimmäinen maailmanhistoriassa.
Vuoden 2002 huhtikuussa oppositio sai sotilasvallankaappauksen avulla hetkeksi vallan itselleen. Ulkomaiset lehdet ehtivät julistaa demokratian palanneen Venezuelaan ja Yhdysvallat ehti onnitella uutta hallitusta, mutta Chávezin onnistui palata valtaan.
Tämän vuoden elokuun kansanäänestyksen jälkeen oppositio jäi nurisemaan vaalivilpistä – vaikka ulkomaiset tarkkailijat eivät mitään vilppiä huomanneetkaan – mutta ei ryhtynyt kovin vakavissaan hylkäämään vaalitulosta. Miten Chávezin demokraattinen prosessi on voinut olla kaatumatta maassa, jossa Yhdysvaltojen tukema oppositio on valmis sotilasvallankaappaukseen?
Chávezin puolue on onnistunut luomaan hyvin vahvan puolueorganisaation kaikkialle maahan. Ja lisäksi puolueen jäsenillä on kotonaan aseita. Jos oppositio ei olisi vetänyt vuoden 2002 sotilasvallankaappausta takaisin, Chávezin kannattajat olisivat yrittäneet palata valtaan asein. Se olisi tiennyt sisällissotaa.
Etelä-Amerikassa on vaikea toteuttaa unelmaa demokratiasta niin kauan kuin Yhdysvallat hallitsee aluetta sotilaallisesti. Kansan enemmistö voi hallita demokraattisesti vain, mikäli se on aseistautunut pahan päivän varalle. Valitettavasti.
Antti Kivimäki
