Lukuaika: < 1 minuutti

maailman eläimiä | juovahyeena

Tallinnan eläintarhassa Veskimetsan kaupunginosassa on arviolta kolmannes Euroopan vangituista juovahyeenoista.

Ison koiran kokoinen eläin kulkee levottomana edestakaisin pienessä nuhjuisessa häkissään. Se pysähtyy häkin oven taakse ja katsoo kaltereiden takaa. Avaa ovi, eläin viestittää katseellaan. Se on niin lähellä, että sitä voisi koskettaa.

Tallinnan eläintarhassa Veskimetsan kaupunginosassa on arviolta kolmannes Euroopan vangituista juovahyeenoista (Hyaena hyaena). Lajia on kasvatettu Tallinnassa vuodesta 1981, jolloin ensimmäinen juovahyeenapari hankittiin Everanin eläintarhasta Armeniasta.

Tallinnan eläintarhassa on syntynyt vuosina 1982–1998 kaikkiaan 96 juovahyeenaa, joista 47 on kuljetettu eläintarhoihin kaikille mantereille Australiaa ja Japania myöten. Tätä nykyä Tallinnassa on 14 juovahyeenaa, joista kahdeksan on uroksia ja kuusi naaraita.

Viime syksynä aloitettiin uuden aitauksen rakentaminen hyeenoille. ”Juovahyeena ei ole Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhattujen eläinten listalla, mutta se on joiltakin alueilta jo lähes hävinnyt”, kertoo Aleksander Semjonov Tallinnan eläintarhasta.

Juovahyeena elää aavikoilla ja savanneilla Pohjois- ja Itä-Afrikassa, Arabiassa, Aasiassa ja Intiassa. Se viihtyy yksin mutta muodostaa pieniä perheyhteisöjä. Juovahyeenalle kelpaa monenlainen ravinto: se saalistaa eläimiä jyrsijöistä gaselleihin, ja sille kelpaavat haaskatkin.

Juovahyeena voi kasvaa lähes kahden metrin pituiseksi ja metrin korkuiseksi. Se painaa 22–25 kiloa ja voi elää 24 vuotiaaksi.

Hyeenassa on sekä koiran että kissan piirteitä, mutta se mielletään kissaeläimeksi. Juovahyeenan lisäksi hyeenoiden sukuun kuuluvat täplähyeena, ruskeahyeena ja siveettihyeena.

Sami Takala

  • 9.9.2009