Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Hanna Kuusela
Mitä luin tänään: Majakovskin runoja.
Jorma Ollilla, Björn Wahlroos ja pari muuta pamppua perustivat pari vuotta sitten säätiön. Säätiön tarkoituksena on suojella perinnelintuamme peltopyytä. Jortsun ja Börjen päätavoitteena oli kuulemma elvyttää peltopyykantaa, mutta lintua aiottiin siinä sivussa myös metsästää.
Tuntuu hieman veikeältä, että lintujen määrää yritetään lisätä niitä ampumalla, mutta tästäkin huolimatta uutinen teki minut tyytyväiseksi.
Porvariston kiinnostus pyykantoihin on nimittäin hyvä merkki. Nykyisin Wahlroos tuo minulle mieleen runoilija Vladimir Majakovskin kuuluisat säkeet:
”Ananasta ahmi,
hotkaise pyy,
loppusi, porvari,
lähestyy.”
Porvarien loppu siis lähestyy vääjäämättä niin kauan kuin he ahmivat peltopyitä. Tähän Majakovskin lupaukseen on hyvä nojata. (Tosin suurena ananaksen ystävänä itsellänikin on välillä pelko perseessä…)
Pyynokkeluuksien lisäksi neuvostoliittolaisrunoilija Majakovski muistetaan etenkin puolueen ylistyksestä. Vain puolue voi pystyttää pilven korkuisia rakennelmia ja viisikerroksisia taloja. Yksittäinen ihminen taas voi vain vikistä kuin hiiri. Vikinää kuuntelee Majakovskin mukaan korkeintaan vaimo, ellei hänkin ole kampaajalla.
Kaikki eivät tällaista Majakovskia kuitenkaan arvosta, sillä kaikki eivät pidä siitä, että puolueita ylistetään yksilöiden kustannuksella. 2000-lukulaisen vapun kunniaksi myötäilenkin tänään näitä puoluepelkoon ja kommunismikammoon sairastuneita. Siispä luen Majakovskia lähes vihreän monikulttuurisuuden puolestapuhujana. Samalla laitan Majakovskin kritisoimaan demareita. Kriittisen osansa saavat näin vapun alla Eero Heinäluoma ja Jutta Urpilainen, jotka ovat viime aikoina vastustanut maahanmuuttajien tuloa Suomeen.
Majakovskin kulttuurinen suvaitsevaisuus nimittäin ilahduttaa. Eurooppalaisten rajamuodollisuuksien ja Schengen-politiikan tuntijana vuonna 1930 kuollut Majakovski on omaa luokkaansa. Majakovski kirjoittaa junan passintarkastajasta seuraavaa:
”Eräille passeista –
hymy suu,
toisia katsoo –
halveksien.
Kunnioittaen
kumartuu,
kun on passeissa
leijonat brittien.
Katsein
nuolee
hän omistajan,
lakkaamatta
kumartaen,
ottaessaan,
kuin juomarahan,
passin
Yhdysvaltojen.”
Majakovskin passiin junavirkailija ei suhtaudu avain yhtä suopeasti. Maahanmuuttokriittiset demarit tulevat mieleen, kun Majakovski kirjoittaa:
”Äkkiä
herra
kuin polton saa,
suunsa
kieroon vääntää,
passiani,
näet,
kourassaan
punakantista
katsoo,
kääntää.
Katsoo –
kuin pommia,
katsoo –
kuin siiliä,
partaveistä kaksiterää,
katsoo
kuin 20-kielistä
kalkkarokäärmekerää.”
Majakovskin passi oli tietysti neuvostoliittolainen, mutta Heinäluomaa ja Urpilaista taitaa kauhistuttaa mikä tahansa Schengen-alueen ulkopuolinen matkustusasiakirja. On helppo kuvitella demarit juoksemassa karkuun kalkkarokäärmeitä afrikkalaisten työntekijöiden laskeutuessa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Tämä taitaa johtua siitä, että he eivät ymmärrä erilaisuutta. Lähtekäämme siis vapunviettoon ajatuksissamme Majakovskin Runo makujen erilaisuudesta:
”Hevonen
lausui
kamelia silmäten:
”Onpa siinä
jättimäinen
rujo hevonen.”
Kameli
puolestaan:
”Sinäkö muka hevonen?
Olethan
yksinkertaisesti
kamelikeskonen.”
Jumala
harmaaparta
yksin tiesi totuuden.
Olivat
eläimiä
eri rotujen.”