Levyarvioita.
Pankki räjähti
Siis tää jätkä, Samae Koskinen, on nero, suuri nero.
Hän on julkaissut 11 säveltämäänsä tulevaa pop-klassikkoa sisältävän levyn. Levyn nimi on Elossa, ja sen biiseistä välittyy uskomaton kiihkeys niiden tekemiseen. Ja niissä hyvissä biiseissä on tarinoita, joiden päähenkilönä Koskinen esiintyy ihan yhtä uskottavasti, oli päähenkilö sitten parikymppinen tyttö tai 75-vuotias äijä. Laulamisen lisäksi Koskinen soittaa levyllään ainakin akustista ja sähkökitaraa (myös 12-kielistä), bassoa, rumpuja, perkussioita, syntetisaattoria, huilua, sähköpianoa, viulukonetta, kellopeliä ja rumpukonetta. Aikamoisen etevä kaveri siis kaikin puolin.
Olen useina päivinä levyä kuunnellessani harkinnut Koskisen puhelinnumeron selvittämistä ja soittamista hänelle ihan vaan kertoakseni kuinka paljon arvostan hänen aikaansaannostaan.
”Kaikkihan tahtoo ratsastaa vaan / rakkauden valkeella hevosella / se hirnuu ja nostelee kavioitaan / sen harja säteilee auringossa”. Aivan mahtavaa, Koskisen ja Kauko Röyhkän tekemät sanoitukset tuovat alkaneen kevään keskelle löytämisen riemua ja toivoa siitä, että kaikki jatkuu ja menee lopulta ihan hyvin. (JV)
Samae Koskinen: Elossa. Suomen Musiikki 2009. Viisi tähteä.
_______________
Superrikollinen palaa
Nykkiläinen rap-artisti MF Doom palasi parin vuoden levytystauolta ryminällä ja pudotti samalla taiteilijanimestään etuliitteen MF. Daniel Dumille nappasi taiteilijanimensä alkujaan Ihmeneloset-sarjakuvan arkkirosvolta, Latverian diktaattori Victor von Doomilta. Sarjakuvaesikuvalta kopioitu höpsö metallinaamari päässä esiintyvä Dumille kasaa kappaleidensa taustat lukuisista sampleista, joina toimivat niin sekalaiset lainat elokuvista kuin vanhoista funk-klasareistakin. Unohtamatta tietenkään Ihmeneloset-animaatioiden dramaattista dialogia.
Doomin flow onnistuu kuulostamaan laiskan leppoisalta edeten kuitenkin katkottomasti hengästyttävällä vauhdilla. Sanoituksissaan hän sotkee keskenään katurunouden vinksahtaneisiin sitaatteihin sarjakuvamaailmasta lipsuen välillä myös kantaaottavalle osastolle.
Born Like This -albumin keskeiseksi ja kantaaottavimmaksi kappaleeksi nousee Cellz, jossa Doomin taustojen päällä maaniselta kuulostava Charles Bukovski puuskuttaa runoaan Dinosauria, We. Dramaattisen maailmanloppumusiikin pauhatessa taustalla runoilija paasaa dystopiahoureitaan romahtavasta yhteiskunnasta, luonnon tuhoutumisesta, sodista ja maailmanlopusta. Silkkaa mahtavuutta. (JT)
Doom: Born Like This. Lex Records 2009. Viisi tähteä.
_______________
Buikan kolmas
Espanjanguinealaisen laulajan María Concepción (”Concha”) Balboa Buikan kolmas albumi kaartaa perinteisestä flamencosta fuusion puolelle. Inspiraatiota on haettu jazzista, soulista ja meksikolaisesta kansanlaulusta, rancherasta. Buikan afrikkalaiset juuret kuuluvat myös, matkihan hän lapsena isoäitiään, joka väänsi kaiken lauluksi. Itse Buika ei ole ikinä asunut Afrikassa, vaan syntyi ja kasvoi Mallorcalla, jonne hänen vanhempansa pakenivat politiikan jaloista.
Nuoruudessaan Buika tapasi hengailla kotikaupunkinsa Palma De Mallorcan romanikortteleissa, koska oli aina tuntenut vetoa marginaalista pukkaavaan musiikkiin. Nyt hän on jalostanut flamencoa omalla tavallaan, ja kaiken keskellä on laulajattaren huomiota herättävä ääni, joka tunnetta puhkuen kuiskaa, valittaa, ylistää. 89-vuotias costaricalaismeksikolainen laulajatar ja primadonna Chavela Vargas on jo ehtinyt nimetä Buikan musikaaliseksi kummityttärekseen. (MKJ)
Buika: Niña de Fuego. Warner 2008. Viisi tähteä.
_______________
Jalalla koreasti
Don Johnson Big Band jatkaa pakoaan ensilevynsä jazzahtavista hiphoptunnelmista. Orkesteri ei suhtaudu itseensä liian vakavasti, vaan uskaltaa pitää hauskaa. Uudella levyllään DJBB flirttailee countryn ja bluesin kanssa ja heittää sekaan perinteisiä rytmejä molemmilta Amerikan mantereelta. Mistään konseptialbumista ei siis ole kyse, joka suuntaan poukkoileva kokonaisuus on kuitenkin mukavan hersyvä.
Levyn huomionarvoisimmaksi osaksi nousee ensimmäinen siltä noukittu musiikkivideo L.L.H., joka venyttää suomalaista popmusiikkivideoskeneä uuteen suuntaan – nykytanssiin. Tero Saarisen nykivän töksähtelevästi rullaava koreografia istuu saumattomasti kappaleseen ja tuo sen sananmukaisesti iholle.
Videon teema, soolotanssi, tuo mieleen Spike Jonzen ohjaaman videon Fat Boy Slimin kappaleesta Weapon of Choice. Siinä näyttelijä Christopher Walken heittää ihan hillittöman tanssinumeron losangelesilaisen Mariot-hotellin blingin täyteisessä aulassa. Vaikka kenelläkään ei voi olla Walkenin veroista karismaa, hoitaa Saarinen tonttinsa esimerkillisesti. (JT)
Don Johnson Big Band: Records Are Forever. Universal 2009. Neljä tähteä.
_______________
Ison puun varjossa?
Siinä ne istuivat vuonna 1953 otetussa valokuvassa vierekkäin niin lapsenoloisen ja viattoman näköisina havaijipaidoissa – paitsi että Milesilla ei ollut havaijipaitaa ja sillä oli vielä röökikin kädessä.
Oltiin Miles Davisin ja Chet Bakerin yhteisellä keikalla, ja cool oli kova juttu. Sitten Miles lähti musiikissaan avaamaan jos jonkinlaisia ovia Chetin jäädessä edelleen aukomaan niitä west coastin ja coolin ovia.
Tällä levyllä on siirrytty jo vuoteen 1985. Chet soittaa trioineen Münsterin jazzfestivaaleilla Saksassa. Samaan aikaan Miles työstää Stingin kanssa levyään You´re Under Arrest. Levyn kannessa Milesilla oli kädessään jo automaattiase.
Konsertissaan Chet todistaa, että west coastissa ja coolissa pitäytyminen on ollut siunaukseksi meille kaikille. Intoilematonta, tyylikkään rauhallista musisointia. Philip Catherine, tuo nuoreksi Djangoksikin sanottu, on niin taitava kitaristi, ettei hänen tarvitse heiluttaa fledaa.
Sitten he olivat molemmat jo poissa. Kolme vuotta vanhempi Miles eli vielä kolme vuotta sen jälkeen, kun Chetin elämä oli päättynyt amsterdamilaisen hotellin avoimen ikkunan alla olevaan kiveykseen vuonna 1988.
Yhdellä tärkeällä taidolla Chet kynttäsi Milesin. Hän löysi paremmin polut ainakin rakastavaisten sydämiin. (PL)
Chet Baker: Strollin´. Enja Records 2008 Viisi tähteä.
_______________
Maria-Kaisa Jurva, Pertti Laesmaa, Jari Tamminen & Jukka Vuorio
