Vaihtoehtoisen metsätalouden harjoittaja on lähes lainsuojaton.
Tiedetään, että etelän teolliset eukalyptus- tai öljypalmuplantaasit eivät hyödytä paikallista väestöä. Meillä mäntyrivistöjen ja avohakkuuaukioiden yleisyydellä todistellaan näiden kansansuosiota. Jos tasaikäiseksi muokattu metsä nyt ei virkistyskäyttöä ajatellen paras mahdollinen metsän malli olekaan, on se vähintäänkin metsänomistajien toiveiden ja etujen mukainen. Vai onko sittenkään?
”Suurin osa ihmisistä ei hyväksyisi avohakkuita. Monet haluaisivat tehdä kuten minä. Mutta eivät uskalla”, Sakari Hankonen sanoo.
Taimet kasvavat isojen puiden suojissa Hankosen mailla Piippolassa. Erirakenteisesti metsiään hoitavan miehen tiluksilla maisema säilyy jatkuvasti puustoisena. Metsien luontaista kasvua jäljittelevä käsittelytapa tarjoaa säännöllistä rahantuloa ja auttaa esimerkiksi marjapaikkojen ja muurahaispesien säilymisessä.
”Puhtaasti tekniseltä kannalta mitään ylitsepääsemättömiä esteitä erirakennekasvatukseen ei ole. Ei tämä käsityötä vaadi, koneellakin puunkorjuu onnistuu. Vaikeudet tulevat metsäorganisaatioiden suunnalta”, Hankonen kertoo.
Metsäkeskukset ovat se osa valtion hallintoa, josta käsin valvotaan, toimivatko metsänomistajat määräysten mukaan. Laissa ei sanota, että metsää pitää avohakata. Asetuksissa on kuitenkin hyvin tiukat rajat etenkin siitä, miten paljon alueella pitää kasvaa puuntaimia hakkuiden jälkeen.
Hankosen mukaan laki ei alkuunkaan tue kestävän metsätalouden harjoittamista. Maanomistajat ohjataan malliin, jossa metsä avohakataan, maaperä muokataan ja siihen istutetaan taimitarhalta ostetut taimet. Sanomattakin selvää on, että uudistustyöt ovat kallis investointi. Metsän luontainen kyky uudistua pienaukoille sivuutetaan.
”Metsäkeskuksissa ja -hoitoyhdistyksissä on ollut pyrkimys sellaiseen tulkintaan, että erirakenteiskasvatus on laitonta.”
Useimmat ovat paineen alla nielleet kerettiläiset ajatuksensa ja avohakanneet. Mutta moni on kapinoinutkin: Suomessa on käyty 1970-luvulta lähtien tuhansia oikeudenkäyntejä väärinajattelevia metsänomistajia vastaan. Avohakkuisiin taipumattomia on määrätty sakkorangaistuksiin, ja aiemmin heidän metsiinsä on laitettu pitkiä toimenpidekieltoja. Vasta vuonna 2007 eräs metsänomistaja voitti oikeusjutun.
”Näissä metsäoikeudenkäynneissä länsimainen oikeuskäytäntö on kääntynyt päälaelleen. Metsänomistaja on aina ollut lähtökohtaisesti syyllinen ja joutunut vapautuakseen todistamaan syyttömyytensä”, Hankonen kritisoi.
Hankonen ihmettelee varsinkin metsänhoitoyhdistysten roolia. Niiden pitäisi toimia metsänomistajien etujärjestöinä, mutta kun yhdistyksen jäsenmaksu on käytännössä pakollinen, niiden ei tarvitse palvella jäseniään. Oikeudenkäynneissä ne eivät ole asettuneet erirakenteiskasvattajien puolelle.
Hankonen kertoo, että yhdistyksen työntekijä lähetteli hänelle herjaavia tekstiviestejä viikonloppuisin ja öisin.
”Niissä syyteltiin muun muassa, että meillä olisi tehty valheellinen metsänuudistamisilmoitus. Kun teimme kantelun asiasta, niin metsäkeskuksesta vain siliteltiin toiminnanjohtajan päätä, eikä rankaistu häntä mitenkään. Viittasivat, että tämä on vain meidän kahden välinen asia.”
Henkilökohtaisesti tärkeintä Sakari Hankoselle kuitenkin oli, että metsäkeskus myönsi, että metsälakia ei heillä ollut rikottu.
Keskustelu metsänkäsittelystä on avartunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Nyt alkaa olla tilaa kysyä, onko rumaa jälkeä tuottava avohakkuujärjestelmä hyödyttänyt muita kuin selluteollisuutta ja taimitarhoja. Ehkä olisi järkevämpää maksimoida tukkipuun tuottoa ja edistää puunjalostusta. Samaan aikaan, kun yhtiöt sulkevat tehtaitaan, on mediassa uutisoitu tutkimuksista, joiden mukaan avohakkuut eivät ole metsänomistajille taloudellisesti kannattavin metsänkäsittelymuoto.
Vuosikymmeniä opetettu totuus avohakkuiden paremmuudesta ei tietenkään murru hetkessä. Metsäorganisaatioiden asennevastarinnan sulattamiseksi tarvitaan lisää tietoa erirakenteiskasvatuksen eduista. Metsähallitus onkin aloittanut tuhannen hehtaarin erirakenteiskasvatuskokeen.
”En vaadi, että avohakkuut kielletään. Minulle riittää, että laki kohtelee eri metsänhakkuumuotoja tasaveroisesti.”
Päivi Mattila