Josefiina seisoi lähellä poliiseja suojaavaa mellakka-aitaa, kun valkohaalarit alkoivat puskea sitä kumoon ja työntyä läpi.
Josefiina, 25, osallistui kuokkavierasjuhliin toista kertaa vuonna 2000. Hän saapui paikalle ystävänsä kanssa, kulki kulkueen mukana ja päätyi joukon jatkoksi Presidentinlinnan pihalle.
Samalla valkohaalareiksi kutsuttu noin 30 hengen ryhmä aloitteli omia kekkereitään. Valkohaalarit olivat pukeutuneet suojavarusteisiin, jotta olisivat voineet työntyä massan voimalla mutta väkivallattomasti poliisien vartioimalle kielletylle alueelle.
Josefiina seisoi lähellä poliiseja suojaavaa mellakka-aitaa, kun valkohaalarit alkoivat puskea sitä kumoon ja työntyä läpi. Sitä mukaa kuin he pääsivät toiselle puolelle, poliisit ottivat heidät kiinni ja raahasivat poliisiautoihin.
Josefiinan mukaan lainvalvojat käyttivät suhteellisen kovakouraisia otteita. Ilmassa oli huutelua ja levottomuutta. ”Ihmisten tunteet olivat pinnassa.”
”Tilannetta seuratessani huusin: ’Ei väkivaltaa, ei väkivaltaa.’ Halusin kaikkien ottavan hieman iisimmin, ettei tilanne räjähtäisi käsiin”, Josefiina kertoo.
”En tehnyt mitään uhkaavaa tai riehunut, vaan seisoin rauhassa paikallani. Siinä tilanteessa joku tarrasi takaapäin käsivarteeni, riuhtaisi hihasta ja huusi jotakin.” Josefiina hämmentyi niin, ettei saanut huudosta selvää, mutta muistaa sen olleen jotain aggressiivista. Kääntyessään hän näki mustan pipon ja vihreän maihinnousutakin vilahtavan väkijoukkoon.
Josefiina halusi selvittää, mistä oli kyse. Hän lähti miehen perään ja näki tämän samalla tavalla pukeutuneen naisen seurassa.
”Kun tavoitin pariskunnan, he seisoivat maijojen läheisyydessä. Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että ovatkohan he poliiseja. He olivat pukeutuneet samaan tyyliin kuin mielenosoittajat, enkä keksinyt, miksi mielenosoittaja olisi tehnyt minulle sellaista. Kysyin mieheltä, mistä oli kyse.”
Mies kielsi naureskellen olleensa missään kontaktissa Josefiinaan ja väitti tekijän olleen varmaan joku toinen. Hän osoitti kädellään aidan toiselle puolelle ja ehdotti, että oikea syyllinen tulisi viedä sinne nujikoitavaksi.
Josefiina yritti saada jonkinlaisen perustelun tapahtuneelle ja kysyi heidän ammattejaan, mutta miehen vastaukset olivat lähinnä kiroilua ja sättimistä. Hän ei suoraan maininnut olevansa poliisi, mutta sellaisen vaikutelman Josefiina sai sananvaihdon perusteella.
”En muistanut siinä tilanteessa tiedustella heidän nimiään. Silloin en vielä huomannut, että mukaani oli tarttunut todisteita tapahtuneesta”, Josefiina kertoo.
Seuraavana päivänä Josefiina huomasi käsivarteensa ilmestyneet mustelmat. Hän teki ilmoituksen kotikaupunkinsa poliisille ja kävi hankkimassa lääkärintodistuksen vammoista.
”En olisi kuvitellutkaan vieväni asiaa niin pitkälle, mutta paksun talvikerraston läpi muodostuneet kolme mustelmaa antoivat tarpeeksi painavat perusteet.”
Josefiinaa kohdeltiin ilmoitusta kirjattaessa asiallisesti, kunnes hän pääsi kertomuksessaan epäilyksiinsä pahoinpitelijän ammatista. Kuulustelija heittäytyi yhteistyökyvyttömäksi eikä olisi halunnut kirjata pöytäkirjaan tekijän tuntomerkkejä.
”Kuulustelija ei avoimesti kieltäytynyt kirjoittamasta kertomustani, mutta tulostetta tarkastaessani huomasin hänen jättäneen pois monia asioita. Vasta viidennen kerran pöytäkirjan tulostettuaan hän oli kirjannut siihen kaikki haluamani kohdat. Hän oli hermostunut jouduttuaan tekemään homman uusiksi niin monta kertaa.”
Josefiinalta tiedusteltiin korvausvaatimuksista, mutta niitä hänellä ei ollut. ”Miten pahasta mielestä voisi vaatia korvausta? Paremman mielen saisi, jos asia selvitettäisiin.”
Josefiina jäi odottamaan tutkinnan tulosta. Puolentoista kuukauden kuluttua yksi hänen ystävistään soitti ja kertoi saaneensa selville pahoinpitelijän nimen. Mies oli tunnistettu erään mielenosoittajan kuvaamalta videolta.
Kahden vuoden kuluttua tutkinnan aloittamisesta vastaus saapui. Siinä miehen todettiin olleen epäilty poliisi. Raportin mukaan mies oli ollut tapahtumahetkellä virkatehtävissä eikä ollut toiminut lainvastaisesti, joten esitutkinta ei ollut edennyt syyteharkintaan saakka.
Josefiina ei pidä muutamaa mustelmaa suuremman kohkaamisen arvoisena asiana ja uskoo, että liian pienestä mariseminen voi jopa syödä pohjaa vakavampiin väärinkäytöksiin puuttumiselta.
Hänen mielestään tapauksen ydin on siinä, kuinka harhaanjohtavasti poliisit olivat virkatehtäviinsä pukeutuneet. Siinä missä mielenosoittajilta vaaditaan anonymiteetistä luopumista, virkavalta saa esiintyä paljon epämääräisemmin.
”Jos en olisi lähtenyt miehen perään ja selvittänyt asiaa, minulle olisi jäänyt käsitys, että kimppuuni karkasi joku mielenosoittajista. Siitä olisi jäänyt aivan erilainen fiilis.”
Haastatellun nimi on muutettu. Eduskunnan lakivaliokunta esitti 28. lokakuuta naamioitumista mielenosoituksissa rangaistavaksi teoksi.
Juuso Alasuutari
